Päätettiin aloittaa Tuomaksen kanssa talvikiipeilykausi lämpimien säiden takia rakkaissa länsinaapureissa. Ennen reissua oli toiveena päästä korolle ainakin kerran, muuta toisin kävi. Nyt mentiin kohti isoja vuoria ilman kiivettyjä jäämetrejä.
Ensiksi ajettiin Abiskoon. Siellä oli jäätä vähänlaisesti ja otettiin nokka kohti Norjaa. Spansdalen on kaikkien hehkuttama paikka ja kun topossakin on 20-30 putousta pituudeltaan 50-400 m, niin oli pieni yllätys kun kivet paistoivat jään alta ja putoukset odottelivat lihavempia aikoja. Ei muuta kun eteenpäin. Sördalenissa on Skredbekken niminen putous WI5/6, 9kp, maailmanluokan reitti, mutta ei tämän reissun ohjelmistossa. Sumu haittasi etsintöjä ja enemmän kuin useimmin tuli vedettyä vesiperä. Vitun ilmastonlämpeäminen ja G.W.Bush!
Vihdoin viimein löydettiin yhestä laaksosta suht läskissä kunnossa oleva putous Tomasbekken ja päätettiin tykittää sitä. Ei topoja, ei betaa, ei muuta kun vuori ja miehet. 1. yritys, perjantai: 600m lähestymistä, alkusoolo, 30m mixtaränniä ja otan pakit. Puoliksi halkeamassa oleva pitoni, josta laskeudun lähtee vetämällä pois kun pääsen alas. Päätetään tallustalla alas, tankata ja huomenna uudestaan.
2. yritys, lauantai: herätys 4.30, lähtö 7.00, perillä 9.30. eka kp ohutta jäätä, sitten 100m kävelyä ylämäkeen. sitten olisi arviolta 4kp toppiin. 3kp:lla pimeys tulee ja kun ei tiedä jatkosta, parasta ottaa parit. sitten menee touhu hurjaksi. alkaa jatkuva ja hillitön spindrift, näkyvyys putoaa pariin metriin. eka rappeli menee ablakovista, kaikki tavarat hautautuu tuulen tuomaan lumeen. toiseen rappeliin jätetään suosiolla ruuvi, pakko päästä alas kun lumivyöryt alkaa paukkua alas rinnettä. kolmas rappeli on irtokivestä ja Tuomas menee ensin. kun pääsen alemmas, Tuomas huuta, että laukaisi 40cm laattavyöryn lumentäyttämästä maljasta. prkl! viimeinen rappeli on erittäin epäilyttävästä irtokivestä, mutta parempaa ei ole tarjolla. hermot hajalla päästään alas ja vielä pitkä haikki autolle. Epiikki. Mutta selvitään, tuliaisina mulle flunssa ja Tuomakselle paleltuneet varpaat.
Mitä opitaan: liian pitkä lähestyminen, alkukaudesta liian lyhyt päivä, reitti oli lumivyöryränni, nopeutta lisää pitkille reiteille> treeniä..
Wednesday 26 November 2008
Monday 3 November 2008
Kilimanjaro
Mä sit seurasin Tanzaa Tansaniaan jokusen viikon viiveellä ja löysin tieni samaisen tytön perässä myös Kilimanjarolle. Mä kiikuin vuoren kauneimmaksi reitiksi kutsuttua Machamea pitkin, mikä olikin maisemien kannalta kiva valinta. Tosin ens kerralla jos mä valitsen jotain perustuen estetiikkaan ja ei-kaupallisuuteen, niin saa ravistella ja lujaa. No eipä siinä, reissu oli kuitenkin onnistunut, 6 päivää kiipeilyä. Mun piti alunperin kiivetä neljän espanjalaisen juipin kanssa, mut tulin kipeeksi ja jouduin siirtään kiikuntoja muutamalla päivällä ja päädyin reissuun yksin. Tai no yksin ja yksin, mun mukana oli kolme kantajaa, kokki ja opas. Kyllä mua nauratti, kun näin nämä tyypit eka päivänä. Tarvii viisi tansanialaista saatteleen yksi mzungu eli valkoihoinen tyttö vuorelle. Josephat, Joachim, Harodi, Theo ja Focas olivat lepposta seuraa ja sit oli ne sata muuta ihmistä, jotka kiipesi vuorelle omissa ryhmissään. Eipä ollu yksinäistä. Reissuun valmistautuminen jäi multa kokonaan välistä, kun Dar es Salaamissa ei oo mitenkään liikaa urheilumahdollisuuksia ja toisaalta on niin kuuma, että ajatuskin moisesta on aika paljon. Eli reilu puoltoista kuukautta lepoa ennen kiipeilyä oli mulle ihan toimiva ratkaisu.
Joka päivä oli nousua 4-8 tuntiin, vauhti oli erittäin pole pole eli hitaasti, eipä ollu kiire. Yöt nukuttiin teltassa. Mä nukuin isossa teltassa yksin ja mun viisi matkakaveria oli ahtauteena kaikki samaan telttaan. Ei oo aina reilua. Eka päivänä oli tosi lämmin ilma ja käveltiin kunnon polkua pitkin 3000 metriin, kasvusto näytti lähinnä viidakolta. Siellä oltiin eka yö. Mun makuualusta oli semmonen hylätty puolikas jumppamatto ku oma jäi kotiin ja aamulla oli lonkka ihan rikki.
Kakkospäivä oli suht jyrkkää nousua ja mä kirosin mun lonkkaa joka askeleella. Aamun auringonpaisteen jälkeen alkoi sataa tihkusadetta, joka kesti koko päivän. Liukkailla kivillä oli ihan kiva kammeta itteensä ylös. No tämä päivä oli ainoastaan 4 tuntia kävelyä ja yö oli about 3900 metrissä.
Kolmas päivä oli akklimatisaatio päivä, eli noustiin 4700 metriin Lava Towerille ja yöksi palattiin 3900 metriin. Yritettiin totuttautua siihen ohenevaan ilmaan. Tämä päivä alkoi myös auringon paisteella, mut mitä korkeemmalle päästiin, niin ilma muuttui sellaseksi tihkusateeksi jälleen, semmoista kai se on kun kävelee keskellä pilviä. Mulla oli ollu lievästi pää kipee edelliset päivät, mutta nyt sit 4700 metrissä tuntui oikeesti, että pää hajoaa palasiksi. Piti tulla juoksua alas, koko matka oli suht jyrkkää ja liukkaahkoa sora/kivipolkua, mut eipä se paljon hidastanut. Eikä haitannut jatkvuasti yltyvä sade. Gorekamppeet oli repussa, mut oli sen verran kiire, että ihan sama se niillekin. Ehdin sit 3900 metriin Barranco leiriin ihan ekana. Seuraava yö oli varmasti hämärimpiä öitä ikinä, mä en saanu nukuttua kun about tunnin ja muut muistikuvat on suhteellisen sekavia. Muistan tosin käyneeni yöllä ulkona pissalla ja en meinannu enää löytää takasin telttaan, joopa joo. Ennen kun lähdin kiipeileen, tapasin sattumalta Moshissa pari mukavaa suomalaista jamppaa, jotka oli juuri tulleet alas Kililtä. Niiden ansiosta ostin muutaman Diamoxin mukaan, ne auttaa jos tulee korkeenpaikan sairaus ja kyllä ne muakin auttoi kyseisenä yönä. Aamulla oli ihan jees olo, paitsi oksetti. Ja matka jatkui, vaikka yöllä olin varma, että ei tästä tuu mitään.
Neljäs päivä alkoi sit niin jyrkällä nousulla, etten tienny semmosia olevankaan Kilille noustessa. Mä olin suht kauhuissani, kun sellaselta kinttupolulta oli pudotusta alas ties kuinka monta kymmentä metriä ja kiipeilyyn joutui käyttää käsiäkin. Törmäsin etelä-afrikkalaiseen seurueeseen, josta sattuman kautta löysin varmaan vuoren ainoan suomalaisen mun lisäksi. Höpötin sille jotain suomeksi koko jyrkän nousun ajan, enkä muista puoliakaan. Kiva tyyppi se tosin oli. Loppupäivä oli sit ihan suhteellisen tasaista kävelyä verrattuna tuohon pätkään ja yöksi noustiin 4700 metriin Barafu leiriin. Siellä yö jäi lyhyeksi, kun kello 23 oli herätys ja puolelta öin oli lähtö viimeiselle pätkälle huipulle. Mä en ehtiny nukkua kuin ehkä tunnin taas, tässä vaiheessa olin saanu mun oppaalta kuitenkin lainaan jo paremman retkipatjan, kun ne näki, että nukun sillä onnettomalla jumppapatjalla, josta vesikin tuli kivasti läpi.
