Oulun Apinat

Vuoden ainoa blogiteksti 2010?

2010-10-04T09:17:00.006+03:00

Onpa ollut hiljaista täällä. Kiipeilyä ei olla lopetettu, mutta kukaan ei vain jaksa runoilla tänne kiikkureissuistaan. Jos vaikka blogi elpyisikin, niin tässä muutama kuva viime viikkojen kiikuista, eli viime viikonlopun Rovaniemen ja toissa viikonlopun Auhtovaaran reissukuvia. Johanna Mau maulla (miten lie kirjoitetaan, kun en löytänyt kotoa Lapland Topoa mistään..)

Ite reitillä, jonka nimi on lainattu suomalaiselta julkisuuden henkilöltä, oliko Lenita Airisto, Laila Kinnunen vai Aira Samulin?) Hauska reitti kuitenkin!

Niko näytti mallia liidissä Auhtovaarassa. Kosteaa oli tuollakin reitillä.

5.-6.9. Wasa

2009-09-07T18:44:00.017+03:00

Terveisiän Vaasasta, jossa viikonloppu oli suosiollinen muutamalle Oulun Apinalle. Ensinnäkin, Lorien (7a) taipui Vesan väsytystaktiikan lannistamana (kuva aiemmalta kevään taistelureissulta). Kivi ei tosiaan helpolla antanut uhriaan, vaan manailuja tarvittiin. Vesa tuli kerran jopa topista alas, joten kun reitti viimein meni, muuttuivat fiilikset maasta kattoon. Onneksi oli suorituskalja mukana!

Olin jo itse menettää uskoni Lorieniin, kunnes 'no otetaan vielä yksi yrkkä' mantra kääntyikin voitolliseksi yrkäksi ja jotenkin kummasti sainkin jalkani aseteltua hyvin ennen dynoa vasemman käden kahvaan (kuva alla). Ja sitten se dyno, käsi osui täydellisesti kahvalle, toinen käsi viereen, topitus ja hirveä tuuletus!!!

Tuokin kuva muuten viime keväältä..

No, toisella puolella kiveä Kalle ja Ozzy yrkkäilivät reittiä nimeltä Flow (7b). Beta ei ollut tiedossa, joten suoritukset jäivät odottamaan seuraavaa kertaa. Näytti tuo reitti sujuvan melko hyvin ilman kenenkään neuvojakaan..

Lorienin jälkeen mentiin loppuillaksi Sundomin Kivimiestä yrkkäämään, jossa 'Flow-puolen' pojat yrkkäilivät Kivimies assista (7b) ja me muut sitten saman reitin seisomalähtöä (6b). Ozzy ja Kalle näyttivät vähän mallia miten tuota seisomalähtöä kannattaisi kiikkua ja kyllä se sitten jossain vaiheessa menikin Veskulta ja multa. Jalkatyöskentely oli aika tärkeää..

Yömajana meillä toimi Omppuhotelli Vaasan keskustan kupeessa ja kun ei retkikeittimiin tarvinnut turvautua (turhautua) niin mekös paineltiinkin sitten Amarilloon mehikomurkinoille ja raikastamaan kuivaa kurkkuamme. Kurkun käheyttä koitettiin parantaa Irkkubaarissa ja Public cornerissakin, mutta ekassa oli narikkamaksu pakollinen ja toka osoittautui karseaksi karaokebaariksi. Eli siis äkkiä ovesta ulos ja Amarillon baariin. Kalle sentään sai usemman kaljankin kumottua, me muut vähän hörpittiin näön vuoksi. Eipä tullut krapulaa ainakaan.

Ja sitten Ozzyn ihku-ihana sunnuntaipäivä! Ensiksi käytiin tietysti herkuttelemassa Ranskan parhaimmilla paloilla, mitä Suomesta vaan voi saada, eli aamiaista kahvilassa Cafe de Parisissa, merci beaucoup! Sen jälkeen oli vuorossa Ozzyn oottama Fat camp (7c, läskiperseet älkööt vaivautuko) Vaxlaxissa, jota Ozzy oli jo joskus aiemminkin yrkkäillyt ja nyt piti tulla noutamaan palkinto. Ja sehän tuli! Wow! Ozzy on kunnossa!

Kas siinä Fat camp!

Vesa, Niko ja meitsi yritti viereisen kiven Acidia (7a), mutta eihän se minnekään taipunut. Pieniä veemäisiä jalkaotteita ja oikea kantti luikas. Ja pitkä veto paremmalle kantille. Seliteltiin ja valiteltiin. Ei vain mennyt.

Vielä piti ehtiä yhdelle kivelle ennen kotimatkaa. Vähän matkan päässä sijaitseva Kultakala (7b+/7c?) huuteli Ozzylle ja sienimetsä minulle. Ozzy sai Kultakalan kultakruunun kulmilleen (congrats!) ja minä kotiinviemisiksi kanttarelleja ja vaaleaorakkaita.

Kalle kultakalalla..

Vesa löysi samalta kiveltä kivan linjan nimeltä Lahna (sit start 6b). Alusta oli zippautunut ote, joten Vesa lähti reitin seisomalähtönä, mutta oli silti varsin tyytyväinen. Hieno reitti kuulemma. Enpä jaksanut sieni-innostukseltani vaivautua enää kaivamaan kenkiä esiin..

Vesa ja Lahna..

Ozzy tikkasi Sabamiehen

2009-09-03T16:59:00.005+03:00

Monien läheltäpiti-päivien jälkeen Ozzy teki sen (ja ennen Matsia) ja korjasi voiton kotiin kiipeämällä Sabamiehen, 7C+. Congratulations! Päivä oli tiistai 1.9. ja keli oli lämmin, jopa kesäinen. Yksi yrkkä tarvittiin ennen varsinaista huippusuoritusta, joka muuten menikin helpon näköisesti.

Vesa nappasi kännykällään tallenteen suorituksesta ja tässä on siitä pari kuvaa (valitan kuvan laatua..)
Topissa on helppo hymyillä! Mitäs sitten Ozzy, Fat Hippo?

Joo, no me muut sitten paistateltiin Ozzyn valossa ja minultakin taipui viimein Paska diili, mutta greidiä sillä ei taida olla 6B:tä enempää, joten eipä siitä sen enempää..

Rantaloma 2009: Lofootit.

2009-08-24T22:52:00.023+03:00

Ribero oli hehkuttanut Lofoottien boulder-settiä jo ainakin vuoden ajan. Tehtyjä reittejä ei kuulemma olisi kovin paljoa, mutta potentiaalia rajattomasti ja tehdyt linjat käsittämättömän hienoja. No moisella argumentoinnilla tällainen boulder-lortto on aivan myytyä miestä ja reissua alettiin hautomaan.

Trollen taivuttelu trädimekkaan oli yllättävän vaikeaa. Not. Mutta neljännen jäsenen löytäminen Mariia-tyttöseni kyytiin oli sen sijaan yllättävänkin hankalaa. Vaasan Valkoinen Neekeri, eli Anssi, oli ensimmäinen taivuteltava mutta ehkä Mordoriin muutto oli vaikuttanut kaverin harkintakykyyn negatiivisesti ja kaveri feidasi. Homma muuttui kuitenkin iloksi kun saimme joukkoomme Riberon hyvän kaverin Jounin.

