Keken videopätkää Rollosta....

Tosta Rollon reissusta alkaa olla jo aikaa, mutta tyrkätään noi linkit tänne kö keke ite ei itkultaan saanu aikaseksi. Ja kaippa tässä Evetyksen ohessa joutaa linkkaan pari klippiä :).

Rollon kuvasatoa

Kamera on räpsynyt parina viimeisenä viikonloppuna rollon tienoolla, ja koska kaikki oululaiset kiipeilijät ovat hirveän nättejä luonnostaan, niin mikäpä näitä on näytille laittaa. Olkaatten hyvät.

Kuva: Juha Sillanpää

Kuva: Cirsi

Gay-actionia rollossa

Säätö. HÄVYTÖN säätö tais kuvata perjantain meininkiä vlopun rollon reissua suunniteltaessa. Ensin oli yksi autokunta. Sitten lisättiin threadiin toinen ja pian messissä oli ennätykselliset 5 (?!) autokuntaa. Sitten säädettiin päivistä, paikasta (meiti itki boulder vlopun puolesta, mutta aina ei voi voittaa). Allekirjoittanut laski, että loppupeleissä paikalla oli yhteensä 16 kiipeilijää. Se on paljon se. Vaikka yksi autokunta päättikin jäädä Cavelle tissiposkeileen :). Ei ole tainnut Sonka nähdä moista populamäärää ikinä.

No anyway asiaan. La aamu näytti medium perseeltä kiipeilyä ajatellen. Vettä satoi Oulussa, käytännössä koko matkan ja ite Rollossa. Silti urhea autokuntamme jatkoi lannistumatta kohti sonkaa (osittain jo perillä olevien rohkaisemana) ja päättäväisyys palkittiin: ilma oli mitä buenoin kiipeilyyn. About 10 astetta ja pilvistä. Mikä autuus kesän helvetillisten pätsien ja sen aiheuttaman liman pilaaman kitkan jälkeen.

Pienessä paniikissa urhea Kekemme ryntäsi heti paikalle päästyämme suoraan seinälle ja parin haparoivan duraselkeke-yrkän jälkeen saikin sendattua "lapset ensin" (7-) -reitin joka jäi viime reissulla kaivelemaan. Myös Keken parempi puolisko sendasi tän reitin ja todellisen paukun pisti Pekka flashaamalla koko paskan. Ikävä ihminen :). Keken sendistä ei tullu videota, mutta pekan ja teresan suorituksista tuli. Behold the Excellence:





Seuraavat muutamat tunnit menivätkin lähinnä allekirjoittaneen syödessä vitusti karkkia, whinettäessä menetettyä boulderpäivää ja varmistellessa muita. Jossain välissä meitikin kumminkin kävi hetken lamettamassa seinällä ja parin kyyneleen seurauksena seinä heltisi ja soi "Hemmo":n tulla sendatuksi. Hieno mutta paskamainen reitti. Hänkkiä perkele, ei mitään tällasia neitisipsutteluja. Ärr.



Trolle myös tempaisi ja meni sitten tuhertelemaa Pimeän Puolen kanssa ja oli menny poppaamaan Trädi -cherrynsä. Sika mieheksi. Mutta iso käsi silti Trollelle.

Loppu la meni hyvin pitkälti hinatessa ylös ja alas Songan seiniä. Illasta innostuttiin grillaan hieman makkaraa notskilla. Meiti teki parhaani nuotion kasvattamiseksi kokko-moodiin, mutta valitettavasti paikalla oli liikaa tolkuissaan olevia ihmisiä jotka estivät tämän :(.

La aamu nousi perus masentavana songassa. Eli vitutti ihan helvetisti. Aamut ovat pahoja. Eeevil. No anyway kun piti raahautua teltasta ennen sianpieremää (about klo 10) ehdittiin suht ajoissa matkaan. Oltiin pienen huoltamostopin jälkeen about klo 1 kivillä.