Vikaa nousua varten sai pukea ihan kaikki vaatteet päälle mitä mukana oli. Mulla oli normikerrosten päällä pari fleeceä ja pari kuoritakkia ja pari pipoa. Ja paleli sitten ihan hulluna suurimman osan matkasta ja väsytti niin, että meinasin käytännössä nukahtaa kävellessä. Oli pilkkopimeetä ja otslamppu vain valona, sit oli uneton yö takana ja ilmaakaan ei enää ollut liikaa. Koko matka oli tasaisen jyrkkää nousua sellaista sorarinnettä. Mä olin käsittänyt, että jossain vaiheessa tulee tasainen pätkä ja kattelin sitä huippua ja se näytti olevan ihan kohta siinä. Kolmen tunnin päästä sit annoin olla ja lakkasin vilkuilemasta ylös. Eikä sitä tasaista pätkää sit ollu olemassakaan. Tauot oli aina muutaman minuutin, kauempaa ei tohtinut istua. Nousua Stella Pointille oli yhteensä kuusi tuntia. Siellä oli teetauko ja sit vielä vajaa tunti Uhuru Peakille 5895 metriin. Sieltä sit sai kattoa auringonnousua kuuden aikaan aamulla.
Sitten laskeuduttiin yöksi 3000 metriin nukkumaan vika yö. Mun polvet oli ihan rikki ja mä käytin vajaan neljän tunnin laskeutumiseen yli 6 tuntia. Siinä meni eläkeläisetkin ohi ja olin vikana leirissä. Ihan käsittämätöntä, että sattukin niin paljon. Ilman niitä vuorikeppejä millä kiivetään mut ois saanu varmaan kantaa alas, niillä linkkasin menemään. Mun opas Josephat sanoi, että sen kahdeksan vuotisen opasuran aikana, oli toinen kerta kun se näkee jonkun ontuvan samoin kun minä. No mä olin vannottanut jo aiemmin, että se kantaa mut alas, jos mulla ei jalat kanna. No kyllä mä itse sit alas pääsin. Yksi niistä eteläafrikan tyypeistä sai sen verran pahan keuhkoödeeman, että sen piti tulla alas melko nopeeta ja joku toinen kärrättiin paareilla. Loput voivat ilmeisesti suhteellisen hyvin kaikki.
Oli ihan mahtava reissu ja mä sain mun sertifikaatin, että oon käyny huipulla. Annoin mun kantajille, oppaalle ja kokille kaikki mun rahat reissun päätteeksi ja ne oli ihan ilosia. Ne oli kyllä ansainnut tippinsä, mielettömiä määriä mitä ne roudaa tuonne ylös, 25kg on nykyään kuitenkin maksimi määrä mitä ne saa kantaa. Ruoka oli todella hyvää joka päivä, aamulla puuroa ja päivälliset alkupalojen kanssa. Jep jep.
Sit mun kamera on ollut aika epäkunnossa viime aikoina, joten kuvat on mitä on. Ja toisaalta huipulla oli niin kylmä tuuli, että piti pakottaa ittensä ottaan ne pari kuvaa, jotka oli ihan mustia sit lopulta. Eipä voi mitään. No tässä mun avautumiset Afrikasta. Asante sana.
Cirsi
First day
Joka päivä oli nousua 4-8 tuntiin, vauhti oli erittäin pole pole eli hitaasti, eipä ollu kiire. Yöt nukuttiin teltassa. Mä nukuin isossa teltassa yksin ja mun viisi matkakaveria oli ahtauteena kaikki samaan telttaan. Ei oo aina reilua. Eka päivänä oli tosi lämmin ilma ja käveltiin kunnon polkua pitkin 3000 metriin, kasvusto näytti lähinnä viidakolta. Siellä oltiin eka yö. Mun makuualusta oli semmonen hylätty puolikas jumppamatto ku oma jäi kotiin ja aamulla oli lonkka ihan rikki.
Kilimanjaro from the first camp site.
Kakkospäivä oli suht jyrkkää nousua ja mä kirosin mun lonkkaa joka askeleella. Aamun auringonpaisteen jälkeen alkoi sataa tihkusadetta, joka kesti koko päivän. Liukkailla kivillä oli ihan kiva kammeta itteensä ylös. No tämä päivä oli ainoastaan 4 tuntia kävelyä ja yö oli about 3900 metrissä.
Porters
Kolmas päivä oli akklimatisaatio päivä, eli noustiin 4700 metriin Lava Towerille ja yöksi palattiin 3900 metriin. Yritettiin totuttautua siihen ohenevaan ilmaan. Tämä päivä alkoi myös auringon paisteella, mut mitä korkeemmalle päästiin, niin ilma muuttui sellaseksi tihkusateeksi jälleen, semmoista kai se on kun kävelee keskellä pilviä. Mulla oli ollu lievästi pää kipee edelliset päivät, mutta nyt sit 4700 metrissä tuntui oikeesti, että pää hajoaa palasiksi. Piti tulla juoksua alas, koko matka oli suht jyrkkää ja liukkaahkoa sora/kivipolkua, mut eipä se paljon hidastanut. Eikä haitannut jatkvuasti yltyvä sade. Gorekamppeet oli repussa, mut oli sen verran kiire, että ihan sama se niillekin. Ehdin sit 3900 metriin Barranco leiriin ihan ekana. Seuraava yö oli varmasti hämärimpiä öitä ikinä, mä en saanu nukuttua kun about tunnin ja muut muistikuvat on suhteellisen sekavia. Muistan tosin käyneeni yöllä ulkona pissalla ja en meinannu enää löytää takasin telttaan, joopa joo. Ennen kun lähdin kiipeileen, tapasin sattumalta Moshissa pari mukavaa suomalaista jamppaa, jotka oli juuri tulleet alas Kililtä. Niiden ansiosta ostin muutaman Diamoxin mukaan, ne auttaa jos tulee korkeenpaikan sairaus ja kyllä ne muakin auttoi kyseisenä yönä. Aamulla oli ihan jees olo, paitsi oksetti. Ja matka jatkui, vaikka yöllä olin varma, että ei tästä tuu mitään.
The way to Lava Tower
Neljäs päivä alkoi sit niin jyrkällä nousulla, etten tienny semmosia olevankaan Kilille noustessa. Mä olin suht kauhuissani, kun sellaselta kinttupolulta oli pudotusta alas ties kuinka monta kymmentä metriä ja kiipeilyyn joutui käyttää käsiäkin. Törmäsin etelä-afrikkalaiseen seurueeseen, josta sattuman kautta löysin varmaan vuoren ainoan suomalaisen mun lisäksi. Höpötin sille jotain suomeksi koko jyrkän nousun ajan, enkä muista puoliakaan. Kiva tyyppi se tosin oli. Loppupäivä oli sit ihan suhteellisen tasaista kävelyä verrattuna tuohon pätkään ja yöksi noustiin 4700 metriin Barafu leiriin. Siellä yö jäi lyhyeksi, kun kello 23 oli herätys ja puolelta öin oli lähtö viimeiselle pätkälle huipulle. Mä en ehtiny nukkua kuin ehkä tunnin taas, tässä vaiheessa olin saanu mun oppaalta kuitenkin lainaan jo paremman retkipatjan, kun ne näki, että nukun sillä onnettomalla jumppapatjalla, josta vesikin tuli kivasti läpi.
Barranco Camp - Barafu Hut
Vikaa nousua varten sai pukea ihan kaikki vaatteet päälle mitä mukana oli. Mulla oli normikerrosten päällä pari fleeceä ja pari kuoritakkia ja pari pipoa. Ja paleli sitten ihan hulluna suurimman osan matkasta ja väsytti niin, että meinasin käytännössä nukahtaa kävellessä. Oli pilkkopimeetä ja otslamppu vain valona, sit oli uneton yö takana ja ilmaakaan ei enää ollut liikaa. Koko matka oli tasaisen jyrkkää nousua sellaista sorarinnettä. Mä olin käsittänyt, että jossain vaiheessa tulee tasainen pätkä ja kattelin sitä huippua ja se näytti olevan ihan kohta siinä. Kolmen tunnin päästä sit annoin olla ja lakkasin vilkuilemasta ylös. Eikä sitä tasaista pätkää sit ollu olemassakaan. Tauot oli aina muutaman minuutin, kauempaa ei tohtinut istua. Nousua Stella Pointille oli yhteensä kuusi tuntia. Siellä oli teetauko ja sit vielä vajaa tunti Uhuru Peakille 5895 metriin. Sieltä sit sai kattoa auringonnousua kuuden aikaan aamulla.
