Bouldereita Cairnsin ympäristössä

Yhdistetyn työ- ja lomareissuni ainoat kiipeilysuoritukset olivat kiipeäminen yläpunkkaan hostellissa (arviolta 3-) sekä muutama suljettu näköalatorni sademetsissä ( 4-) ja muutama isohko släbiboulderi sandaalit jalassa Fitzroyn saarella (max. 4+), eli ei siis kovin paljon aihetta vouhkaamiseen sen puolesta.

Lähimmät kiipeilykäytössä olevat paikat olisivat olleet autoilumatkan päässä eli noin 50-200 kilometrin säteellä, mikäli oikein ymmärsin paikallista kiipeilyvälinemyyjää. Kiviä oli kuitenkin myös ihan lähimaastossa tosin kansallispuiston alueella. Australian lakia tuntemattomana en voi sanoa oliko kansallispuistoissa kiipeily ja boulderointi kielletty, vai eiko aussit oikein olleet hoksanneet boulderien tarjoamia mahdollisuuksia. Parhaimmalta boulder-alueelta, jonne vahingossa eksyin löytyi ensimmäisenä bouldereista varoittava varoituskyltti joita harvemmin näkee.


Ja bouldereitahan alueella olisi riittänyt. Osa oli mukavasti ripoteltu avoimelle paikalle pitkin tuulisen ja vilpoisan kukkulan rinteitä ja osa taas oli keskellä tukahduttavaa viidakkoa vaatien aikalailla raivaushommia ennen käyttöönottoa kiipeilyyn. Sitä ei ehkä heti huomaa, mutta alhaalla vasemmalla olevassa kuvassa on n. 6-7 metrinen järkäle kuvattuna noin viiden metrin päästä, viidakko oli siis kohtalaisen tiheää. Kaiken lisäksi osa kasveista oli viheliään piikikkäitä.

Muuri - vähäyli nihkeää.

Tuli tuon edellisen Luohuan tilityksen yhteydessä käytettyä sanaa nihkeää. Nyt täytyi sitten ottaa ylisanat käyttöön. Ei sillä että tällaisessa tasapainoilukiipeilyssä olisi jotain vikaa. Nihkeää se kuitenkin on. Varsinkin jos otteet ovat niin liukkaita kun tuolla olivat.

Maanantaina tuli sitten tosiaan testatattua Merikosken voimalaitoksen muuri. Vaikka köyttä onkin kartettu huolella ja tarkkaan muutama viimeinen vuosi niin ei vitosen reittien nyt silti pitäisi useampia yrityksiä vaatia. (Eipä joo..) No kyllä ne nyt kuitenkin vaativat. Ja kutonen ei tuolla kertaa mennyt edes yläköydellä. Seiskoja ei edes koitettu. Oma osuuteensa asiaan saattoi olla sillä, että paikalla oltiin vähän väärään aikaan. Muurille ei kyllä kaikkein aurinkoisimpana päivänä kannata ennen illan viilenemistä sunnata.

Tehokasta koordinaatio ja tasapainotreeniä yhtäkaikki. Veikkaisinpa, että noita muutamaa reittiä tulee tänäkin kesänä vielä hinkkailtua useampaan otteeseen.

Asiasta toiseen: Onpa hienoa, että oululaisilla on ihan ikioma kiipeilykauppakin. Nimittäin Shelby. Uudet valjaat oli tarkoitus käydä hakemassa ennen todennäköisiä räpsyjä, kun vanhat alkavat olla jo elinkaarensa loppupäässä. Pienemmät koot vaan olivat loppuneet. Käteen jäi sitten vain BD:n 'brändättyä' mankkaa. Ajattelin, että sitä kun vähän tupruttelee ni ei voi tippua. No toisin kävi. Vielä valjaat kesti kuitenkin.


FAnttiAntti oli tällä kertaa ainoa, joka oli muurilla ennenkin kiivennyt. Se kyllä näkyikin suht päättäväisistä otteista. Aivan ulkomuistista rimpuilu sujunut kuitenkaan Fantillakaan. Jäivät vaikeampien reittien liidiyritykset vielä toiseen kertaan. Parempaa kitkaa odotellessa...









Oman eksotiikkansa muurin kiipeilyyn tuovat myös ohikulkijat. Tuntuvat olevan aika ihmeellinen näky kiipeilijät näillä pohjoisilla lakeuksilla. Siinäpä saa sitten vahtia ettei ohi säntäilevä rekku nappaa mukaansa esim. maassa lojuvia jatkoja aivan muuhun kuin kiipeilykäyttöön.