Fontsu Day3

Do diin, uusi päivä patonkimaassa (taisipas olla maanantai), tällä kertaa se tosin alkoi osalla hieman tukka kipeänä mutta eihän sellainen nyt menoa haittaa reissussa.

Aamuvirkkujen piti tietty taas päästä aamulenkille moikkaamaan paikallista väestöä (joka tuntui olevan varsin perso porkkanalle) ja nauttimaan paikallisesta vehreästä luonnosta.

BäääÄÄä (porkkana varas)

On se Ranskan luonto niin nättiä...

Mutta asiaan, kolmannen päivän kohteeksi valittiin jälleen (ainakin suurimmalle osalle) uusi tuttavuus Franchard Isatis. Paikka löytyi suht helposti ja päästiin vääntämään taas hyvissä ajoin. Tosin rupesi jo heti alkuunsa kädet omalta osaltani huuteleen lepopäivää, mutta 'jos nyt kuitenkin jotain yrittäs' asenteella lähdin liikkeelle.

Ensimmäisenä hypättiin leikkikentäksi nimeämällemme kivelle, jossa olikin muutama mukava positiivinen lämppärireitti ja sitä pysty muutenkin pyörimään ympäri ja jos miten päin...

Niin ja olihan siinä kyllä tosin muutakin kuin lämppäriä. Tuo Matin vääntämä nurkka, Dyyni (El Poussif tai Poussah tai jotain sinnepäin ), oli 7a vai oliko peräti vielä plussa perään. Oli joka tapauksessa kyllä suht hienon näköinen linja.
...ja kun oli seiskalla alkavasta reitistä kyse, niin eihän se Mats poika sitä saanut kräkättyä ilman apuja. Piti mennä paikallisen alkuasukkaan tykö tippa linssissä tirauttaan, jotta tuus näyttään / kertoon vähän beettaa :)
Tokihan sitten kun kuningasbeettaa oli kuullut, Matti poika tempaisi sen näytös tyyliin parilla yrkällä.

Mutta sitten päästäänkin paikan ehdottomasti mielenkiintoisimpaan reittiin ja päivän koho kohtaan. Taisipas olla jopa ennen tuota Matin seiska suoritusta kun joku löysi tuon hienon mutta perhanan tuulisen ja kylmän paikan jossa tuo meidän 'makuulepo' reitti oli. Persis alku ja jonnin verran hänkki pätkä josta pyörähdettiin (kuka mitenkin) reitin keskellä olevaan koloon lepäileen....
...TÖRKEEN HIENO!

Kattokaa ny kuinka hauska se o Matsinki mielestä!




ISO hali

...lepäilyn jälkeen pyngerrettiin pois kolosta ja taispas senkin jälkeen olla pikkasen hänkkiä ja ISO hali ja suht pientä listaa joista väännettin oikean kautta päälle.
Siinä sitten muutaman ihmisen toppauksen jälkeen arvottiin reitin greidiä, jossain villeimmissä fantasioissa sille saatiin arvottua 6c tasoinen lätkä, mutta tarkemman topo tutkiskelun jälkeen 6a:han päädyttiin. Jos lepäilyn jälkeen ois tehnyt elämää pidemmän dynon suoraan toppiin ilman halailuja jakiertelyjä, niin ois saanut 6c sulan hattuun...
.
.
.

...tässä tuleekin sitten muisti katkos kun on liian pitkä aika kirjoituksen ja kipeilyn välillä, mutta jotain käytiin tuuskaamassa jossain ja siellä oli jotain seuraavaa:

APUA! joku kuvaa!

Haamukäsi :)



No siinäpäs sitten jossain välissä silmiin pisti taas mainitsemisen arvoinen kivi.
Ja reitit Angle facial 6b ja Angle Ben's 7a+ ( todennäköisesti tuonnimiset,saattoivat olla taas jonkun toisenkin nimisetkin kun tuo topo näytti välillä vähän mitä sattuu)
Mats Angle Ben's puolella kanttia.