Lähtö, siirtyminen ja pakkaaminen sisälsi pienen romskun verran epiikkiä, joten skippaan enimmät lätinät sen osalta. Kuvat kertoo varmaan enemmän kuin tuhat sanaa...

Saavuttiin meitin ajo-hulluudesta huolimatta hengissä Lofooteille ja Kallestrandiin. Täytyy sanoa, että Alfa + vuoristomutkatie aiheuttaa aika paljon sydämmentykytystä kyytiläisille. Taisinkin todeta muutamaan otteeseen, että jos olisi Mariiassa 50 lisäpollea, niin hautaan oltais varmaan päädytty.

Kahden viikon ajan messissä olivat myös Jani "Darth Kukkis" Lehtola ja Kirseineen. Lisäksi viikon puuskissa paikallä kävivät Juha "brohirrim" S. & Härski, Ville V, Jari "Rokkipoliisi" Pöllänen sekä Perttusen Mikko.

Seura sekä 23 litraa punukkua, 2 litraa ssssmmmmiiiirreä (Kiitokset tästä Jounille) ja hieman viskiä takasivat sen että eka viikko on hieman blurria. Hommaan sisältyi kuitenkin ranta-ravet (kiitokset Jklän tytöille osallistumisesta, oli legendasettiä :) ), helvetisti tikkausta ja rannalla löhöämistä darrassa.

Säät olivat suorastaa helvetilliset kiikun kannalta. Herätys tuli n 06:00 auringon toimesta ja melkolailla joka päivä oli 20-25 asteen tuntumassa.

Mutta suorituksista: Ribero tikkasi suh heittämällä Monsterin (8a) ja Night Riderin (7c+?). Kukkis lähetti myös tunteella ja tikkasi jonkun 8a+:n setin sekä myöhemmin jonkun toisen tiukkiksen.

Myös allekirjottaneen trädi-cherry poppaantui mikä oli ihan jees. Trolle, Jouni ja Ville-Lortto-Veikkolainen sen sijaan heittivät oikeen kunnon vuori-epiikkiä lähtemällä valloittamaan yhtä paikallisista huipuista erittäin vajavaisella varustuksella. Epikistä tulee varmaan juttua poikien toimesta jossain välissä.

Toka viikko oli huomattavasti kuivempaa alkoholipuolella. Mutta skouttaus/kiikkupuolella oli varsin vilkasta. Ja rannallakin tuli taas hengattua.

Kävimme piipahtamassa lammas-matkailumielessä mm Kvalvikassa, josta löytyi todella herkullisia pikkubrobleemoita. Ja sytytti kaikkien mieleen kunnon poltteen lainelautailuun. Todella pähee paikka.

Omia tikkejä tuli mm riberon avaama äärettömän hieno kantti nimeltä "King Fisher" 7a, "Presten Roof" 7a+ sekä "Panorama" 7b. Näiden lisäksi muutama nimetön 7a/7a+.

Turpaan tuli aika tanakasti mm "Startibart Fast"-nimiseltä 7b+:n herkkupalalta ja joltain 7a+:n sloupperiviritykseltä joka oli kyllä pahasti alakanttiin greidattu. Ja molemmathan olivat tautisen kauniita HIEKKAKIVI-pätkiä. Mmmm...

Summa summarum:
- Trädi on aika Gay.
- Boulder on Äijää.
- Lofooteilla on aivan käsittämättömän upeita bouldereita. Ja pari säälillistä köysipätkääkin.
- Lofoottien tiet on kuin suoraan bensalenkkarin päiväunista.
- Lofooteilla on helvetisti kuumia urheilijatytsyjä.

Alla kuvatuksia viikolta. Kaikki kuvat ovat Trollen käsialaa.

Reissu päättyi enemmän tai vähemmän virallisesti Riberon polttareihin, mutta se on toinen stoori sitten ja tuskin päätyy tänne. Itellä homma jatkui vielä Anssin (ja Annusen) kanssa Suomen laatureittejä kiertelemään viikoksi. Mutta tämän stoorin voipi lukea anssin blogista.

2009-08-24T11:48:00.003+03:00

Falkberget-Servo 22.8.-23.8.

Argh! Ekana pakko kommentoida typerää läppäriäni, joka tuhosi kaikki Servon kuvat ja pari muutakin kuvaa, joten mitään kuvallista infoa ei ole nyt luvassa. Sen lisäksi Falkkareille ei tullut edes kameraa mukaan, joten.. Surkeeta päivitystä Oulun Apinoihin, mutta pistetään nyt edes pari riviä.

Lauantaina lähdettiin Veskun kanssa kaksistaan Falkbergetiin, kun yksi onneton jäi nukkumaan pois krapulaansa.. Falkkareilla oli muutakin Oulun sakkia ja myöhemmin tuli pari ruotsalaista lisää. Lämpättiin ensin 5C:llä ja sitten Vesa kipaisi hienosti Ryggskottiin (6b), joka oli jäänyt edelliseltä reissulta vielä hampaankoloon. Sitten minä yritin Mytomania (6c), mutta otteet oli ihan hukassa ja kruxi pelotti niin paljon, että jo alkoi hävettää. No, aikani tuuskattua pääsin ylös ja laskeutuessa jätin osan jatkoista paikoilleen, kun ajattelin vielä hinkata reittiä hetken päästä. Kunnon levon päästä lähdinkin uuteen yritykseen ja tällä kertaa reitti menikin sukkelaan, kun oli kaikki pahimmat iivulkohdat muistissa ja kruxin sekvenssi selkeänä mielessä. Jee!

No, kun kumpikin meistä oli tyytyväisiä päivän antiin, niin päätettiin säästellä paukkuja ja lähteä seuraavana päivänä Servolle katsahtamaan miten Turvasanat (7a) taipuisi. Niin, ei siis mulla, vaan tuolla toisella.. Mulla ei riitä syliväli.

Ozzy saatiin kaapattua myös mukaan ja Kalle haettiin Rollosta ja niinpä meitä oli ihan kunnon seurue kasassa sunnuntaina. Servolla oli jo muutakin poppoota, joten ei yksin tarvinnut olla.

Ihan ensinnä Kalle näytti kivan reitin, jonka nimeä tai greidiä kukaan ei muistanut ja kuvaakaan ei nyt ole, mutta kyseessä oli sellainen lyhyt ja oikein mukava reitti persislähdöllä. Alotusotteet oli hyvät ja topissa oli slouppaavaa, mutta hyvää otetta riittävästi. Hyvä ja kiva lämppäri.

Sitten jossain välissä Ozzy melkein sendasi Pimp my ride extensionin (7c), mutta veti huti viimeisestä otteesta. Höh! No ei se mitään, puolen tunnin päästä se meni. Congratulations!

Vesku kokeili Turvasanoja, mutta kun ei ollut menossa, niin vaihtoi sitten viereiseen reittiin, jota olin ruvennut yrkkäämään. Reitti menee Turvasanojen oikeaa puolta pitkin, siis sitä kanttia ylös.. Nimi näytti olevan Rakkauden ajopuu, 7a/7a+. Kuvaa ei ole, syystä josta.. Hrmph!

Sendiä ei tullut, mutta jäipä reitti odottamaan meitä ensi kertaan.

2009-07-13T22:45:00.020+03:00

Frankenjura 27.6.-12.7.