Uhuru Peak 5895 meters
Sitten laskeuduttiin yöksi 3000 metriin nukkumaan vika yö. Mun polvet oli ihan rikki ja mä käytin vajaan neljän tunnin laskeutumiseen yli 6 tuntia. Siinä meni eläkeläisetkin ohi ja olin vikana leirissä. Ihan käsittämätöntä, että sattukin niin paljon. Ilman niitä vuorikeppejä millä kiivetään mut ois saanu varmaan kantaa alas, niillä linkkasin menemään. Mun opas Josephat sanoi, että sen kahdeksan vuotisen opasuran aikana, oli toinen kerta kun se näkee jonkun ontuvan samoin kun minä. No mä olin vannottanut jo aiemmin, että se kantaa mut alas, jos mulla ei jalat kanna. No kyllä mä itse sit alas pääsin. Yksi niistä eteläafrikan tyypeistä sai sen verran pahan keuhkoödeeman, että sen piti tulla alas melko nopeeta ja joku toinen kärrättiin paareilla. Loput voivat ilmeisesti suhteellisen hyvin kaikki.
Sunrise on Mawenzi
Oli ihan mahtava reissu ja mä sain mun sertifikaatin, että oon käyny huipulla. Annoin mun kantajille, oppaalle ja kokille kaikki mun rahat reissun päätteeksi ja ne oli ihan ilosia. Ne oli kyllä ansainnut tippinsä, mielettömiä määriä mitä ne roudaa tuonne ylös, 25kg on nykyään kuitenkin maksimi määrä mitä ne saa kantaa. Ruoka oli todella hyvää joka päivä, aamulla puuroa ja päivälliset alkupalojen kanssa. Jep jep.
Sit mun kamera on ollut aika epäkunnossa viime aikoina, joten kuvat on mitä on. Ja toisaalta huipulla oli niin kylmä tuuli, että piti pakottaa ittensä ottaan ne pari kuvaa, jotka oli ihan mustia sit lopulta. Eipä voi mitään. No tässä mun avautumiset Afrikasta. Asante sana.
Cirsi
Sunday 24 August 2008
Luohua 24.8.
Tänään halasin kiveä isosti. Isoa kiveä, Luohualla. About kahden vuoden yrkkäilyni tuotti viimein tulosta.
Alku näytti tietysti tyssäävän jo ajomatkaan, kun vettä ripsotteli pitkin matkaa Oulusta Luohualle. Vaan kas kummaa, Luohualla ei tullut vettä kuin korkeintaan pari hassua tippaa. Lämmittelyt jätimme Veskun kanssa kuitenkin korkeintaan ajatustasolle ja siirryimme suoraan kiipeilymoodiin, että ehtisimme varmasti saada vähän yrkkää, ennen kuin ympäröivät pilvet saartaisivat meidät ja kastelisivat kiven. Sadetta ei kuitenkaan kuulunut, kitkakin oli mainio ja Iisakin alku meni kummaltakin!
Mutta sitten itse asiaan. Humpuukitalous. Aikaisemmin olen saanut tehtyä about 5 muuvia putkeen, nyt löytyi pari muuvia lisää (olin jo näistä tosi tyytyväinen), sitten vielä muutama muuvi lisää.. Ja viimein!!! IIIIIIhanaa! Se meni nyt!!!
Alku näytti tietysti tyssäävän jo ajomatkaan, kun vettä ripsotteli pitkin matkaa Oulusta Luohualle. Vaan kas kummaa, Luohualla ei tullut vettä kuin korkeintaan pari hassua tippaa. Lämmittelyt jätimme Veskun kanssa kuitenkin korkeintaan ajatustasolle ja siirryimme suoraan kiipeilymoodiin, että ehtisimme varmasti saada vähän yrkkää, ennen kuin ympäröivät pilvet saartaisivat meidät ja kastelisivat kiven. Sadetta ei kuitenkaan kuulunut, kitkakin oli mainio ja Iisakin alku meni kummaltakin!
Mutta sitten itse asiaan. Humpuukitalous. Aikaisemmin olen saanut tehtyä about 5 muuvia putkeen, nyt löytyi pari muuvia lisää (olin jo näistä tosi tyytyväinen), sitten vielä muutama muuvi lisää.. Ja viimein!!! IIIIIIhanaa! Se meni nyt!!!
Tuesday 12 August 2008
Kjuge part 2
Torstai:
Köö... Torstai alkoi samoissa merkeissä kuin kaikki muutkin aamut. About +30C, pojat grillaa, Kerttu tekee kaiken ruuan valmistelun. Teresa taitaa olla aikamoinen diktaattori keittiössä :)... Onneksi Kerttu kumminkin on ns "Benevolent Dictator" ja safka oli herkullista.
Anyway minä ja vesa vedettiin pötsit täyteen elukkaa ja joitan vihreetä. Viiden pihvin ja lisukkeiden jälkeen jatkettiin lämppäämistä jätskillä. Teresa jatkoi sekopäistä treenaamistaan (Se kävi jopa lenkillä harva se aamu... Hullua...) tekemällä aurinkotervehdyksiä vaikka sää oli täydellinen laiskotteluun.
Parin tunnin auringon ja varjon välin sahaamisen jälkeen käännettiin nokka kohti kiviä. Ekaksi päätettiin tyypata kahviota ja käydä hieman eka skouttaamassa aluetta. Törmättiin myös taas Itävaltalaisiin kiikku-hippipariskuntaa jotka oli symppiksiä.
Pian päästiin asiaan ja korkattiin kahvilaa vastapäätä oleva murkula jota ei oltu vielä tyypattu vaikka ohi oltiin talsittu monet kerrat. Sieltä löytyi monenmoista kivaa kiikuttavaa lähinnä släbimuodossa. Keke löysi myös dynon kiven toiselta puolelta joka piti hänet hetken tyytyväisenä.
Anyway ekaksi lämpättiin kaikki 6a släbillä joka oli sekä helpohko että hauska. Tosin toppaus oli julmetun jännittävä, koska toppia ei oltu varsinaisesti siunattu minkäänlaisilla otteilla eikä oikeastaan kitkallakaan. Ja se oli korkee.
Teresa lisäksi tirpaisi melkoisen näytösluonteisesti 6b+ kristalsomethingsomethingin joka todella tiukka släbi. Itellä ei tuntunut olevan menossa, niin lopetin suosiolla about 5 yrkän jälkeen. Keke sen sijaan pisti efforttia ja reitti alkoikin lupailemaan, mutta alkoi jo olla aika siirtyä etiäppäin.
Otteet pitivät sisällään lähinnä yhden herneen kokosen nykyn, parit kynsikrimpit (kirjaimellisesti) sekä tooooodella hintsuja slouppereita jalalle. Ja paskan topin, tottahan toki...
Seuraavaksi käytiin tsekkaat hieman helpompaa settiä ja jotain 7a:ta. Se oli hieno hänkkipätkä jossa oli kahdet otteet joista kykeni lähteen persiksenä. Ilmeisesti eka moovi oli sitten kruksimoovi, koska n 30 cm veto alun 0-kitkaisista slouppaavista crimpyistä ei oikeen sujunut. Ylemmistä otteista muuten hieno reitti meni tokalla ja sisälsi kaikkea mitä kehittyvä boulder-pelle tarvitsee, eli pinchin, siderilistan, muutaman krimpin, dynon ja manttelitoppauksen.
Sitten oli aika siirtyä ja lähdettiin talsiin kohti "Moby-Dick"-sektoria. Itse totesin Moby-Dickin (7b?) ja Ahabin (7a+?) molemmat aivan liian herkiksi suhteessa keliolosuhteisiin ja en viitsinyt edes koskea koko kiveen. Matkaa jatkettiin kohti Yoda-kiveä. Heitin parit kaipaavat katseet Matadorin (7b) suuntaan ja dissasin sen samasta syystä kuin Moby-Dickin.
Anyway samoin tein törmättiin jo edellämainittuihin Itävältalaisiin. Heebio liittyi seuraan ja poppoolla yritettiin keksiä Yodaan järkevää sekvenssiä ei-tyttöihmisille. Ongelmana oli, että pojat meni aivan liian pakettiin ja siderihalkemassa ei voinut vain roikkua yhdelläkädellä.
