Päivä oli mitä mainioin, välillä jopa kuuma, kun aurinko oikein intoutui paistamaan. Pikku öttiäiset kiusoittelivat hieman, mutta melko helpolla selvisimme verrattuna vaikka taannoiseen Kiimingin Kerran kesässä -kivillä käyntiin.. Alkuun
kiipesimme ensimmäisen tiellemme osuneen helpohkon reitin, mutta sitten suuntasimmekin katsomaan reittiä, jonka nimenkin tiesimme: Kolmas kerros. Korkeutta sillä on niin paljon, että jätimme sen rauhaan ja suuntasimme katseemme viereiseen kattoreittiin. Vetsku sai kunnian näyttää reitin kulun ja toppauksen, olihan hän kiivennyt reitin jo aikaisemminkin. Alussa otetaan katon alta oikealla kädellä pinch ja vasen aloittaa vaakahalkeamasta. Jalat nostetaan katon alle ja lähdetään viemään käsiä ylemmäs, vasen ensimmäisenä. Vetsku suoritti reitin nätisti heittämällä oikean käden melko ylös ja nostamalla oikean jalan pikku otteelle katon sivustalle jne.. Sitten olikin meidän tyttärien vuoro. Noh, eihän meidän mitat oikein riittäneet samanlaiseen kurotukseen kuin mallisuorittajallamme, joten yritimme muita tapoja. Pinchin käyttö alussa tuotti seurueellemme sekä tuskaa että riemua ja katon alta kurottelu kohti toppia huusi lisäsenttejä. Jalathan siinä roikkuivat välillä tyhjän päällä, kun jostain ylhäältä viimein sain kiinni, mutta riemukseni reitin viimein pääsin melkoisella pingerryksellä.Seuraavaksi palasimme pitkän seinämän viereen toppaamaan isoja leegopalikoita. Seinämällä on vieri vieressä erilaisia reittejä, joiden kiipeäminen perustuu vaakahalkeamin käyttöön. Siis perus Luppio-kamaa. Ja topitus siisti ja tasainen, kunhan vain pituutta riittää. Siinäpä olisikin toivottu toisille apuja, mutta kaiken pituisille löytyi onneksi topitettavaa. Aikamme uurastettuamme oli ravitsemuksen huolto: leipää, hedelmiä, suklaata ja teetä. Hetken kruunasivat kauniit maisemat.
Kuvun täytyttyä päätimme lähteä pienelle seikkailulle etsimään uusia ennennäkemättämiä ongelmia, kenties sellaisia, joita hurjan hienolla Ridni-videollakin on näytetty. Jätimme pädit ja reput oman onnensa nojaan evästyspaikalle ja lähdimme etenemään kohti Luppiobergetin toppia ja vasenta sivustaa. Tähyilimme alas ja etäämmälle nähdäksemme yksinäisiä boulderhelmiä, mutta onni ei tuntunut olevan myötä. Viimein aivan toisella puolella vuorta tuli yksi boulder vastaan, josta löytyi selvää kiipeilyreittitodistusaineistoa: valkean hohtavaa mankkaa. Jatkoimme vielä matkaa ja lähdimme kiertämään vuorta vastapäivään noukkien mehukkaimmat mustikat matkalta. Ja lopultakin: kiilan mallinen kivi, jossa näkyi monta potentiaalisen hienoa reittiä. Aivan varmasti videolta tuttu. Kivi oli melko lähellä Luppiobergetin tähystystornia ja matka pädeille oli enää lyhyt, joten kiireen vilkkaa kipaisimme hakemaan kamppeemme. Vetskun ja minun intoni oli s
ellainen, että onsaittaamaan oli päästävä, ja niinpä teimmekin. Lähdimme istumalähtönä hieman kiilan kärjen vierestä, kiipesimme kohti kiilan kärkeä ja kärjestä ylös. Toppaus oli hiemen hankala ja tyylittely oli kummaltakin kaukana. Kisällimmekin topitti reitin ja vahvisti käsityksemme toppauksen hankaluudesta. Mutta mutta, samoilta lähtöotteilta löytyi myös nousu suoraan ylös ja sehän olisi myös topitettava! Valitettavasti ei nyt aivan ekalla yrkällä noussut, mutta reitti oli jätte kul, siis sikasiisti, sillä kuten oheinen kuva kertoo, reitillä pystyi tekemään vasemman jalan polvijammin, jolloin toisen käden irroittaminen kapealta ja pieneltä listalta ylhäällä olevaan listaan muuttui staattiseksi ja hienoksi. Wow! Aivan topista löytyi kuitenkin levää ja pyöreitä muotoja ja koin jo melkoisia kauhunhetkiä, että vieläkö tästä voisi pudota. Ei nyt sentään, mutta vaadin kiivaasti harjaa ennen seuraavan nousijan tuloa.'Kiilakiveltä' löytyi myös poikkaria (kenties ensi kerralla extended reitti aiemmille toppauksille) sekä suoraa nousua. Lisätopituksia tehtiin, mutta sitten olikin aika vierailla päivän viimeisellä kohteella. Valitettavasti en tiedä paikalle nimeä, mutta Vetsku kertoi ensikertalaisillemme paikan hienoimman reitin löytyvän sieltä. Hienoin reitti on katon alta lähtevä nousu pystyhalkeamaa ylös. Vasen jalka täytyy alussa nostaa todella ylös kitkalle ja vetää lay backina oikea jalka ylemmäs. No, se oli ainakin meidän näkemyksemme, mutta muitakin lienee. Kiipesimme Vetskun kanssa reitin, mutta kello vaati seuruettamme jättämään paikan ja vieressä olevat monet muutkin kimurantit ongelmat. Niinpä lopulta patikoimme lähellä olevalle parkkipaikalle ja sen yhteydessä olevaan kahvilaan. Omistaja oli ennestään tuttu ja kelpuutti eurot, kuten viime käynnilläkin. Vaihdoimme kuulumisia perkolaattorikahvin ja jäätelön helliessä makuhermojamme ja tyytyväisinä totesimme kiipeilyreissumme olleen erittäin onnistunut.
Tehokasta koordinaatio ja tasapainotreeniä yhtäkaikki. Veikkaisinpa, että noita muutamaa reittiä tulee tänäkin kesänä vielä hinkkailtua useampaan otteeseen.