Monet hyvät kiikut ovat jääneet raportoimatta, mutta jos nyt edes kuvia laittaisin tämän kesän ykköskiikkukohteesta eli Frankenjurasta (ainakin omalla kohdallani). Reissussa oli mukana jo aiemmin Baijerin kaltsit tarkastaneet Ilkka, Johanna ja Erkki ja uusina keltanokkina Aila, Vesa, Osmo, Niko ja allekirjoittanut. Osa meistä lensi paikalle Finskillä, osa Ryanairilla, jotkut opiskelijapoijjat tuli Kadetilla perästä ja jatkoi kohta jo matkaa Sveitsiin.. (viimeksi auto bongattiin vissiin Prahasta, milloin kotiutunee Suomeen?)

Matkasta voisi kirjoittaa pienen romaanin, niin paljon mahtui reissuun. Ensinnäkin majapaikka vaihtoi hieman paikkaa, mutta ei se mitään, kaikki löysivät perille, vaikka hieman eri aikoihin saapuivatkin. Sitten tuli näitä epämääräisiä ja lieviä/tympeämpiäkin vatsavaivoja yhdelle sun toiselle, ja nehän saivat yhden vessan talouden opettelemaan kärsivällisyyttä jonossa. Puhumattakaan aivotärähdyksestä, joka sattui kiipeilijän ja varmistajan kohdatessa toisensa ilmassa. Niin ja kuulemma Sveitsissä eräs jatkomatkalainen muljautti nilkkansa ja Arco piti jättää pois matkakohteista..

Itsekin sain pienen sormisäryn, joten sillä tekosyyllä nyt välttelen ylimääräisiä näppäinlyöntejä ja siirryn kuviin. Valitan kuvien laatua, toivottavasti minä tai joku muu jaksaa myöhemmin lisäillä niitä aivan loistavia kuvia, joita myöskin matkan varrella otettiin, mutta joita ei nyt tähän hätään ehditty saada. Tässä siis meidän talouden näpsäytyksiä (epämääräisessä järjestyksessä):

Zimmerbergwänden alue, Vesa vetää köyttä pois Schwarze Mambalta

Weissenstein, paljon hienoja reittejä helposta vaikeaan vieri vieressä

Weissewandin alue (Atzelstein) ja helteinen iltapäivä

Obere Schlossbergwand, erinomainen kaltsi!

Kaikki koos Erlangenissa (huomaa autojemme tiivis parkkeeraus)

Weissensteinin hieno 'koloreitti', 7-

Weissenstein ja Osmo hänkillä

Välillä grillailtiin..

.. ja katseltiin linnoja (Schloss Weissenstein)

Frankenstuble. Osmo ottaa rennosti, mutta kohta ukkonen häätää meidät kaikki pois.

Ilkan tyylinäyte klippauksesta. Alue Zuckerhut, jossa muutama oikein hieno reitti.

Zuckerhutin Sinus-reitti menossa (6+)

Majapaikan lähikaltsi eli Zehnerstein. Erkin jalkatekniikka on tyylikästä.

Currywurstia tuli Saksassa syötyä useampaankin otteeseen

Bambergin kaupungintalo keskellä jokea. Bambergista saa muuten loistavat Rauchbierit (savunmakuinen olut).

Jälleen kuva Weissensteinista. Nyt kaipaisi jo niitä matkatovereiden taltiointeja muistakin paikoista..

Viimeinen kiikkupäivä ja liskoa kiusataan. Vähänkö ilkeetä!

Ootteko kuulleet Action Directesta?
Jotkut pojat yrkkää tuossa jotain 9+ reittiä Action Directen (11) vieressä.

Boulderpelle pelleilee köydellä...

2009-06-21T22:02:00.006+03:00

Koska ainakin allekirjoittaneelle köysitouhut ovat sen verran harvinaista settiä, niin pitää pistää pienistäkin aiheista uutista tulelle. Lisäksi viimeaikoina (tai vuosina) on tuntunut olevan valloilla trendi, että allekirjoittaneen köysireissut tuppaavat peruuntumaan erinäisistä syistä. Ite oon tullut siihen tulokseen että Boulder-jumala (Sharmamaisemmin Kiven Henki) ei diggaa, että joku hänen opetuslapsistaan menee tuohustelemaan köysi-gay-actionin kanssa. Jo pelkät räleiden käpistelyt aiheuttavat pumppausta ja valjaiden kanssa boulderoinnista ei pysty edes puhumaan.

Pitäisi kait tässä valossa olla tyytyväinen että koko juhannuksen kiikuista edes yksi iltakiikku onnistuttiin Trollen kanssa järjestämään.

Anyho. Trollen kanssa siis pääsimme torstaina mestoille. Itse mestahan oli kaikkien Sportti-gotlettien pyhä paikka, eli Niemisel. Trädi-kynäniskojen nuotiopiirien vakiokalustoon kuuluu kuiskaten kerrotut kauhutarinat Niemiselin negatiivisista sporttireiteistä ja niitä hinkkaavista Sonneista. Tarinoissa suonet pullottavat ja homma on pumppaavaa ja suoritusluonteista. Ei fiilistelyä. Ei räleitä. Mies ja Gainomax täydellisessä harmoniassa.

Oma historia paikan kanssa alkoi itseasiassa ekalla ulkokiikkuireissullani 4v sitten. Muualla pohjois-Ruåttissa satoi ja Niemisel negatiivisine profiileineen tarjoisi silloiselle poppoollemme ainoan kuivan kosketuspinnan kiveen. Tosin eihän siellä vittujakaan aikaseksi saatu, mutta kuiteskin.

Alla kuvaa omasta ekasta ujosta yrkästä neljän vuoden takaa. Huom yläköysi-moodi :):

Ja eka reitti tuolloin oli "Beavis". Ja joka vuosi kun olen sen kerran siellä käynyt niin turpaan tuolta about 15m 7a:n vitukkeelta on tullut. Reitti ei sinällään ole vaikea, eikä edes kovin hänkki (Niemisel-mielessä). Mutta reitin rosoisuus tekee siitä vaikean lukea. Ja jokainen menetetty sekunti on kuolemaa boulder-kunnolla varustetulle kaverille.

Tron kanssa viksuina kavereina päätettiin sitten alkaa lämppäämään heti tuolla. Eikä edes pultti kerrallaan, vaan suoraan flashipumppiin saakka. Todella fiksua. Ja palautuminenhan kestääpi.

Mutta joskus onnistuu. Toinen yrkkä sisälsi sen verran luovaa raivoa että vanha nemesis joutui antautumaan. Ohessa hieman epilepsiaa aiheuttava klippi toiminnasta. Kamerana toimi kännykkä jeesusteipattuna kypärään kii. Paska homma, mutta GoPro:n heroa ei saatu tähän rakoon hommattua (kiitti vaan kaverille vinkistä). Tuskin tulee hittiä, mutta hauska kuriositeetti.

Matti the boulderclown sends Beavis from Matti Sillanpaa on Vimeo.

Tro keskittyi moovien opetteluun ja ihan tulilla kaverillakin se on.

Kahteen yrkkään per naama oli menny yli kolme tuntia ja kello naksutti kymmentä. Itellä oli ollut tarkoituksena hieman fiilistellä "Diablo":n (8a) mooveja, mutta forkkujen jölli oli sitä luokkaa, että päätin jättää sen seuraavalla reissulle ja toivottavasti fiksumman lämppäröinnin jäljille.