Anyway pian betan löytymisen jälkeen Itävallan-vahvistus tempaisi reitin heittämällä. Myös teresalla reitti lupaili. Meiti lähinnä itki.
Keke löysi Matadorin viereiseltä kiveltä kivenheiton päästä Yodasta pari hienoa dynaamista probleemaa ja hienon halkeaman. Näitä reittejä häärätessä hämärä pääsi tehokkaasti yllättämään.
Sitten olikin aika poistya nopeasti pimenevästä metsästä verenhimoisten lampaiden ulottuvilta. Annoimme myös (tod näk paskaa) betaa pohjoisruotsin kiikkumestoista Itävaltalaisille jotka olivat siirtymässä pohjoisemmaksi ja kohti Lofootteja.
Sitten olikin vuorossa iltapala (jo teresan mainitsemaa skonen toastia) ja vinkkupullo (Raimat vuosikertaa 1999... Mmm...).
Perjantai:
Aamu oli toisinto edellisistä. Elukkaa, auringonottoa, lukemista ja HELVETIN TYÖVIESTEJÄ JOKA VITUN AAMU. öhöm. Pahoittelut.
Lähdimme liikenteeseen pikkaisen aikaisemmin ja päätimme käydä tyyppaamassa parit kivet ennen safkailua Kristianstadissa. Ko murkulat eivät olleet itse Kjugessa, vaan 10-15 km päässä.
Ekaksi tsekkasimme yksittäisen murkan jossa piti olla ainakin yksi hieno 7a. Tosin pienen kuupoilun, parin harhakäännöksen ja yleisen ninjailun jälkeen. Kiitos minun mainion toponluvun.
Anyway murkula löytyi, mutta ekaksi oli pienoinen ongelma edessä. Helkkarin murkula oli jonkun laitumella. Perusrehellisinä suomalaisina miehinä me Keken kanssa päätimme käydä kysymässä viereisestä talosta voiko laitumelle mennä vaikkei elukoita näkynytkään. Ja emmehän me halunneet tulla ruottalaisen sonnin sodomoimaksi. Ainakaan tässä vaiheessa taistelua.
Laidun ei kumminkaan ollut kyseisen talon. Vo Nabur oli kumminkin sitä mieltä että sekaan vaan. Lepposia nämä Ruåttalaiset...
No me tarvoimme murkulalle ja sieltä löytyi lisää ikäviä ylläreitä. Läjittäin. Koko helkkari kivi oli alustettu hevosenpaskalla. Ja syyllinen oli päättänyt naamioitua hupulla tunnistumisen pelossa.
Totesimme paikan kiikkukelvottomaksi tai pikemminkin maaston pädikelvottomaksi. Päätimme karauttaa seuraavaan paikkaan jossa pitäsi olla jopa useampia kiviä ja ihan sektoreiksi asti.
Alku vaikutti lupaavalta. Paikka oli kivassa metsässä ja eka kivi oli kivan oloinen. Siinä oli kiva lämppärilinja eri eliminaattivariaatioilla joiden vaikeusasteet olivat välillä 5-6a. Kaikki ihan kivoja. Lisäksi toisella kantilla oli tooooooodella hieno 7b joka koostui todella nahkeista krimpeistä, yhden sormen sloupperipoketista ja huonosta underista ja ilmeiseti dynosta toppiin. Jo ensimmäinen korkea jalannosto ja poketti vakuuttivat minut taas ettei Kjugessa kannata stressata hienoista yli 7 reiteistä moisilla keleillä. No ainakin reitistä irtosi hieno urostelukuva.
Päätimme siirtyä skouttaamaan aluetta tarkemmin emmekä jumittua ensimmäiselle kivelle. Valitettavasti loppualue oli aika heikkoa settiä. Reitit kasvaneet umpeen, huonoja ländingejä ja mitäänsanomattomia linjoja. Teresa tosin löysi viitteen maan ulkopuolisesta elämästä.
Keke yritti sitkeästi tikata sammaleen valtaamaan herkkää pystylinjaa, mutta hänkin taipui mahan protestointiin. Päätimme painua safkalle Kristianstadiin.
Kello oli tässä vaiheessa noin 4 ja meitä odotti pelkäämämme tilanne. Ravintolat olivat juuri sulkeneet ovensa lounasvierailta ja valmistautuivat suljettujen ovien takana illan rientoihin. Pötsi vaati murkinaa ja vaikutti että joutuisimme tyytymään perus kepsuun tai lättyyn. Kertun vastustelun vahvistamana päätimme vielä skoutata jos joku olisi auki.
Lopulta löysimme hieman kämäisen aasialaisten pitämän ruokapaikan. Tarjonnasta kertoo jotain, että vaikka paikka mainosti itseään raskalaisella ruokalistalla sai sieltä myös kiinalaista. No piffit maistuivat nälkäisinä mainiosti ja annokset olivat ihan OK runsaat.
Oli finaalikiikkujen aika.
Keke halusi ottaa vielä yrkkää Kertun edellispäivänä tikkaamaan 6b+ släbiin joka vaivasi häntä suuresti. Edistys eteni hieman, mutta noin 1h yrkkäämisen jälkeen reitti ei suostunut vieläkään antautumaan Keken häpäisy-yrkkien edessä.
Päätimme siirtyä Teresan kansa hiplaamaan lisää Yodaa ja Keke jätti naaraansa meitin armoille ja lähti skouttaan uutta kiikuttavaa.
Meiti keksi lisää betaa ja muutin rasittavat hookki-sideri (väärään suuntaan) -combon 3-sormi-jammi-hookki-comboksi. Tämä tuntui toimivan, mutta sormet eivät diganneet jammista ja päätin luovuttaa reitin. Teresa pitäytyi tyttösekvenssissä ja sai kruksimoovin tehtyä alusta pienen yrkkäämisen jälkeen. Voimat alkoivat ehtyä 1h yrittelyn jälkeen ja Kekekin vaati jo uutta settiä vimoselle illalle.
Siirryimme seuraavaksi alueelle X ja sieltä testaan yhtä "Tjugo på Kjuge" -leffassa hotsittanutta fontsukasta palleroa koska siinä leffan perusteella piti olla otteet. Kokeilimme sitä kaikki hetken, mutta vaikka alussa oli hienoa fleikki crimppailua ja siisti gaston, toppi oli jälleen otteetonta saippuaa.
Päätimme suosiolla vaihtaa reittiä ja löysimmekin (samalta kiveltä?) hienon 5:sen miniversion Rollon Turvasanoista. Tämän tikattuamme ja nälkäisenä hienoa Kjugeshittiä päätimme yrkkäillä jälleen yhtä släbiä. Tämä oli myös noin 5:sen kamaa, mutta todella hieno.
Ohessa Keken ja Kertun suoritteet. Ja mun Laatuspotti (tm).
Ilta tummui uhkaavasti ja päätimme siirtyä. Jos taivas näyttää tältä ennen finaalikiikkuja pitäisi olla otsis messissä. Ja kuten joka päivä, me kaikki olimme unohtaneet ne mökille...
Löysimme lopulta muutaman mielenkiintoisen reitin. Keke bongasi helkkarin korkean, mutta kivannäköisen haikkarin feelgood-reitiksi. Hän kumminkin antoi mun yrittää sitä hämärässä ensin kun aloin epäillä reitin feelgood-factoria. Reitissä oli ensin mantteli, huonoja crimppejä ja täysin sileä toppi n 4 metrissä.
Päätin kuitenkin testata reittiä. No sehän sitten loppupeleissä oli kesän housujensotkenta ja nimi paljastui Miehuuskokeeksi (tms) ja grade oli 6b+. Onneksi meni ekalla. Toppauksesta tippuminen pimeässä olisi tutustumisreissun Ruåttin terveydenhuoltoon. Taisi olla reissun typerin veto allekirjoittaneelta ja onnistunein practical joke Kekeltä.
Teresa oli bongannut vierestä släbin (vaikka Keke janoitsi Mieskiikkua) ja poikkarin. Jo pimeästä huolimatta saimme tikattua reitit enemmän tuurilla kuin millään muulla systeemillä.
Säkkipimeässä hiihdimme autolle naureskellen päivän venymistä ja kauhistelimme että joudumme vielä siivoamaan loosimme.
Käytännössä joimme lisää alkoholia ja päätimme herätä vain karvanverran aiemmin aamulla.