Tuo kivi oli uskomattoman hienon näkönen ja huuteli jo kaukaa että tulukaa ny perhana kokeileen. Kuin veitsellä leikattu terävä kantti.
Vaikeampi puoli jäi kaikilta kiipeämättä ja eipässe tuo toinenkaan puoli tainnut muilta muin Matsilta taipua.

Mutta mitä jäi vässykkäpäivältä käteen;
muutaman tosi hieno reitti ja maailman lutusin koira, ihan jees päivä.

Tällä kertaa tällanen tynkä tarinaa, pistäkee toki kommenteilla omat muistelot tai jotain...

Varustepornoa ja herkkiä hetkiä Korouomassa

Jääkausi on avattu Korouomassa kahden miehen voimin! Ei mikään uutiskynnystä ylittävä skooppi, mutta kun polttelee päästä kiipeemään jäätä, niin silloin pitää mennä. Hommaa auttoi rollon skauttaajat, kuvadokumentit ja puhelinhäiriköinti. Ja kas kummaa, tieto piti paikkansa, Korolla voi jo kiivetä. Tästä alkoi hillitön spämmiterrorismi ja rekrytointi kanssakärsijöiden saamiseksi reissua piristämään ja tottakai lähettämään jotain tiukkaa settiä. Uuden karheat Spantikit huuteli komeron perukoilta vaatien nälkäisinä uhria jään jumalille.

Lauantai aamuna lähettiin Uurtamon Matin kanssa päkittelemään kohti Perä-Posion unelmaa, Suomi jääkiipeilyn mekkaa. Matkasta muistikuvia tasan nolla, no ei kai, mutta tärkeintä on päästä perille. Perinteisesti Pernun kylän tienoilla on alkanut kuumottamaan ja kihelmöimään, eikä se johdu matkaseurasta tai seksuaalisesta kiihottumisesta, vaan siitä tietoisuudesta, että kohta pääsee pelkäämään henkensä edestä kuumottavien varmistusten yläpuolella käsien ollessa pumpussa. Ja silti sitä kaipaa lisää. Sick! Olimme ainoa auto Koron parkkipaikalla rauhallisessa talvisessa maisemassa, pakkasta -11. Yöpymiskamat laavuun ja pikamarssia putouksia kohti, pakkasta -14. Ajatus oli ottaa tuntumaa ensin Mammutilla ja seuraavana päivänä mennä Ruskealle jos siltä tuntuisi. Mammutti on aina alkukaudesta vaikeammassa kunnossa kuin keväällä, eikä se yhtään helpottanut asiaa.
Siinä se on. Valosaa aikaa on 9-14.30 eikä siinä ehdi mitään ihmeitä tekemään. Lauantain saldo oli kaksi linjaa, toinen vasemmassa laidassa ja toinen keskellä putousta oleva pysty linja. Kauden eka yrkkä on aina paskaa mistä tahansa huolimatta, kuten nytkin. Viiden metrin pysty saa kädet pumppaamaan tuskastumiseen asti ja luulot karisemaan. Matti kakkostelee ja kokee saman kohtalon. Itsetunnon reikaleet tippuvat kolisten putousta alas. Pieni ruokatauko on paikallaan. Putous on yllättän hyvässä kunnossa vuodenaikaan nähden, silti puikkoista ja ohutta jäätä on paljon. Ruuvit löytävät ilmataskuja liiankin usein. Toinen linja näyttää alhaalta hyvältä ja suht kuivalta. Alku on helppoa, mutta muuttuu puikkohelvetiksi josta kuultaa kallio lävitse. Keskity. Loppu on yllättävän hyvää kiipeilyä ja pari hyvää muuvia. Turvemixta loppuun ja hoplaa! Matillakin fiilis nousee ja äijä haluais mennä linjan äärimmäiseltä vasemmalta. Valo vähenee ja päätetään jättää homma huomiselle.