Siirryimme siis yleensä paikan helpoimpana pidettyyn reittiin eli "Wild Thing":iin. Reitti on hieman pidempi kuin "Beavis", mutta moovit ovat suhteellisen selkeitä ja otteet kohtuukokoisia. Mutta niitä on paljon. Ja feissi on yli 20 astetta negaa.

Oma eka yrkkä hyytyi hieman yli puolivälin. Edes Gainomaksin ehtoollinen ei poistanut jölliä ja toinenkin yrkkä oli ihan totaalista paskaa. Tro:n suoritus oli samaa tasoa, mutta kaveri sentään teki mooveja ekaa kertaa. Meiti ite on tikannut reitin pariin otteeseen männävuosina, joten moovien täydellinen unohtaminen on anteeksiantamatonta.

Ohessa meiti paskayrkkää jälleen epileptikoilta kielletyllä kuvaustyylillä. Kärsikää. Niin minäkin.

Matti the boulderclown fails Wild Thing from Matti Sillanpaa on Vimeo.

Eli mitä reissustä jäi käteen. Tro ja meiti pistettiin 5 tunnin aikana yhteensä 8 yrkkää. Yksi suoritus ja paljon pumppausta. Lämppäröinti menee historiankirjoihin paskimpana ikinä. Positiivisena puolena molemmat yllättyivät että köysi-gay-action tuntui vaihteeksi ihan kivalta. Liidaus ei jännittänyt yhtään ja moovit tuntuivat naurettavan helpoilta. Mutta kunto naurettavan huonolta.

Pohjolan runttaajat lumisateisilla etelän mailla.

2009-04-20T23:34:00.024+03:00

RAH!

Elikkäs tossa joulun huitteissa heräsi kiinnostus käydä tsekkaamassa Espanjan kovasti kehutut mestat. Taisteluplänistä oli kiinnostunu itseni lisäksi Saarinen eikä Perttusta ja Kohoakaan tarvinnut kamalasti houkutella. Paikaksi valikoitui Albarracin ulkomaan immeisten kehujen ja Dosage V:sen perusteella.

Homma rullasi suht jouhevasti tuonne helmikuulle saakka, kunnes neljäs jäsenemme Koho onnistui telomaan perseensä ja joutui jättäytymään pois. Hapotus oli tuossa vaiheessa melkoinen, mutta selvää oli ettei matkaa peruttaisi.

Ongelmana oli vaan että mistä neljäs jäsen. Slouppi oli poissa kuvioista, sillä emme halunneet laskea rimaa ihan noin paljoa. Kaikki kaverit olivat joko pa, menossa muualle tai sitten eivät tykänneet meistä tarpeeksi. Lopuksi päätimme kiristää vaan hieman lisää vyötä ja mennä kolmestaan.

To 2.4.2009. klo 21:00

Häärään hämmentyneenä Oulu-Helsinki-yöjunan nukkumavaunussa ja ihmettelen lippuani. En millään bongaa lipusta hytin numeroa ja venäläiset turistit paheksuvat kun tukin romuineni ahdasta käytävää. Lopulta päätän livahtaa sisään lähimpään tyhjään hyttiin ja odottelen paikalle Perttusen Mikkoa, tuota kaikkien Oulun tyttölasten isien pahinta pelkoa. Mikon heilahdettua paikalle hokaamme, että olen tuijotellut ihan väärää asiaa, sillä lipuisa on sänkyjen numerot, ei hytin.

Kello on paljon ja herätys aikainen, mutta juopon seurueemme maksa huutaa rankaisua. Siispä päätämme hakea yhdet (muutamat) yömyssyt ennen yöpuulle laittoa.

Pe 3.4.2009

Juna oli Helsingissä noin kello seitsämän. Taitelupari oli suhteellisen sekaisin, sillä öymyssyistä huolimatta eihän sitä Neuvosto-Suomen proletaarien rakentamassa makuuvaunussa keskiluokka voi nukkua. Silmät ristissä vaapuimme taksiin ja sieltä lentokentälle. Lähtöön oli vielä kivasti aikaa ja sisuskalut vaativat kahvia.

Päätimme kuitenkin marssia ensin check in:iin. Jonossa jotenkin tulin ajatelleeksi koko prosessia ja kylmä paska meinasi kurkkia housujen puolelle. Tajusin että olin jättänyt passin kotio. Kaksi päivää olin tsuumaillut monimutkaisten liikkumisien (itsehän jatkaisin suoraan paluumatkalla helsingin kautta ahvenanmaalle kiikuille) kuvioita ja mitä romuja menee minnekkin, mutta silti olin onnistunut skippaamaan passin. Taas.

Mikko oli semiluottavaisena että kyllä homma luonnistuu. Ja itsekkin olin kohtuullisen luottavainen, sillä parin vuoden takaisella fontsun reissulla Jooga-Pekka oli unohtanut omansa ja hyvin tuli toimeen pelkällä ajokortilla.

Marssin suoraan tiskille ja tohkeissani onnistuin vissiin herättämään hieman pahennusta tokaistessani: "Moi. Vitun vittu. Nyt mulla on tainnut me mennä Major Paskomiseksi. Unohdin passin Ouluun." Suht nätti tyttölapsi hymyili ja totesi "Ehkä sinun pitää vielä kiroilla lisää". No useiden mutkien kautta selvisi, että joudun hankkimaan lentoaseman poliisilaitokselta pikapassin koska Frankfurtissa (johon oli välilasku) oli joku EU-huippukokous ja siksi pelkkä ajokortti ei riittänyt. No siitä selvittiin tukulla rahaa ja aikaakin oli onneksi riittävästi.

Muu siirtyminen sujui tylsästi mutta suunnitelman mukaan Madridiin jossa kolmas taistelijamme odotti. Heti laskeuduttuamme Saarisen tyttölapsi rimpautti ja aloitti puhelun lupaavasti: "pojat, mulla on huonoja ja huonoja uutisia". Eka ajatukseni oli, että Rippe soittaa tyyliin Suomesta. Toinen oli että vuokra-autovarauksemme oli mennyt vituiksi. No paljastui että Patonginpurijat olivat onnistuneet tyrkkään Ripen matkatavarat 3h päästä tulevaan koneeseen ja pädin 4h päästä tulevaan koneeseen.

Päätimme käydä syömässä ja hoidella auto odotusaikana. Homma menikin suhteellisen buenosti ja pääsimme takaisin aikatauluun kun navin ehdottama ajoaika olikin vain 3,5h pelkäämämme 7h sijaan (mökkimme luovutus oli ennen 23:00 illalla).

Aikanaan saimme auton, ripen romut ja riittävän kofeiinihumalan jotta selviäisimme matkasta. Tässä vaiheessa iski valtava helpotuksen tunne, kun hommat taas eteni ja paskominen olisi taas omissa käsissä.

Siirtyminen oli kaiken kaikkiaan suhteellisen helppo, vaikka lähes peltoteillä ajaminen hieman jännitti. Ainoa vastoinkäyminen oli, että emme tajunneet käydä madridissa kaupassa joten jouduimme ostamaan hieman aamupalavärkkiä huoltoasemalta ennen Albarrachinia.

Ostimme myös Espanjalaisen pornolehden, mikä toimi mahtavana lähteenä tuleville reitinnimille. Kenen korvaan "Penetraciones bestiales" ei kuulostaisi lähestulkoon täydelliseltä reitinnimeltä?!? Lehti oli muuten aika onneton, sillä fotoaja oli valinnut zoomikokonsa pikkasen turhan lähelle. Lehden sisältö muistuttikin lähinnä putkistoa.