La & Su. Eli Pitkä Marssi:
Herätys oli joskus 9 persiissä. Mökin luovutus oltiin sovittu klo 11. Onneksi emme olleet juuri viettäneet aikaa mökissä, joten siivous oli nopeasti handlattu. Suurin operaatio oli hoitaa tyhjät vesi- ja alkoholipullot veke. Ja loput ruoat. Oli muuten karseita ryynimakkaroita Ruottissa...
Saimme mökin pakettiin ennätysajassa ja loppupeleissä jouduimme odottelemaan isäntäväkeä kolmatta varttia. Myös isäntäväki ihmetteli että olimmeko asuneet mökissä ollenkaan kun naapurit eivät olleet huomanneet meitä.
Starttasimme kohti pohjoista noin klo 11:30 miellyttävässä sadesäässä. Kun laskeskelimme matkaa ja masentavaa 1800km matkaa edessä Keke sai kuningasidean. Soitin Silja ja Viking linelle ja tiedustelin lauttoja illaksi. Ikävä kyllä ainoa peruutuspaikka oli klo 16:30 lauttaa ja edessä oli reilu 600km matka ja aikaa lautan lähtöön 5h. Ja meidän olisi kuulemma pitänyt varata liput puhelimessa ja ostaa ne terminaalissa (1h ennen lähtöä). Eli keskinopeus 125km/h.
No päätimme vain pitää ripeää tahtia yllä ja pysähtyä Keken eturauhasen tahdissa. Liikenne veti mainiosti kiitos hurrien mainion tieverkon ja runsaiden motaripätkien. Olimme Tukholmassa n 19:30. Keskinopeus oli ollut 95km/h.
Päätimme pysyä kaapissa ja emme liittyneet Tukholman Pride-paraatiin ja keskityimme keskinopeuden nostamiseen. Keke sitkeästi pysyi ratissa vaikka tarjouduimme ajamaan. Päätimme kokeilla jaksaisimmeko ajaa vielä 400km ja pysähtyä vasta Umeossa (?). Keke ajaisi ensimmäiset 200km ja minä viimeiset 200. Mielessä välkkyi hieman että jos voisimme kiikkua hieman Luleån lähikivillä.
Saimme juuri ennen pysähtymistä keskinopeuden nousemaan 99 kunnes se laski säälittävään 98km/h. Yövyimme paikallisessa Skandikissa kunnon sängyn, suihkun ja tukevan aamiaisen toivossa.
Sunnuntain 800km osoittivat kuitenkin kiikkuhaavemme turhiksi ja olimme kotosuomessa noin klo 11 vaikka lähdimme ajamaan hyvissä ajoin.
Tiivistys reissusta:
-Etelä-Ruåtti on kiva paikka.
-Hurritytöt on nättejä ja ruskettuvat kauniisti.
-Kjugessa on todella laatukiikkua...
-...mutta kannattaa käydä vilposimmilla keleillä.
-Tanska on paska maa ja Köpis kallis.
-Robert's Coffee pelastaa kun kahvilaa ei löydy.
-!900 kilsaa on liian pitkä matka ajaa autolla.
Minulla ei ollut topoa tätä kirjoitettaessa ja muisti on muutenkin sen verran säälittävät, etten muistanut oikestaan yhdenkään reitin tai alueen nimeä :).
Köö... Torstai alkoi samoissa merkeissä kuin kaikki muutkin aamut. About +30C, pojat grillaa, Kerttu tekee kaiken ruuan valmistelun. Teresa taitaa olla aikamoinen diktaattori keittiössä :)... Onneksi Kerttu kumminkin on ns "Benevolent Dictator" ja safka oli herkullista.
Anyway minä ja vesa vedettiin pötsit täyteen elukkaa ja joitan vihreetä. Viiden pihvin ja lisukkeiden jälkeen jatkettiin lämppäämistä jätskillä. Teresa jatkoi sekopäistä treenaamistaan (Se kävi jopa lenkillä harva se aamu... Hullua...) tekemällä aurinkotervehdyksiä vaikka sää oli täydellinen laiskotteluun.
Parin tunnin auringon ja varjon välin sahaamisen jälkeen käännettiin nokka kohti kiviä. Ekaksi päätettiin tyypata kahviota ja käydä hieman eka skouttaamassa aluetta. Törmättiin myös taas Itävaltalaisiin kiikku-hippipariskuntaa jotka oli symppiksiä.
Pian päästiin asiaan ja korkattiin kahvilaa vastapäätä oleva murkula jota ei oltu vielä tyypattu vaikka ohi oltiin talsittu monet kerrat. Sieltä löytyi monenmoista kivaa kiikuttavaa lähinnä släbimuodossa. Keke löysi myös dynon kiven toiselta puolelta joka piti hänet hetken tyytyväisenä.
Anyway ekaksi lämpättiin kaikki 6a släbillä joka oli sekä helpohko että hauska. Tosin toppaus oli julmetun jännittävä, koska toppia ei oltu varsinaisesti siunattu minkäänlaisilla otteilla eikä oikeastaan kitkallakaan. Ja se oli korkee.
Teresa lisäksi tirpaisi melkoisen näytösluonteisesti 6b+ kristalsomethingsomethingin joka todella tiukka släbi. Itellä ei tuntunut olevan menossa, niin lopetin suosiolla about 5 yrkän jälkeen. Keke sen sijaan pisti efforttia ja reitti alkoikin lupailemaan, mutta alkoi jo olla aika siirtyä etiäppäin.
Otteet pitivät sisällään lähinnä yhden herneen kokosen nykyn, parit kynsikrimpit (kirjaimellisesti) sekä tooooodella hintsuja slouppereita jalalle. Ja paskan topin, tottahan toki...
Seuraavaksi käytiin tsekkaat hieman helpompaa settiä ja jotain 7a:ta. Se oli hieno hänkkipätkä jossa oli kahdet otteet joista kykeni lähteen persiksenä. Ilmeisesti eka moovi oli sitten kruksimoovi, koska n 30 cm veto alun 0-kitkaisista slouppaavista crimpyistä ei oikeen sujunut. Ylemmistä otteista muuten hieno reitti meni tokalla ja sisälsi kaikkea mitä kehittyvä boulder-pelle tarvitsee, eli pinchin, siderilistan, muutaman krimpin, dynon ja manttelitoppauksen.
Sitten oli aika siirtyä ja lähdettiin talsiin kohti "Moby-Dick"-sektoria. Itse totesin Moby-Dickin (7b?) ja Ahabin (7a+?) molemmat aivan liian herkiksi suhteessa keliolosuhteisiin ja en viitsinyt edes koskea koko kiveen. Matkaa jatkettiin kohti Yoda-kiveä. Heitin parit kaipaavat katseet Matadorin (7b) suuntaan ja dissasin sen samasta syystä kuin Moby-Dickin.
Anyway samoin tein törmättiin jo edellämainittuihin Itävältalaisiin. Heebio liittyi seuraan ja poppoolla yritettiin keksiä Yodaan järkevää sekvenssiä ei-tyttöihmisille. Ongelmana oli, että pojat meni aivan liian pakettiin ja siderihalkemassa ei voinut vain roikkua yhdelläkädellä.
Anyway pian betan löytymisen jälkeen Itävallan-vahvistus tempaisi reitin heittämällä. Myös teresalla reitti lupaili. Meiti lähinnä itki.
Keke löysi Matadorin viereiseltä kiveltä kivenheiton päästä Yodasta pari hienoa dynaamista probleemaa ja hienon halkeaman. Näitä reittejä häärätessä hämärä pääsi tehokkaasti yllättämään.
Sitten olikin aika poistya nopeasti pimenevästä metsästä verenhimoisten lampaiden ulottuvilta. Annoimme myös (tod näk paskaa) betaa pohjoisruotsin kiikkumestoista Itävaltalaisille jotka olivat siirtymässä pohjoisemmaksi ja kohti Lofootteja.
Sitten olikin vuorossa iltapala (jo teresan mainitsemaa skonen toastia) ja vinkkupullo (Raimat vuosikertaa 1999... Mmm...).
Perjantai:
Aamu oli toisinto edellisistä. Elukkaa, auringonottoa, lukemista ja HELVETIN TYÖVIESTEJÄ JOKA VITUN AAMU. öhöm. Pahoittelut.
Lähdimme liikenteeseen pikkaisen aikaisemmin ja päätimme käydä tyyppaamassa parit kivet ennen safkailua Kristianstadissa. Ko murkulat eivät olleet itse Kjugessa, vaan 10-15 km päässä.
Ekaksi tsekkasimme yksittäisen murkan jossa piti olla ainakin yksi hieno 7a. Tosin pienen kuupoilun, parin harhakäännöksen ja yleisen ninjailun jälkeen. Kiitos minun mainion toponluvun.