Kirnuilla allekirjoittanut todisti taas idioottimaisuutensa. Meiti hakkasi kuin pieni eläin "Marie Sola":a (7b) vaikka se oli jo aiemmin sendattu. Miten tyhmä sitä ihminen voi olla. Onneksi sentään Tolkkisen Liian Pitkä Mikko ja Pekka sendasivat ko reitin ekaa kertaa. Mutta ei se Teresallakaan kaukana ollut. Tolkkinen myös tempaisi ko reitin vierestä 7c dynon ihan liian helpon oloisesti. Keke oli tän erän paitsiossa kun meni telomaan kätensä.

Seuraavaksi siirryttiin hinkkaan Pyramidia (7a) ja sen persistä (7b). Pekka ja tolkkinen kiskaisivat seisomalähdön aika näytösluonteisesti ja meiti taas keskittyi itkemään menetettyä nahkaa persis moodiin. Ei ollut menossa. Prkl. Jälleen yksi hieno mutta vittumainen reitti. Miksi niitä on niin paljon. Keke myös sai vatkattua kätensä kondikseen ja yrkkäsivät teresan kans tunteella Pyramidin normilähtöä. Vielä se menee.

Kaiken tän itkun keskellä onneksi löyty pari jotain vitosen reittiä jotka olivat hienoja. Ei tosin voi muistaa niiden nimeä. Mutta oli ne silti hienoja :).

Tästä lopusta hieman uupuu loppudelegaation happeninkejä, mutta totuus oli ettei mulla ollut paskaakaan hajua mitäs siellä mun karkkitaskun ja juuri hinkatun reitin ulkopuolella tapahtui. Varmaan Jännittäviä asioita...

Lisäkuvia tarjoavat Trollen ja Pekan paparazzi ryhmä jahka saavat laiskuuttaan aikaiseksi.

Luppioberget

Sunnuntaiaamuna suuntasimme kulkumme kohti Luppiota neljän hengen voimin. Vetsku ja minä olimme matkalla jo viidettä kertaa, mutta kisälli ja lekuri olivat ensimmäistä kertaa tutustumassa paikkaan. Pääsimme siis perehdyttämään heitä leegolandian saloihin: isoja palikkamaisia kiviä pinottuna päällekkäin, hyvä kitka, korkeita nousuja, mainiot toppaukset.

Päivä oli mitä mainioin, välillä jopa kuuma, kun aurinko oikein intoutui paistamaan. Pikku öttiäiset kiusoittelivat hieman, mutta melko helpolla selvisimme verrattuna vaikka taannoiseen Kiimingin Kerran kesässä -kivillä käyntiin.. Alkuun kiipesimme ensimmäisen tiellemme osuneen helpohkon reitin, mutta sitten suuntasimmekin katsomaan reittiä, jonka nimenkin tiesimme: Kolmas kerros. Korkeutta sillä on niin paljon, että jätimme sen rauhaan ja suuntasimme katseemme viereiseen kattoreittiin. Vetsku sai kunnian näyttää reitin kulun ja toppauksen, olihan hän kiivennyt reitin jo aikaisemminkin. Alussa otetaan katon alta oikealla kädellä pinch ja vasen aloittaa vaakahalkeamasta. Jalat nostetaan katon alle ja lähdetään viemään käsiä ylemmäs, vasen ensimmäisenä. Vetsku suoritti reitin nätisti heittämällä oikean käden melko ylös ja nostamalla oikean jalan pikku otteelle katon sivustalle jne.. Sitten olikin meidän tyttärien vuoro. Noh, eihän meidän mitat oikein riittäneet samanlaiseen kurotukseen kuin mallisuorittajallamme, joten yritimme muita tapoja. Pinchin käyttö alussa tuotti seurueellemme sekä tuskaa että riemua ja katon alta kurottelu kohti toppia huusi lisäsenttejä. Jalathan siinä roikkuivat välillä tyhjän päällä, kun jostain ylhäältä viimein sain kiinni, mutta riemukseni reitin viimein pääsin melkoisella pingerryksellä.