Joka tapauksessa saavuimme ennen sovittua luovutusaikaa ja sorruimme suoraan sänkyyn (parin yömyssyn jälkeen).

La 4.4.2009

Nukuimme suhteellisen pitkään raskaan päivän jälkeen. Eka päivä oli varattu aikalailla skouttaukselle, ruokavarantojen hankkimiselle ja mestojen tutkimiselle. Haaveena oli saada hieman kiikkua ennen yöunia.

Löysimmekin leipurin, teurastajan ja pari pientä sekatavaraputiikkia. Lisäksi tutustuimme viehättävään paikalliseen kahvilaan josta sai myös pientä palanpainikettä. Kahvilan myyjätyttö oli myös varsin viehättävä, omenapaistos hyvää, San Miguel kylmää ja kahvijohdannaiset maittavia.

Seuraavaksi siirryimme skouttaamaan itse kiikkualuetta. Olimme saaneet ajo-ohjeet kylän turisti-infosta. Alun harhailun jälkeen päätimme kysyä parkkiksella chillailevilta kiikku-heebioilta. Ilmenikin, että heti parkkiksen vierestä alkaa alue ja leirintäalueelta saisimme alkeellisen topontapaisen.

Iskimme settiin kiinni kuin sika limppuun. Sisäseinän näivettämät sällit olivat heti ekoista helpoista nelosen ja vitosen släbeistä ihan liekeissä. Ohessa näyte yhdestä nimettömästä herkkupalasta.

Yllänäkyvän reitin tikkaamisen jälkeen siirryimme eteenpäin. Törmäsimme teitämättämme yhdelle siisteimmistä pikkualueista, eli Aerolinelle. Alue oli vain jotain kymmeniä metrejä pitkä ja leveä, mutta täynnä aivan loisteliasta settiä. Kivien muodot olivat kuin suoraan fontsusta ja kiven laatu aivan ensiluokkainen.

Tikkailimme helppoja ja hienoja reittejä hurmiossa, kunnes törmäsimme alueen "kovaan nurkkaan". Siellä oli alueen nimikkoreitti, eli "Aeroline" 7c (tuttu myös Dosage 5:sesta), entinen 7c:n campusreitti, jonka toinen krusiaali käsiote oli lohjennut irti (Rippe sai tästä instastondiksen ja hakkasi tähän reissun suurimman yrkkämäärän) sekä 8a/8a+:n sloupperihänkkikantti (tästä taas kukkis todennäköisesti saisi stondiksen).

Ohessa poromiehen maltinmenetys noin piljoonanen yrkän jälkeen päivältä x:

Anyways. Saimme illan kulumaan varsin nätistä näillä mestoilla ja päätimme siirtyä n 5h hakkauksen jälkeen mökille safkailemaan. Hillittömissä fiiliksissä törpöttelimme hieman ja päädyimme lopuksi jotenkin lokaalien tanssikapakkaan jossa kukaan ei tassinut. Allekirjoittaneen muistikuvat illasta ovat hiukkasen hämärät, mutta paskaa tuli jauhettua ja paljon ja kättäkin väännettyä jonkun hieman isomman lokaalin kanssa. Mutta hienoa oli.

Su 5.4.2009

Omalla kohalla aamu alkoi hieman erikoisesti sillä heräsin ulkovaatteet (ja kengät) päällä sängystä ja varsin hölmistyneenä että wtf. Olo oli sammumisesta huolimatta melkoisen hyvä ja kanssataistelijatkin varsin hengissä.

Vedimme hävittömän kaloripommin aamiaiseksi ja päätimme käydä kaupungilla kahvilla. Olimme törmänneet kahvilan tyttöön baarissa ja se punasteli tullessamme sisään kuppilaan. Todennäköisesti humalainen hölmöilymme jäi pakallisiin legendoihin pysyvästi.

Saimme hankittua myös ekat grillilihat jo mainitulta paikalliselta teurastajalta sekä kaivatun topontapaisen.

Topo tosin osoittautui hieman köpöiseski heti kättelyssä sillä se ei oikeastaan vastannut mitenkään reaalimaailmaa. Mutta saimme kuulla, että seuraavalla viikolla saapuisi ensimmäinen erä uutta Espanjan bouldertopoa jossa olisi mukana myös Albarracin. Löysimme kuitenkin hienon leikkikentän läheltä Aerolineä josta löytyi mm tämä hillittömän hieno 6c:n mantteli *köh*jonka meiti ainoana sai tikattua *köh*.

Omakehu sikseen. Tikkailimme alueelta vielä muutaman 6-tasosen reitin (mm ton manttelin oikeanpuoleisen 6c+:n kantteilun) ja siirryimme takaisin Aerolinelle jossa meiti onsightas yhden 7a:n ja 6c:n pingerrykset. Mikko fläshäs ton 6c:n kans näytösluonteisesti perässä ja esitteli myös helvetin hienon släbin joka vaati joka jannulta useamman yrkän.

Rippe osoitti lisäksi mieskuntonsa tikkaamalla alueen nimikkoreitin. Itellä reitti hieman lupaili, mutta sloupperiforce oli vielä turhan heikko.

Päivän kiikkusaldosta tuli ihan kiva ja hakkaustakin oli n 5-6h. Ei hassumpaa kun huomioi aamun lähtökohdat.

Loppuilta meni sitten grillatessa ja tissutellessa. Teurastajan eväkset saivat varauksettoman luottamuksemme ja eteenkin makkaroita meinasimme palata hakemaan lisää.

Ma 6.4.2009

Aamulla iskimme mestoille melkolailla sukkana, vaikka kolmas päivä jo ymärrettävästi vaati hieman vatkausta jotta ruppi saatiin edes auttavasti käyntiin.

Targettina oli käydä tsekkaan Sol-niminen mesta jossa olisi kuulemma lämmintä. Mikko oli kaivannut jo rusketussettiä ja puhunut paikasta saapumisestamme saakka. Ekana törmäsimme yhteen alueen hienoimmista kivistä jossa oli pari kutosta ja pari seiskan loppupään pätkää. Päätimme lämpätä kutosilla ja tulla testaamaan seiskoja myöhemmin (vaikka ne olivat tolkuttoman siistin näköisiä) sillä kivi oli suoraan auringossa ja lämmin.

Haahuilimme syvemmälle alueelle ja tikkailimme parit hienot pikkureitit ja ihastelimme erästä poikkaria mikä näytti vaikeahkolle, mutta varsin tehtävälle. Taisimme myöhemmin tsekata sen toposta, mutta yrkkäiltyä ei tullut... Harmi...

Matka jatkui ja päätimme yrittää löytää Techos-nimisen mestan ja sen katot joissa pitäsi olla alueen erikoisimmat fiitseri, eli helvetisti pitkiä kattoja (hiekkakivellä!). Anyway tässä vaiheessa tulimme siihen tulokseen aikamme pööpöiltyämme, että leirintäalueelta saatu topontapainen ei oikeastaan ole missään yhteydessä reaalimaailmaan.

Näimme silti matkan varrella hieman Arrastarero-aluetta ja se vaikutti hienolta. Ja jo autotieltä bongattua rotkoa joka oli hieno myös läheltä.