Anyway murkula löytyi, mutta ekaksi oli pienoinen ongelma edessä. Helkkarin murkula oli jonkun laitumella. Perusrehellisinä suomalaisina miehinä me Keken kanssa päätimme käydä kysymässä viereisestä talosta voiko laitumelle mennä vaikkei elukoita näkynytkään. Ja emmehän me halunneet tulla ruottalaisen sonnin sodomoimaksi. Ainakaan tässä vaiheessa taistelua.
Laidun ei kumminkaan ollut kyseisen talon. Vo Nabur oli kumminkin sitä mieltä että sekaan vaan. Lepposia nämä Ruåttalaiset...
No me tarvoimme murkulalle ja sieltä löytyi lisää ikäviä ylläreitä. Läjittäin. Koko helkkari kivi oli alustettu hevosenpaskalla. Ja syyllinen oli päättänyt naamioitua hupulla tunnistumisen pelossa.
Totesimme paikan kiikkukelvottomaksi tai pikemminkin maaston pädikelvottomaksi. Päätimme karauttaa seuraavaan paikkaan jossa pitäsi olla jopa useampia kiviä ja ihan sektoreiksi asti.
Alku vaikutti lupaavalta. Paikka oli kivassa metsässä ja eka kivi oli kivan oloinen. Siinä oli kiva lämppärilinja eri eliminaattivariaatioilla joiden vaikeusasteet olivat välillä 5-6a. Kaikki ihan kivoja. Lisäksi toisella kantilla oli tooooooodella hieno 7b joka koostui todella nahkeista krimpeistä, yhden sormen sloupperipoketista ja huonosta underista ja ilmeiseti dynosta toppiin. Jo ensimmäinen korkea jalannosto ja poketti vakuuttivat minut taas ettei Kjugessa kannata stressata hienoista yli 7 reiteistä moisilla keleillä. No ainakin reitistä irtosi hieno urostelukuva.
Päätimme siirtyä skouttaamaan aluetta tarkemmin emmekä jumittua ensimmäiselle kivelle. Valitettavasti loppualue oli aika heikkoa settiä. Reitit kasvaneet umpeen, huonoja ländingejä ja mitäänsanomattomia linjoja. Teresa tosin löysi viitteen maan ulkopuolisesta elämästä.
Keke yritti sitkeästi tikata sammaleen valtaamaan herkkää pystylinjaa, mutta hänkin taipui mahan protestointiin. Päätimme painua safkalle Kristianstadiin.
Kello oli tässä vaiheessa noin 4 ja meitä odotti pelkäämämme tilanne. Ravintolat olivat juuri sulkeneet ovensa lounasvierailta ja valmistautuivat suljettujen ovien takana illan rientoihin. Pötsi vaati murkinaa ja vaikutti että joutuisimme tyytymään perus kepsuun tai lättyyn. Kertun vastustelun vahvistamana päätimme vielä skoutata jos joku olisi auki.
Lopulta löysimme hieman kämäisen aasialaisten pitämän ruokapaikan. Tarjonnasta kertoo jotain, että vaikka paikka mainosti itseään raskalaisella ruokalistalla sai sieltä myös kiinalaista. No piffit maistuivat nälkäisinä mainiosti ja annokset olivat ihan OK runsaat.
Oli finaalikiikkujen aika.
Keke halusi ottaa vielä yrkkää Kertun edellispäivänä tikkaamaan 6b+ släbiin joka vaivasi häntä suuresti. Edistys eteni hieman, mutta noin 1h yrkkäämisen jälkeen reitti ei suostunut vieläkään antautumaan Keken häpäisy-yrkkien edessä.
Päätimme siirtyä Teresan kansa hiplaamaan lisää Yodaa ja Keke jätti naaraansa meitin armoille ja lähti skouttaan uutta kiikuttavaa.
Meiti keksi lisää betaa ja muutin rasittavat hookki-sideri (väärään suuntaan) -combon 3-sormi-jammi-hookki-comboksi. Tämä tuntui toimivan, mutta sormet eivät diganneet jammista ja päätin luovuttaa reitin. Teresa pitäytyi tyttösekvenssissä ja sai kruksimoovin tehtyä alusta pienen yrkkäämisen jälkeen. Voimat alkoivat ehtyä 1h yrittelyn jälkeen ja Kekekin vaati jo uutta settiä vimoselle illalle.
Siirryimme seuraavaksi alueelle X ja sieltä testaan yhtä "Tjugo på Kjuge" -leffassa hotsittanutta fontsukasta palleroa koska siinä leffan perusteella piti olla otteet. Kokeilimme sitä kaikki hetken, mutta vaikka alussa oli hienoa fleikki crimppailua ja siisti gaston, toppi oli jälleen otteetonta saippuaa.
Päätimme suosiolla vaihtaa reittiä ja löysimmekin (samalta kiveltä?) hienon 5:sen miniversion Rollon Turvasanoista. Tämän tikattuamme ja nälkäisenä hienoa Kjugeshittiä päätimme yrkkäillä jälleen yhtä släbiä. Tämä oli myös noin 5:sen kamaa, mutta todella hieno.
Ohessa Keken ja Kertun suoritteet. Ja mun Laatuspotti (tm).
Ilta tummui uhkaavasti ja päätimme siirtyä. Jos taivas näyttää tältä ennen finaalikiikkuja pitäisi olla otsis messissä. Ja kuten joka päivä, me kaikki olimme unohtaneet ne mökille...
Löysimme lopulta muutaman mielenkiintoisen reitin. Keke bongasi helkkarin korkean, mutta kivannäköisen haikkarin feelgood-reitiksi. Hän kumminkin antoi mun yrittää sitä hämärässä ensin kun aloin epäillä reitin feelgood-factoria. Reitissä oli ensin mantteli, huonoja crimppejä ja täysin sileä toppi n 4 metrissä.
Päätin kuitenkin testata reittiä. No sehän sitten loppupeleissä oli kesän housujensotkenta ja nimi paljastui Miehuuskokeeksi (tms) ja grade oli 6b+. Onneksi meni ekalla. Toppauksesta tippuminen pimeässä olisi tutustumisreissun Ruåttin terveydenhuoltoon. Taisi olla reissun typerin veto allekirjoittaneelta ja onnistunein practical joke Kekeltä.
Teresa oli bongannut vierestä släbin (vaikka Keke janoitsi Mieskiikkua) ja poikkarin. Jo pimeästä huolimatta saimme tikattua reitit enemmän tuurilla kuin millään muulla systeemillä.
Säkkipimeässä hiihdimme autolle naureskellen päivän venymistä ja kauhistelimme että joudumme vielä siivoamaan loosimme.
Käytännössä joimme lisää alkoholia ja päätimme herätä vain karvanverran aiemmin aamulla.
La & Su. Eli Pitkä Marssi:
Herätys oli joskus 9 persiissä. Mökin luovutus oltiin sovittu klo 11. Onneksi emme olleet juuri viettäneet aikaa mökissä, joten siivous oli nopeasti handlattu. Suurin operaatio oli hoitaa tyhjät vesi- ja alkoholipullot veke. Ja loput ruoat. Oli muuten karseita ryynimakkaroita Ruottissa...
Saimme mökin pakettiin ennätysajassa ja loppupeleissä jouduimme odottelemaan isäntäväkeä kolmatta varttia. Myös isäntäväki ihmetteli että olimmeko asuneet mökissä ollenkaan kun naapurit eivät olleet huomanneet meitä.
Starttasimme kohti pohjoista noin klo 11:30 miellyttävässä sadesäässä. Kun laskeskelimme matkaa ja masentavaa 1800km matkaa edessä Keke sai kuningasidean. Soitin Silja ja Viking linelle ja tiedustelin lauttoja illaksi. Ikävä kyllä ainoa peruutuspaikka oli klo 16:30 lauttaa ja edessä oli reilu 600km matka ja aikaa lautan lähtöön 5h. Ja meidän olisi kuulemma pitänyt varata liput puhelimessa ja ostaa ne terminaalissa (1h ennen lähtöä). Eli keskinopeus 125km/h.
No päätimme vain pitää ripeää tahtia yllä ja pysähtyä Keken eturauhasen tahdissa. Liikenne veti mainiosti kiitos hurrien mainion tieverkon ja runsaiden motaripätkien. Olimme Tukholmassa n 19:30. Keskinopeus oli ollut 95km/h.