Seuraavaksi palasimme pitkän seinämän viereen toppaamaan isoja leegopalikoita. Seinämällä on vieri vieressä erilaisia reittejä, joiden kiipeäminen perustuu vaakahalkeamin käyttöön. Siis perus Luppio-kamaa. Ja topitus siisti ja tasainen, kunhan vain pituutta riittää. Siinäpä olisikin toivottu toisille apuja, mutta kaiken pituisille löytyi onneksi topitettavaa. Aikamme uurastettuamme oli ravitsemuksen huolto: leipää, hedelmiä, suklaata ja teetä. Hetken kruunasivat kauniit maisemat.


Kuvun täytyttyä päätimme lähteä pienelle seikkailulle etsimään uusia ennennäkemättämiä ongelmia, kenties sellaisia, joita hurjan hienolla Ridni-videollakin on näytetty. Jätimme pädit ja reput oman onnensa nojaan evästyspaikalle ja lähdimme etenemään kohti Luppiobergetin toppia ja vasenta sivustaa. Tähyilimme alas ja etäämmälle nähdäksemme yksinäisiä boulderhelmiä, mutta onni ei tuntunut olevan myötä. Viimein aivan toisella puolella vuorta tuli yksi boulder vastaan, josta löytyi selvää kiipeilyreittitodistusaineistoa: valkean hohtavaa mankkaa. Jatkoimme vielä matkaa ja lähdimme kiertämään vuorta vastapäivään noukkien mehukkaimmat mustikat matkalta. Ja lopultakin: kiilan mallinen kivi, jossa näkyi monta potentiaalisen hienoa reittiä. Aivan varmasti videolta tuttu. Kivi oli melko lähellä Luppiobergetin tähystystornia ja matka pädeille oli enää lyhyt, joten kiireen vilkkaa kipaisimme hakemaan kamppeemme. Vetskun ja minun intoni oli sellainen, että onsaittaamaan oli päästävä, ja niinpä teimmekin. Lähdimme istumalähtönä hieman kiilan kärjen vierestä, kiipesimme kohti kiilan kärkeä ja kärjestä ylös. Toppaus oli hiemen hankala ja tyylittely oli kummaltakin kaukana. Kisällimmekin topitti reitin ja vahvisti käsityksemme toppauksen hankaluudesta. Mutta mutta, samoilta lähtöotteilta löytyi myös nousu suoraan ylös ja sehän olisi myös topitettava! Valitettavasti ei nyt aivan ekalla yrkällä noussut, mutta reitti oli jätte kul, siis sikasiisti, sillä kuten oheinen kuva kertoo, reitillä pystyi tekemään vasemman jalan polvijammin, jolloin toisen käden irroittaminen kapealta ja pieneltä listalta ylhäällä olevaan listaan muuttui staattiseksi ja hienoksi. Wow! Aivan topista löytyi kuitenkin levää ja pyöreitä muotoja ja koin jo melkoisia kauhunhetkiä, että vieläkö tästä voisi pudota. Ei nyt sentään, mutta vaadin kiivaasti harjaa ennen seuraavan nousijan tuloa.