Anyways noin 2h vaeltelun jälkeen päädyimme Techosille ja tsekkailimme hieman mestoja. Tosin nälkä alkoi olla jo kerrassaan valtava joten päätimme käydä oikeasti syömässä rankan iltapäivän jälkeen.

Illalla taas grillattiin tauolla haettuja makkaroita ja tissuteltiin. Perussettiä.

Ti 7.4.2009

Aamu oli ankea. Keli pakotti meidät pitämään välipäivän, vaikka alunalkujaan oli tarkoitus pitää vain yksi sellainen. Aloitimme päivän tutkimusmatkalla vanhaan kaupunkiin joka muureineen on Unescon suojelukohde. Komusimme muurille melkoisessa myträkässä ja päätimme painua johonkin safkalle ja fundeerata vaihtoehtojamme uusiksi.

Halusimme löytää jonkin uuden safkapaikan ja mielellään vanhasta kaupungista. Valitettavasti ainut edes suht soppeli paljastui sitten mutupaikaksi. Söimme hintavat ja köpöiset eväksemme hieman tatti otassa ja fundeerasimme vaihtoehtojamme. Päätimme tehdä safkanhankintareissun 40km päässä olevaan Tirueliin ja sen supermarketteihin.

Ite Tiruel oli ihan kiva paikka. Pienen pööpöilyn jälken kävimme kaffeilemassa paikallisessa konditorian, lihakaupan ja kahvilan hybridissä ja suunnistimme sitten kohti supermarkettia.

Marketista tarttui messiin mm hieno 1,5kg lohi, jonka naispuolinen lihamestari aika näyttävästi pisti meille medaljongintapasiksi. Päätimme myös tehdä veneperunoita ja salaattia (hui!). Ja tietysti San Miguelia palanpainikeeksi.

Ke 8.4.2009

Keli oli aamulla mainio ja miehet tikissä. Olimme illan grilli-tissutteluissa kuulleet, että leirintäalueelta saisi tänään ehkä uuden topokirjan. Kävimme ensitöiksemme hakemassa moisen plakkariin (caven tulevaan topokirjastoon täytettä).

Päätimme ensitöiksemme käydä tsekkaan Arrasterero-alueen joka vaikutti hienolta ja Chiqui oli suositellut. Chiqui sis oli Espanjalainen heebio, joka oli ollut Suomessa Jyväskylässä vaihdossa ja Ripelle puolituttu. Hän oli sensseillä ja auttoi meitä monessa kipeässä tilanteessa (iso kiitos!).

Anyho. Päätimme kävellä kahdessa haarassa olevan alueen ensimmäiseen kärkeen ja alkaa tsekkaileen reittejä laidasta lähtien. Jo alkumetrien pikkuherkuista lähtien oli selvää, että luvassa olisi reissun toistaiseksi hienoimmat kiikut. Linjat olivat käsittämättömän siistejä ja ehkäpä hieman kuumottaviakin.

Yksi ekoista todella siisteistä reiteistä oli 6b+:n finaalilämppäri josta ohessa mikon tyylinäyte:

Seuraavaksi siirryimme ihan äärimmäiselle reitille ja sen kuumottavimpaan linjaan. Reitillä ei ollut nimeä ja grade oli epäilyttävästi 7? ja perässä "EXPO!" mikä tarkoittaa vaarallista. Homma olikin kuumottava myös spottaajille, sillä reitin laskeutumisalue oli aivan 1,5m-2m korkean dropin laidalla kahdelta suuntaa. Eli jos kiipeäjä tippuisi huonosti, se veisi spottaajat mennessään mitä todennäköisimmin.

Onneksi Rippe ripautti reitin aika nätisti vaikka kakkaa oli kaikilla lahkeessa (reitin toppi oli erittäin kuumottava fontsukas bulge). Itekkin sain flashautettua sen suht näppärään. Mikko tolkkuna kaverina ei riskeerannut hasardia toppia, vaan teki alun hienot moovit ja tuli hallitusti alas. Kuten useaan kertaa tuli reissun aikana sanottua, Mikko oli porukan ainoa tolkku kaveri :).

Seuraavaksi siirryttiin Chiquin seuraavalle suosittelemalle reitille, eli "Esperanzalle". Se oli 7a ja myös "EXPO!". Rippe tirpaisi reitin parilla yrkkää ja toppasi reitin todella kuumottavasti, sillä kaveri kikkaili ihan puhtaalla kitkalla. Tarkoitus oli laittaa tänne Ripen sendi, mutta video on liian suuri -> joudun valitettavasti taas boostaan egoani ja laittaan oman haparoivan egosendini.

Seuraavaksi siirryimme matalalle hienolle katolle josta saimme muutaman 6c flashin ja yhden 7a tikin. Helppoa ja hauskaa.

Pian törmäsimme Dosagesta tuttuun korkeaan 7c:n mantteliin joka oli myös törkeän siisti. Ripen kanssa heitimme siihen muutaman yrkän Mikon olkapään alkaessa osoittaa kipeytymisen merkkejä. Reitti oli tolkuttoman siisti. Eka dyno hyvästä kahvasta n 3m korkeudessa olevan lipan laitaan joka oli legenda hyvä. Sitten lukko ja matchi. Sitten vaan rujo mantteli ja homma bueno. No sitä rujoa manttelia ei vaan suostunut syntymään ja vannoimme reitille kostoa sendin muodossa myöhempänä ajankohtana.

Kävimme tässä välissä taas mökillä syömässä ja pikku siestalla.

Palasimme kuitenkin kiville pari tuntia myöhemmin ja pääsimme hakkaamaan erittäin hienoja pikkureittejä ja tätä 7b+:n herkkupalaa eräällä pikkualueista.

Illalla grilli oli taas kuumana, San Migueli kylmää ja jutut levottomia. Allekirjoittanut onnistui herättämään jos jonninmoista pahennusta jo vakio seuraksemme muodostuneista belgilaisista sälleissä.

To 9.4.2009

Torstai oli vika todellinen kiikkupäivä. Kävimme tsekkaamassa edellispäivän vakuuttamana Arrastareron toisen laidan josta pitäisi löytyä legendaarinen 7b+:n släbi nimeltä "Mardi Gras". Löysimme reitin ja bonjasimme, että olimmekin kävelleet mestan ohitse muutama päivä aiemmin. Lämppäyksen jälkeen pistimme reittiin muutaman yrkän ja tulosta ei syntynyt. Ripellä oli taas pari hyvää yrkkää jossa lopun dyno jäi vain 10 cm topista.

Reissumme luonteen huomioiden jatkoimme tylysti matkaa seuraaville Chiquin suosittelemille kiville joiden piti olla mutkan takana. Sieltä löytyikin kaksi hieno hänkkilistareittiä. Kokeilimme eka vaikempaa joka oli 7b+:n tasoinen. Moovit menivät kaikilta suht helposti ja Rippe sai tämän tikattua helposti. Ite tulin lukuisten yrkkien jälkeen vika moovista alas ja reitti jätettiin hautomaan.

Rippe tikkasi myös viereisen reitin (7b) nätisti alun lapsilukon auettua.

Muutenkin senssit olivat hienot. Paikalle oli kertynyt aikamoinen joukko ihmettelijöitä (Ripen jäätävät lukot hiljensivät koko yleisön) ja kiikkujia. Meininki oli hieno ja fiilis tapissa.