Iltäsäätäminen ja välppäys jätetään tästä pois lukijoiden säästämiseksi, mutta sanottakoon, että läppä oli huonoa, ruokaa paljon ja miehet haisivat pahalta. Onneksi ketään muita ei ollut paikalla. Uudet kamat korkattiin ja todettiin hyviksi. Varustepornoa koko touhu. Herkkää.

Aamu valkenee lauhtuneena, yöllä on satanut lunta kovan tuulen kanssa. Talviretkeilyn yksi paras ja rakastettavin puoli on herätä ja laittaa kylmät ja jäätyneet kamat päälle. Siinä olotilassa olemisen sietämätön keveys valkenee kristallin kirkkaana. Ihanaa. Päivän agenda: Ruskea. Rollosta oli tulossa porukkaa päiväkeikalle. Kohta paikalle pöllähtää Ulla, Johan ja Rami. Haa! Ihmisiä! He suuntaavat Ruskealle ja me lähdemme taas Mammutille, Matilla on jäätä hampaan kolossa eiliseltä. Tarpeellisen psyykkays-hypetyksen jälkeen, näkee päivänvalon suoritus, jossa on rentoutta ja meininkiä. Matin ensimmäinen jääliidi on totta! Hjyvä, hjyvä, aaltoja, aploodeja! Ja sitten Ruskeelle:
Vielä enemmän puikkoja kuin Mammutilla ja kukkakaalia. Nice. Johan ehti kiivetä linjan keskeltä ja Ulla ja Rami kakkosteli, meidän tullessa paikalle. Kommetti: "No joo, vähän herkkää se oli". Valkkaan linjan mitä Ulla on kattonu, mutta ei viitsi lähteä vielä kuntoutuvalla nilkalla. Se noudattelee pääuomaa kiertäen märimmät ja puikkoisimmat paikat. Alku on ihan törkeetä kukkakaalia vesisuihkun vieressä, tuntee itsensä metsuriksi karsintahakkuissa, sen verran puikot helähtelee alas tippuessaan. Teknisesti ei vaikeata, mutta varmistus on eri asia. Isolle hyllylle pääsen hyvin pienen kikkailun jälkeen. Loppu on pakollista könyämistä ylös höystettynä hyvällä dihedraalilla. Ja saadaanhan se epiikki aikaan. Jäärauta lähtee irti oikeasta jalasta juuri kun pitäisi nousta bulgen päälle. Sweet! Lisää kikkailu, mutta matka jatkuu. Matti tulee perässä ja on tyytyväinen. Johan paukuttelee tyylikkäästi toisen nousun vasemmalta kahta puikkoa pitkin. Näin ruskealla.
Jotain alkuasukkaita. Ja tunnelmia viikonlopulta.












Hyvä viikonloppu ja varmaan itsepäisyyspäivän tienoilla uudestaan. Juha ja Matti kuittaa!

Fontsureissu, day 2

Sori, en jaksanut enää odottaa Trollen päivitystä reissutarinaamme, vaan rupesin tyrkyttämään omaa juttuani tänne. Ja nopein päivittäköön sitten jatkoa..

Aloitetaanpas. Tokana Fontsu-reissun päivänä olin ylhäällä kukon laulun aikaan (kirjaimellisesti) ja olin innokkaana lähdössä katsastamaan giten naapurustoa, kun ei unikaan enää maistunut ja muutamat muut vielä koisivat. Sain sentään jokusen aamuvirkun houkuteltua mukaani. Yöllä oli pakastanut ja maa oli kuurassa, pipoja ja hanskoja siis tarvittiin. Maaseudulla kun oltiin, niin luvassa olisi lannantuoksuinen agrikulttuurin maustama kierros. Naapurista löytyikin kaikenlaista määkijää, kotkottajaa, kaakattajaa ja hirnujaa. Katsokaa vaikka!