'Kiilakiveltä' löytyi myös poikkaria (kenties ensi kerralla extended reitti aiemmille toppauksille) sekä suoraa nousua. Lisätopituksia tehtiin, mutta sitten olikin aika vierailla päivän viimeisellä kohteella. Valitettavasti en tiedä paikalle nimeä, mutta Vetsku kertoi ensikertalaisillemme paikan hienoimman reitin löytyvän sieltä. Hienoin reitti on katon alta lähtevä nousu pystyhalkeamaa ylös. Vasen jalka täytyy alussa nostaa todella ylös kitkalle ja vetää lay backina oikea jalka ylemmäs. No, se oli ainakin meidän näkemyksemme, mutta muitakin lienee. Kiipesimme Vetskun kanssa reitin, mutta kello vaati seuruettamme jättämään paikan ja vieressä olevat monet muutkin kimurantit ongelmat. Niinpä lopulta patikoimme lähellä olevalle parkkipaikalle ja sen yhteydessä olevaan kahvilaan. Omistaja oli ennestään tuttu ja kelpuutti eurot, kuten viime käynnilläkin. Vaihdoimme kuulumisia perkolaattorikahvin ja jäätelön helliessä makuhermojamme ja tyytyväisinä totesimme kiipeilyreissumme olleen erittäin onnistunut.

Geta 07/2007

Käväistiinpä kääntymässä Ahvenanmaalla Oulun porukoiden kanssa. Aluksi vietettiin muutama päivä Turun lähellä Mynämäessä. Tuolla sitten törmättiin varmaankin vaikeinpaan 6b+:n ikinä. Area 71:n 'Mjölk' tarjosi kyllä melkoisia haasteita poppoollemme. Lieneekö ollut laktoosi-intoleranssia vai mitä? Mynämäessa ei kai meidän porukastamme kukaan ollutkaan ennen kiivennyt. Paikka vaikutti alkuihmettelyjen jälkeen aika hienolta. Valtavia kiven järkäleitä. Varsinkin Area 71 A. Onkohan Turun seudulla enemmänkin tuon kaltaista tavaraa? Tuolla olisi viihtynyt pidempäänkin.








No, reissun pääkohde oli kuitenkin Ahvenanmaa. Minulle paikka oli jokseenkin tuttu, vaikka itse kivet eivät aivan kitkatta löytyneetkään. Tulipa kerrankin kunnon alkulämmittelyt ;) Hammas oli tick-listalla aika korkealla puolella porukalla ja hampaan vieressä oleva pysty- krimppailu-hässäkkä oli sitten toisen puolen nemesis. Eipä mennyt Hammas kenelläkään. Kovin kaukana se ei Matilla kyllä ollut. Ehkä yksi päivä lisää ja olisi voinut mennäkin. Myöskään ryhmän toinen puoli ei nyt sitten onnistunut oikein suorittamaan. Syiksi mainittiin ainakin hajotettu jalka ;). Itse vetoan siihen, että olen vain luonnostani liian ruma ja tyhmä. Käytiinpä vilkaisemassa myös Super-Martikaista. Minun kohdallani se jäikin lähinnä vilkaisuksi ja kuvaamiseksi. Fågelbergettiin kierrettiin oikein kunnolla näköalareittiä. Paikan vihdoin löydyttyä sitten tickkailtiin nopeasti helpommat hienot reiti pois ja kiivettiinpä sitten yksi vanha verivihollinenkin lopulta pois kummittelemasta. (sellainen mantteli sieltä missä alastulot ovat niitä pyöreitä 'hajoita tässä nilkkasi' kiviä. Lähellä sitä suurta rantakiveä, jossa muistaakseni on mm. Puerto Rico). Hulluimmat kävivät jopa uimassa. Itse tyydyin (kuten tavallista) lähinnä uhoamaan.

Bouldereita Cairnsin ympäristössä

Yhdistetyn työ- ja lomareissuni ainoat kiipeilysuoritukset olivat kiipeäminen yläpunkkaan hostellissa (arviolta 3-) sekä muutama suljettu näköalatorni sademetsissä ( 4-) ja muutama isohko släbiboulderi sandaalit jalassa Fitzroyn saarella (max. 4+), eli ei siis kovin paljon aihetta vouhkaamiseen sen puolesta.