Tässä välissä alkoi olla jo eväiden aika. Päätimme siirtyä lähellä olevaan Sol-alueeseen ja etsiä Chiquin delegaatio sieltä evässeuraksi. Löysimmekin heidät aika pian. Ongelmaksi paussaamiselle muodostui hävittömän siisti 7a+:n (taas dosagesta tuttu) linja, joka huuteli kaikille aika rajusti. Rippe tikkasikin reitin suht helposti (clippi jälleen liian suuri blogiin), mutta reitti oli hieno. Chiqui ite yrkkäili jotain todella hämmentävää 7c+:n sloupperiongelmaa joka jätti ainakin allekirjoittaneen täysin sanattomaksi.

Chiqui houkutteli Ripen myös yrkkäilemään jotain kasin projektia joka oli lähellä. Alkuasukkaille se vaikutti suht vaikelle, mutta sankarimme mukaan reitti olisi lähetetty aikoja sitten Suomessa (reitti oli kyllä erittäin Suomi-tyylinen hänkki-lista-runttaus).

Illan lopuksi siirryimme jälleen kerran Aeroline-sektorille yrkkäilemään jotain hienoa ja helppoa. Helppous tosin unohtui sillä löysimme erään vanhan tutun kiven takaa hienon 7a+:n bulge-läpsyttelyn joka osoittautui varsin vaikeaksi. Ongelmana oli, että kruksimoovissa vedettiin agressiivisen bulgemoovin huonohkosta listasta sloupperiin ja vetoon oli vaikea saada riittävää pituutta. Lisäksi toppaus oli täysin mysteeri, ennenkuin Mikko fiksuna kaverina keksi siihen sekvenssin. Harmillista sinänsä, että Mikon olkapää esti reitin tikkaamisen, mutta minä ja Rippe kiitetään silti sekvenssistä. Ohessa taas meitin suorite.

Päivä oli ollut helvetin pitkä. Olimme hakanneet noin klo 11:sta asti ja lopettelimme melkeen yhdeksän aikoihin illalla. Meillä oli silti tottahan toki kunnolliset grillisetit haettuna teurastajalta (kolmea eri makkaraa kunnon klöntit). Kävi myös ilmi, että hollantilaiset ystävämme eivät aikoneet päästää meitä menemään ilman kunnon tinttausta ja pöytään ilmaantuikin melkeen täysinäinen Black Laber-puteli. Asia ei juuri haitannut, sillä seuraavaksi päiväksi oli luvattu sadetta ja toivoimme lähinnä pääsevämme lauantaina vielä kiville vaikka silloin saattaisi tulla lunta.

Lukuisten viini-, viski- ja kalja-annosten jälkeen meininki oli aika hurjaa. Kättä väännettii useaan otteeseen ja Rippe piti asiasta jopa koulutusta. Lisäksi ohjelmassa oli merimiespainia, erilaisia tasapainoläpsyttelyitä ja ties mitä judopoikien keksintöjä humalaisten harmiksi. Rippe saikin nenänvartensa verille toiminnan temmellyksessä.

Pe 10.4.2009

Ekaa kertaa oli todellinen darra. Väkevä viina, tuhti hampun savu ja paini olivat nähtävästi tehneet asiansa. Rippe oli liekeissä lähtemässä klo 10:30 kiville (kun oli ilmiselvästi vielä jurrissa), mutta jo marssilla kohti techosta ja sen kattoja (sillä ulkona ripisteli) alkoi kaverikin oikeasti puhaltaa.

Noin neljä pysähdystä ja reilu kilsa myöhemmin saavuimme mestoille. Otimme löysillä yrkillä turpaan 6c:n poikkarilta ja tästä suivaantuneina päätimme keskittyä pädeillä loikoiluun ja sateen pitämiseen krapulan toipumisen odottelun ohessa.

Yritimme hieman skoutata aluetta, mutta ilman vetinen kylmyys ja oma olotila ajoivat meidän lopulta mökille nukkumaan.

Noin parin tunnin tirsojen jälkeen raahasimme itsemme takaisin mestoille noin kuuden huitteissa. Paikka oli jälleen kerran Aeroline, sillä Rippe oli edelleen död ja itekkin sut vaisuna. Mikko sen sijaan puhkui tarmoa ja halusi sendata edellis iltana sendaamatta jääneen 7a+:n. Homma jäi kuitenkin vaiheeseen, sillä Mikkokin oli kuitenkin aika naatti.

Törmäsimme myös alueella muutamaan natiiviin, joista Valencialainen kiikkupariskunta osoittautui totaalisen hasardeiksi boulderoijiksi (ekaa kertaa kuulemma asialla). Sen sijaan joukossa oli myös hauska vajaa 60v heebio, joka oli mainiota seuraa. Rippe arveli kaverin olevan Borealin perustajia, mutta asiaan ei saatu varmuutta. Kaveri kuitenkin tikkasi seiskoja vakuuttavasti ja omasi ehkä karmeimmat sormet ikinä.

Perjantaina me emme vaivautuneet grillailemaan ja taisi olla itse kullekkin eka juomaton ilta reissussa.

La 10.4.2009

Aamu alkoi toiveikkaana. Nyt olisi se päivä että tikattaisiin jotain kovaa jos sää sallii. Kurkistus ikkunasta oli kuitenkin musertava. Ulkona tuli helvetisti lunta. Sää oli tähän asti ollut n 0-10 asteen huitteissa ja välillä piikannut parina päivän lämpimimpinä aikoina n 20 asteen tuntumassa auringossa. Mutta nyt tuli oikeasti kunnolla lunta.

Pikaisen palaveerauksen tuloksena päätimme hyvästellä Albarracinin ja siirtyä Madridiin jo puoli vuorokautta aiemmin mitä olimme ajatelleet. Tiet olivat sen verran huonoja ja aikainen herätys kammottava, että päätimme pelata varman päälle. Lisäksi ajatus uima-altaasta, parista kaljasta ja lämmöstä houkutti kohmeisia kavereita (mökit olivat suht kylmiä ja ainakin allekirjoittaneen untsikka kotona).

Chiquin avustuksella löysimme hotellin Madridista netin välityksellä ja viimeinen siirtymisemme Espanjassa alkoi.

Parin ankean pysähdyksen ja kerrassaan karsean alkutaipaleen jälkeen saavuimme kuin saavuimmekin aurinkoiseen Madridiin. Hotellin "uima-allas" osoittautui suikulähteeksi ja ilmakin oli maksimissaan +15 astetta. päätimme kuitenkin käydä ainakin kaljalla illan vietoksi ja aloimme tutustua Madridin metrojärjestelmän jännittäviin yksityiskohtiin.

Omissa munaskuissa hieman jännitti ajatus tulevasta siirtymisestä Ahvenanmaalle josta tulisi helvetin pitkä ja tylsä.

Su 11.4.2009

Aamun askareet ja vuokra-auton palautus sujuivat suhteellisen kivuttomasti. Näytti todella, että menomatkaa vaivanneet ongelmat jäivät onneksi reissun ainoiksi. Hyvästelimme Mikon kanssa Ripen ja aloimme valmistautua henkisesti Köpiksen lentoa seuraavaan 5h odotukseen kentällä. Olisimme Helsingissä vasta klo 11 suomenaikaa, vaikka lentomme Madridissa lähtisi jo aamupäivällä. Rippe viettäisi vielä pidemmän stintin Amsterdamissa, mutta ehtisi onneksi hyvin käydä tutustumassa kaupunkiin.