Päätimme pysyä kaapissa ja emme liittyneet Tukholman Pride-paraatiin ja keskityimme keskinopeuden nostamiseen. Keke sitkeästi pysyi ratissa vaikka tarjouduimme ajamaan. Päätimme kokeilla jaksaisimmeko ajaa vielä 400km ja pysähtyä vasta Umeossa (?). Keke ajaisi ensimmäiset 200km ja minä viimeiset 200. Mielessä välkkyi hieman että jos voisimme kiikkua hieman Luleån lähikivillä.
Saimme juuri ennen pysähtymistä keskinopeuden nousemaan 99 kunnes se laski säälittävään 98km/h. Yövyimme paikallisessa Skandikissa kunnon sängyn, suihkun ja tukevan aamiaisen toivossa.
Sunnuntain 800km osoittivat kuitenkin kiikkuhaavemme turhiksi ja olimme kotosuomessa noin klo 11 vaikka lähdimme ajamaan hyvissä ajoin.
Tiivistys reissusta:
-Etelä-Ruåtti on kiva paikka.
-Hurritytöt on nättejä ja ruskettuvat kauniisti.
-Kjugessa on todella laatukiikkua...
-...mutta kannattaa käydä vilposimmilla keleillä.
-Tanska on paska maa ja Köpis kallis.
-Robert's Coffee pelastaa kun kahvilaa ei löydy.
-!900 kilsaa on liian pitkä matka ajaa autolla.
Minulla ei ollut topoa tätä kirjoitettaessa ja muisti on muutenkin sen verran säälittävät, etten muistanut oikestaan yhdenkään reitin tai alueen nimeä :).
Sunday 10 August 2008
Kjugen reissu, osa 1
Det var mycket fint att vara i Kjugekull och klättra så många fina problem.. Och äta glass i mycket varmt sommar väder..
Nej helvete, nyt saattaa riittää , onneks englannillakin pärjäs!
Tämä on tarina kolmen suomikiikkujan matkasta Kjugekulliiin , Skånen vilja-aittojen sydämeen ..
Matka alkoi joskus heinäkuussa Oulusta ( you know, Porijazz, Carlos Santana..) ja jatkui kolmannen toverimme saapuessa Parkanon juna-asemalle. Sieltä matkasimme yöpymään Poriin ja matkalla tervehdimme yhtä hienoa boulderia, jolla on mm. kunnon hänkkipätkää, dynoa, herkkää hipsuttelua ja outoa vääntöä. Kuvat jäivät valitettavasti ottamatta. Kiitokset Petrille ja Mikalle, jotka olivat aiemmin käyneet näyttämässä paikan meille turisteille!
Lauantaina menimme Helsingistä Tukholmaan lautalla, kun ei oltu älytty ajoissa varata perjantain Turun laivalle autopaikkaa. Tyhmyydelle tuli lisähintaa pari hunttia ja pidentynyt ajomatka, sen lisäksi, että lauantain kiipeilyt jäivät Suomen puolelle. Hienointa mokassa oli Mellunmäen boulderit, jotka käytiin tsiigaamassa Jannusen opastuksella ennen laivamatkaa. (Kiitoset Jannuselle myös hyvästä guidetuksesta satamaan!) Valitettavasti kuvat jäivät uupumaan Mellunmäestäkin.. Kolmella eri kivirykelmällä hiplasimme otteita, joitain reittejä päästiinkin, joitakin ei. Ai niin, muistinko mainita, että lämpöaalto iski Suomeen muutama päivä aiemmin? Matkan kiikut olivat kaikki siis nihkeitä ja hikisiä. Siis se kesä koitti viimeinkin ja rankimman kautta!
Sunnuntaiaamuna ajoimme Tukholmasta Gringelstadin torppaamme (tosi huippu, löytyi barbeque, köökki ja badrummet, vesi haisi sopivasti raudalle ja asukkaiden päät viistivät mukavasti kattoa). Hinta vähän reilut 200 euroa kuudelta yöltä ja tilaa olisi ollut viidellekin.Pihan kukkaloisto mykisti, ei me kiipeilijät yleensä näin mukaviin pihapiireihin olla kiikkureissuilla totuttu..
BTW, Etelä-Ruotsin tiet ovat tosi mainiot, lähinnä ajeltiin140km/h kaksi kaistaista moottoritietä.
Matkalla bongattiin ihku ihana järvenrantakahvila. Teressilta oli huippunäkymät ja jäätelö ei kauaa ehtinyt sulaa ennen kadotustaan ahnaaseen kitaani. Matti otti jonkun hienon katkarapuleivän (vaalea leipä, katkarapuja ISO keko, kananmunaa, sitruunaa ja majoneesia tai smetanaa..), jota nähtiinkin sitten joka Skånen kahvilassa tarjolla. Mielettömän maukasta! Tuosta valaistuneina ostimme kauppareissulta myöhemmin sopivan näköiset vermeet majoneeseineen ja katkarapuineen ja kokosimme katkarapuherkkuja useampaan otteeseen omakustannushintaan. Tätä pitää kokeilla myös koto-Suomessa!
Viimein sunnuntai-illalla pääsimme Kjugekulliin, aloittaen Lithium sektorilta. Se nyt sattui ensimmäisenä kolahtamaan, kun vaelsimme Kjugen maisemia, ja niinpä kiipesimme siinä parit reitit hien virratessa, kunnes hämärä alkoi saapua. Lähdimme kiertotietä kiviä katsellen kohti parkkipaikkaa, mutta tuli hieman ylimääräistä lenkkiä. Ei se mitään, sopivan pimeää ja peljoittavaa autolle saapuessa, jännää tämä kesäinen yöelämä!
Viereissä kuvassa Lithium-kiveä ihastelemassa. Hienoa hänkkiä, tässä taisi olla joku 8a reittikin, joka näkyy Tjugo på Kjuge-leffassa.
Kuvan kivellä kiivettiin lähinnä jotain 6A-6B tasoista settiä, Matti sendasi jopa 6C:n nimeltä I en perfekt värld.
Vääntöä Lithium kivellä. No, tuo oli vasta alun lämppäri.
Niin, sitten yleistä marmatusta: oli kuuma. helleaalto pyyhki Ruotsia ja Skånen lämpötilat olivat päivällä lähemmäs 30 astetta ja illalla laskivat noin 20 asteen tienoille. (Siinä vaiheessa tulikin pimeää ja kiikut piti lopetella.) Kahden päivän boulderointisessio ennen Kjugea oli sentään paksuntanut nahkoja ja teki sormista hieman mureammat, mutta Kjuge muokkasi ne lopulta kuitenkin jauhelihakuntoon. Yllättävän nopeastikin, kun kuitenkin tehokasta kiipeilyaikaa ei ollut kuin jokunen tunti illalla.
Maanantaina skouttasimme Kjugekullin vasemman puoleisen alueen (parkkipaikalta kahvilaan päin katsottaessa). Tuolta alueelta löytyy yyber-korkeat ja hienot high ballit, kuten Caspersens arete 7B, lisäksi muita siistejä reittejä, kuten Monolith ja Mr Mantle.
Vieressä Caspersens areten mittasuhteita..
Tuon järkäleen kantteja ei edes kuvausmielessä kehdannut ruveta hiplaamaan. Jotain kunnioitusta sentään herätteli..
Illalla aloittelimme tosi raastavalla Mr Mantlella 6A+. Reitti on poikkari oikealta vasemmalle, reitin lopussa tehdään nimen paljastama muuvi. Jätte fint, mutta sormien nahat olivat koetuksella! Matti sendasi ekalla, mulla ja Veskulla kesti vähän kauemmin. Reitti aiheutti myös outoja oikean etureiden oireita meillä, jotka emme vielä ekalla yrkällä sendanneet.. Perhana, kivisti tosisaan vielä paria päivää myöhemminkin! Samalla kivellä oli myös lyhyehkö Smack! (6C+, sittstarttina 7A), jota Matti yritteli, mutta jätti hautumaan seuraavaan kertaan.
Kiven heiton päässä oli toinen kivi, jolla Matti testaili hyppykuntoaan, mutta topin hipaisuista huolimatta viimeinen rutistus jäi uupumaan. Vaikuttava dynoreitti kuitenkin. Nimi taisi olla Fajers dyno, greidiä 7A.
Törmäsimme kivillä itävaltalaispariin, jonka miehinen edustaja oli varsin mainio kiipeäjä. Hän yritti kiivetä Monolithia 7A+, joka olikin hänellä melkoisen lähellä mennnä, mutta toppiotteet olivat melko huonoja ja kesän kuumuus ei kitkaa ainakaan parantanut. Matin kanssa otimme joitakin yrkkiä tuolla reitillä, mutta eipä ollut lähelläkään topitusta , varsinkaan mulla ..