Lähimmät kiipeilykäytössä olevat paikat olisivat olleet autoilumatkan päässä eli noin 50-200 kilometrin säteellä, mikäli oikein ymmärsin paikallista kiipeilyvälinemyyjää. Kiviä oli kuitenkin myös ihan lähimaastossa tosin kansallispuiston alueella. Australian lakia tuntemattomana en voi sanoa oliko kansallispuistoissa kiipeily ja boulderointi kielletty, vai eiko aussit oikein olleet hoksanneet boulderien tarjoamia mahdollisuuksia. Parhaimmalta boulder-alueelta, jonne vahingossa eksyin löytyi ensimmäisenä bouldereista varoittava varoituskyltti joita harvemmin näkee.


Ja bouldereitahan alueella olisi riittänyt. Osa oli mukavasti ripoteltu avoimelle paikalle pitkin tuulisen ja vilpoisan kukkulan rinteitä ja osa taas oli keskellä tukahduttavaa viidakkoa vaatien aikalailla raivaushommia ennen käyttöönottoa kiipeilyyn. Sitä ei ehkä heti huomaa, mutta alhaalla vasemmalla olevassa kuvassa on n. 6-7 metrinen järkäle kuvattuna noin viiden metrin päästä, viidakko oli siis kohtalaisen tiheää. Kaiken lisäksi osa kasveista oli viheliään piikikkäitä.

Muuri - vähäyli nihkeää.

Tuli tuon edellisen Luohuan tilityksen yhteydessä käytettyä sanaa nihkeää. Nyt täytyi sitten ottaa ylisanat käyttöön. Ei sillä että tällaisessa tasapainoilukiipeilyssä olisi jotain vikaa. Nihkeää se kuitenkin on. Varsinkin jos otteet ovat niin liukkaita kun tuolla olivat.

Maanantaina tuli sitten tosiaan testatattua Merikosken voimalaitoksen muuri. Vaikka köyttä onkin kartettu huolella ja tarkkaan muutama viimeinen vuosi niin ei vitosen reittien nyt silti pitäisi useampia yrityksiä vaatia. (Eipä joo..) No kyllä ne nyt kuitenkin vaativat. Ja kutonen ei tuolla kertaa mennyt edes yläköydellä. Seiskoja ei edes koitettu. Oma osuuteensa asiaan saattoi olla sillä, että paikalla oltiin vähän väärään aikaan. Muurille ei kyllä kaikkein aurinkoisimpana päivänä kannata ennen illan viilenemistä sunnata.

Tehokasta koordinaatio ja tasapainotreeniä yhtäkaikki. Veikkaisinpa, että noita muutamaa reittiä tulee tänäkin kesänä vielä hinkkailtua useampaan otteeseen.

Asiasta toiseen: Onpa hienoa, että oululaisilla on ihan ikioma kiipeilykauppakin. Nimittäin Shelby. Uudet valjaat oli tarkoitus käydä hakemassa ennen todennäköisiä räpsyjä, kun vanhat alkavat olla jo elinkaarensa loppupäässä. Pienemmät koot vaan olivat loppuneet. Käteen jäi sitten vain BD:n 'brändättyä' mankkaa. Ajattelin, että sitä kun vähän tupruttelee ni ei voi tippua. No toisin kävi. Vielä valjaat kesti kuitenkin.


FAnttiAntti oli tällä kertaa ainoa, joka oli muurilla ennenkin kiivennyt. Se kyllä näkyikin suht päättäväisistä otteista. Aivan ulkomuistista rimpuilu sujunut kuitenkaan Fantillakaan. Jäivät vaikeampien reittien liidiyritykset vielä toiseen kertaan. Parempaa kitkaa odotellessa...









Oman eksotiikkansa muurin kiipeilyyn tuovat myös ohikulkijat. Tuntuvat olevan aika ihmeellinen näky kiipeilijät näillä pohjoisilla lakeuksilla. Siinäpä saa sitten vahtia ettei ohi säntäilevä rekku nappaa mukaansa esim. maassa lojuvia jatkoja aivan muuhun kuin kiipeilykäyttöön.