Bää-ä-ä!
Ii-ha-haa!Ja tässä sitten meitsi ja muut ihmisääniä päästelevät toverini aamukävelyllä..
Aamukävelyn jälkeen loputkin meistä yhdeksästä reissaajasta alkoivat aukoa silmiään ja kun patongit, suklaat, croissantit ja kahvit oli nautittu, oli aurinkokin jo sulattanut jään autojen tuulilaseista ja pääsimme viimein matkaan. Suuntasimme kohti pikkumetsiä eli Petit Boisia. Paikka löytyi helposti ja kivetkin olivat lähellä autojen parkkeerausaluetta. Alue ei selvästikään nauttinut suuresta kansainvaelluksesta kuten Bas Cuvier, mutta sepä ei meitä haitannut. Kivet olivat ripoteltuina sinne tänne metsäiseen maisemaan ja pari loistoyksilöä bongattiin, kärjessä tietenkin Valas eli La Baleine. Toinen mainitsemisen arvoinen reitti kivellä lähellä Valasta nimettiin Hookkihookiksi, kun ei toposta tuntunut löytyvän. Arvata sopii, miten siinä reitillä jalkoja aseteltiin. Kahteen otteeseen. Jep.

Ihan ekana aloiteltiin kuitenkin vähän helpommilta reiteiltä ja olihan siellä yks 'vaikea' nelosen reittikin, joka melkein jäi Veskulta menemättä. Vaan MENI. Ja löytyi myös yksi jännä reitti, joka alkoi kantilla ja vaati kunnon manttelitoppauksen. Mantteli oli itselleni kyllä hyvinkin vaativa ja syytin armotta onnettomia ojentajiani.. Kenties selittelyä.. Ailalta tuo mantteli näytti sujuvan paremmin. Harmi, ettei kuvaa tuntunut reitistä löytyvän. Se oli kuitenkin tuon alla olevan kuvan hipsuttelureitin vasemmalla puolella. Joo, toi hipsuttelureittikin oli yks per..leen säätö, kun väänsin sitä ties miten monta kertaa ihan väärällä tyylillä (kun en osannut itse miettiä, mikä jalka tai käsi ekana liikkuis, kun vähän ylemmäs pääsee..). No sitten Mats sattui kiipeämään sen uudestaan niin, että mäkin tajusin jujun. Voi herttileijaa, menihän se sittenkin, ja lopulta ihan helpon oloisesti. (Ja topitti sen moni muukin)
Jatketaan. Seuraavaksi oli Valaan vuoro, niillä ketkä sitä nyt edes viitsivät yrittää.. Oli nimittäin hurjan näköinen reitti ja toppaus vaati (ilmeisesti?) ulottuvuutta. Greidiäkin mahtavat 7a. Aloituspaikassa oli alla hieman alas viettävä rinne, joten pädiä ja spottia tarvittiin. Mats ja Vesku pääsivät ihan mukavasti kanttia ylös, mutta eipä ollut tällä kertaa toppiote aivan ulottuvilla. Mutta olipa silti hienon näköinen reitti. Tarkoitus oli tulla uudestaan yrkkäämään tätä muutaman päivän päästä, mutta jäipä sitten seuraavaan kertaan.
Tyttäret yrkkäsivät ja kiipeilivät lähellä Huukkihuukki-reittiä, tässä eräs taidonnäyte (ihania nämä Fontsun toppaukset!):

Ja viimein se legendaarinen Huukkihuukkireitti. Lähtö melko alhaalta, parilla vedolla ylös, sitten oikean jalan huukki, jostain kiinni, sitten oikean käden pinch, jalkoja paremmin, sitten vasemman jalan huukki, ylhäältä vasemmalla kädellä kiinni ja niin edelleen.. Menihän jakeluun? Valitettavasti en päässyt topittamaan, mutta Matsilta ja Erkiltä sujui mainiosti. Tämäkin piti vetää sitten seuraavalla kerralla, jota ei sitten tullutkaan..
Loppukevennykseksi mankkapussiin eksynyt hämyhäiskä. Ei tipu verkoiltaan, ei.