Monolith
Vesku yritti sillä aikaa viereisellä kivellä Glasögonorm 6A+ reittiä, mutta kruksi oli siinä lopussa melko korkealla, joten aivan suoritukseen asti Vesku ei yltänyt. En minäkään, kun kävin sitä hetken kuluttua yrkkäämässä. Kjugen greidi ei ole siitä helpoimmasta päästä..
Illan lopuksi kävimme testaamassa Rock Staria 7A (Första Stenen alue topossa), mutta sekin oli aivan liian vaikea (ylläri!) . Istumalähdöllä poikkari oikealle ja sitten ylös. Alku oli jo todella haastava ja beettakin puuttui. Äkkiä toiselle kivelle, että saisi hyvän mielen topituksia. Polun varrella olikin hieno kivi, jolla oli poikkaria, dynoa sun muuta. Vesa ja Matti dynoilivat hienosti 6A:ta (En dyna), minulla jäi suoritukset vain helpommalle poikkarille (Kristallbandet) ja sen topitukselle.
Tiistaina suuntasimme takaisin aukiolle, jonka ympärillä ovat mm. Caspers arete ja Monolith. Sendauksia: Matilla pari 6C reittiä, mulla ja Vesalla paljon yrkkiä ja ehkä joku vitosen lämppäri? Yhyy, yhyy.. Poikkari vasemmalta oikealle tuotti kuitenkin paljon nautintoa, ja olisi ollut mahtavaa saada lisäyrkkiä joku toinen päivä, mutta valitettavasti tiistain yrkät jäivät reissun ainokaisiksi.
Kuva vasemmalla on tuosta 6C poikkarista Glasögonorm.
Teetermari, joka kulkee mukanani joka ikisellä kiipeilyreissullani, jopa näillä helteisillä, on myös päässyt kuvaan. Palkitsee hyvinä päivinä, lohduttaa huonoina..
'ns 6b' reitti (oikeanpuoleinen kuva) oli oma versiomme, jota ei toposta löytynyt, jollei ollut Björntjänst. Taisi olla 6c, näin Matti tuumaili tikattuaan reitin. Kiva oli yrkätä, jonkinlaista polvijammiakin siinä koettelin. Samalla kivellä oli joku seiskan reittikin (Mastercard 7B), pikku otteilta pitkä dynon tapainen tai sitten pitäisi laittaa jalat jotenkin siististi. Se reitti jätettiin pian rauhaan.
Keskiviikko. Takana viisi päivää kiikkua, joista kolme Kjugessa. Koitti lepopäivä, kohteena Köpis, kulkuneuvona auto, valuuttana kruunut ja tavoitteena chillailu. Vähän imi mehuja ja kruunuja tuo reissu ja Malmökin taisi saada meiltä enemmän kiitosta kuin Köpis, kiitos uuden upean Juutinrauman sillan tietullien (mennen tullen), kalliiden kahviloiden ja parkkeerauksen. Onneksi edes yritimme minimoida turhan kävelyn! Matkasta jäi käteen mankkaa (jota ei Kristianstadin urkkaliikkeistä tai apteekista löytynyt), Tjuge på Kjuge-leffa, Kjugekullin topo ja muutama poikien Prana ja Arcteryx-paita. Uskokaa tai älkää, minä en ostanut tuliaisia! Tyttöilyt jäi lähinnä jätskin syöntiin ja siiderin siemailuun.
Köpiksen suihkulähdetyylittelyä!
Köpiksen jälkeen päädyimme Malmöön safkailemaan. Malmö oli pienempi, vähäväkisempi, halvempi ja kaikin puolin soppeli Köpiksen turistiruuhkien jälkeen. Monen eri ravintelin pällistelyn jälkeen päädyimme jonnekin piffille. Viimein elukkaa kaikkein Copenhagenin makeiden jäätelöiden, kakkujen ja siidereiden jälkeen! Takaisin matalaan majapaikkaan päästyämme nautiskelimme Tjugo på Kjuge leffaa punkun kera.
Matka about puolivälissä, raportointivuoro siirtyy seuraavalle.
Saturday 9 August 2008
Annot
43°59'29.60"P 6°39'34.55"I
Annot lienee Etelä-Ranskan parhaimpana pidetty boulderointipaikka. Piipahdimme siellä parina päivänä ranskanreissullamme. Kaikki kivet sijoittuvat Argentonin kukkulan rinteille. Ylös ajettiin melko mutkasta soratietä, joka oli varsin jyrkkä. Pikku-Fiat sai jälleen kenkää. Paikasta on hieno topo verkossa:http://abloc.org/a/
Eka päivä: tunnin verran kiipeemistä lämpimähkössä +30 asteen helteessä. Kiipeilyn jälkeen istuttiin yli tunti autossa, pidettiin sadetta ja toivottiin, että ukkonen ja salamointi lakkaa. Ei lakannut. Sen pituinen se päivä.
Toka päivä: Madness. Säiden puolesta päivä oli parempi, tosin kuuma oli edelleen. Off-seasonista kieli osaltaan myös se, ettemme nähneet kahden päivän aikana kuin yhden alkuasukkaan kivillä. Pikaisen haastattelun jälkeen hän neuvoi meidät Madness-sektorille, joka oli kuulemma paikan parhaita. Tähän mennessä näkemämme kivet olivat paikoitellen todella tympeästi jyrkillä rinteilllä ja pusikoissa. Madness oli tästä poiketen mukava sektori, koska se oli kokonaisuudessan tasaisella hiekkäläntäreellä ja alastulot tasaisia. Alue muistutti fontsun L'Elephanttia. Kivi oli samanlaista rapautuvaa hiekkakiveä ja kiipeily varsin fontsukasta runstailla poketeilla maustettuna.
Reitit on greidattu jonkinlaisella B-asteikolla. Zeblocin sivuilta löytyy vertailutaulukko perinteiseen greidiin.
Jos Etelä-Ranskassa päin liikkuu, paikka kannattaa ehdottomati käydä katsastamassa. Lisäksi Annotin kylän Cafe du Commercessa on ihan perkeleellisen hyvät Croc Monsieurit. Suosittelen.
Annot lienee Etelä-Ranskan parhaimpana pidetty boulderointipaikka. Piipahdimme siellä parina päivänä ranskanreissullamme. Kaikki kivet sijoittuvat Argentonin kukkulan rinteille. Ylös ajettiin melko mutkasta soratietä, joka oli varsin jyrkkä. Pikku-Fiat sai jälleen kenkää. Paikasta on hieno topo verkossa:http://abloc.org/a/
Eka päivä: tunnin verran kiipeemistä lämpimähkössä +30 asteen helteessä. Kiipeilyn jälkeen istuttiin yli tunti autossa, pidettiin sadetta ja toivottiin, että ukkonen ja salamointi lakkaa. Ei lakannut. Sen pituinen se päivä.
Toka päivä: Madness. Säiden puolesta päivä oli parempi, tosin kuuma oli edelleen. Off-seasonista kieli osaltaan myös se, ettemme nähneet kahden päivän aikana kuin yhden alkuasukkaan kivillä. Pikaisen haastattelun jälkeen hän neuvoi meidät Madness-sektorille, joka oli kuulemma paikan parhaita. Tähän mennessä näkemämme kivet olivat paikoitellen todella tympeästi jyrkillä rinteilllä ja pusikoissa. Madness oli tästä poiketen mukava sektori, koska se oli kokonaisuudessan tasaisella hiekkäläntäreellä ja alastulot tasaisia. Alue muistutti fontsun L'Elephanttia. Kivi oli samanlaista rapautuvaa hiekkakiveä ja kiipeily varsin fontsukasta runstailla poketeilla maustettuna.
Reitit on greidattu jonkinlaisella B-asteikolla. Zeblocin sivuilta löytyy vertailutaulukko perinteiseen greidiin.
Le Gymnasium
Jolly Jumper
Jos Etelä-Ranskassa päin liikkuu, paikka kannattaa ehdottomati käydä katsastamassa. Lisäksi Annotin kylän Cafe du Commercessa on ihan perkeleellisen hyvät Croc Monsieurit. Suosittelen.
Wednesday 9 July 2008
Stetind 5.-6.7.
Kiitettiin Hartikaisen Antin kanssa Stetind south pillar 14kp, 6. Aika jees settiä:) fotokollaasi ohessa, enjoy!
Subscribe to:
Posts (Atom)