Kuten odottaa saattaa, oli seuraavat tunnit ennen Helsinkiä helvetin tylsiä ja kalliita. Ainoa "piristys" oli Englantilainen harrastelija-rugby-joukkue jotka kännissä ahdistelivat naispuolista vartijaa ja muutenkin hölmöilivät kentällä. Tosin asia ei ollut mitenkään päin hauskaa, mutta toimi ainoana selkeästi mieleenpainuneena teemana puuduttavassa odotuksessa.

Saavuimme Helsinkiin hieman etuajassa ja olimme kentällä jo klo 10:30. Tässä tiemme Mikon kanssa erosivat ja heebio siirtyi sukulaistensa hellään huomaan. Meitin kohtalona olisi mennä törkeileen ja ängetä Anssin ja Niinan nurkkiin vaikka he olivat juuri saapuneet itsekkin reissusta. Onneksi olin ostanut viskipullon pehmentämään Anssin ahdistusta. Helvetin iso kiitos tosta Anssille. Meiti on yhden ison palveluksen velkaa.

Ilta kumminkin oli varsin mainio ja isäntäväki ei vaikuttanut ihan totaalisen kyrpiintyneeltä mikä paransi meitin omaatuntoa hieman. Anssi esitteli reissun kuvia ja tutustuin Niinan kahteen kissaan. Teippiäkin olisi ollut, mutta kutaleet olivat sen verran pihtareita, että meitin kissa-magic ei tepsinyt tapauksiin. No ne on noita ylpeitä&siveellisiä Helsinki-kissoja.

Ma 12.4.2009 / Ti 13.4.2009.

Meitin lautta Maarianhaminaan lähtisi klo 17:30. Olin henkisesti varautunut, että poistun nuorenparin jaloista heti ja hengaan kaupungilla pädin, rinkan ja kiikkurepun kanssa kunnes lautta lähteen. Anssi ja Niina kuitenkin tarjoutui hengailemaan kanssani ja kammoksuttu maanantai pehmeni mitä suurimmilta osin.

Iltapäivä kului suhteellisen asiallisen leffan parissa (jälleen kerran jouduin vittuuntuneena tunnustmaan, että DiCaprio on oikeasti hyvä näyttelijä. prkl.). A&N myös heittivät meitit lautalle, mikä oli meitin lompsan kannalta aivan helmi juttu.

Lautalla matka oli perus tylsä. Buffettikooma takasi parin tunnin semi-unta ja päätin käydä parilla kaljalla. Humppameininki ei kuitenkaan oikeen maistunut, mutta juttelin aikani parin nätin Pietarilaisen opiskelijatytsyn kanssa (olisin saanut tärät Pietariin, mutten oikeen innostunut).

Tytöt pakenivat parin kaljan jälkeen nukkumaan ja itsekkin häivyin vaikka kolmas oli puolivälissä kun jouduin humalaisen tyttölapsen stalkkaamaksi. Vaikka pussit olivat sangen täynnä reissun tässävaiheessa, ei humppakansa silti kelluta meitin venettä tarpeeksi. Siirryinkin itse yöpuulle ja nauttimaan runsaista 5h yöunista ennen Maarianhaminaa.

Alunperin oli puhe, että meiti nukkuu pädeillä terminaalissa aamuun ja joko Keke tai Erkki tulee hakemaan sitten aamusella. Erkki oli kumminkin kuningas ja oli vastassa jo terminaalissa. Propsit siitä Erkille.

Sekopäisen matkasetin jälkeen makuupussiunet sängyssä tuntuivat suorastaan taivaallisilta. Mutta Affissettien kerronta jääkööt sitten muiden harteille.

Lopuksi:

Albarracin osoittautui aivan tautisen siistiksi paikaksi. Kylä oli idyllinen ja ihmiset mukavia, joten ympäristö oli kondiksessa. Ite kiikkupaikat ja reitit olivat kevyesti fontsuluokkaa, mutta ilman väkisaastetta ja kuluneita reittejä. Lisäksi projekteja oli valtaisasti ja tehtävää varmaan enemmän kuin avattuja reittejä. Esimerkiksi yhdessä topottomassa alueessa oli kuulemma yli 1000 reittiä ja 300 avointa projektia.

Eli repikää siitä fontsuilijat :).

Kiitokset Mikolle ja Ripelle mainiosta matkaseurasta. Kiivettiin helvetisti, ryypättiin vielä enemmän ja ennenkaikkea pidettiin todella hauskaa. Lisäksi vielä kerran kiitos Anssille ja Erkille jeesistä tiukoissa tilanteissa. Siirtymiset olisivat voineet olla helvetin paljon raskaampiakin.

Etäisyyttä Arkeen

2009-04-09T09:26:00.003+03:00

JIIHHAA!!

On se HIENO!
ja on se kiva että kausi lähtee kivasti käyntiin.
Tikkilistan vaikeimpaan saapi lisätä plussan perään ja vieläpä tuollasen reitin ansiosta.

Elikkäs siis selätin vihdoin jo viime vuonna himoitsemani Distanssia Arkeen, Luohuan morkulalta.

Ei tosin ihan helpolla irronnut. Viime vuonna tosiaan muutaman kerran yritin tuota, mutta ei silloin auennut yhtään... ....tänä vuonna sitten neljännellä käyntikerralla reitti nöyrtyi edessäni. Itselleni raskaita muuveja perätysten sen verran paljon että työläshän tuo vieläkin oli, mutta lopputulos tyydyttää :)

Kuva Tosin ei ole itse suorituksesta vaan napattu Erkin video pätkältä aikasemmalta yrkkäyskerralta.

ON SE HIENO!

Kausi avattu!

2009-03-17T21:31:00.002+02:00

JIIHAA!

Tänään se tapahtui kuin varkain. Puolilta päivin aurinko pilkisti ja ajatus ulkokiikuista hiipi mieleen. Pian puhelin soikin ja kukkis kysyin kiikuille. Pian myös tekstaria lykkäsi ja Ozzy tiedusteli, että olisko menijöitä Luohualle huomenissa.

Käytiin kumminkin tsekkaamassa mestat jo tänään (karkaamalla pikkasen töistä) ja hyvää settiähän siellä olikin luvassa. Lämpötila oli klo 17:00 3 astetta ja valoa piisasi n 19:00 asti. Kitka oli suorastaan Biblical ja vaikka lumi tunki pikkasen haitoksi, oli tunnelma katossa. Tästä se lähtee.

Lämppäröitii normireiteillä ja onnistuttiin hakkaan muutama loistoyrkkä Hippoon Ozzyn kans ja Jani projektoi Luohuan hienointa linjaa. Eli Iisak ja Hippo putkeen. Tooodella herkkää. Ozzy ja Jani jätti jo pakollisen veriuhrin reitille, joten toivottavasti kiven henki antaa hyvää kitkaa myös vastaisuudessa.

Skool!

Odottamisen sietämätön tuskaisuus...

2009-03-15T12:32:00.004+02:00

Paha maailma ja silleen.

Vielä eilen oltiin Ozzyn, kukkiksen ja Jyväskylän uuden vahvistuksen kanssa liekeissä, että nyt se Suomikausi korkataan. Tai ainakin pääsee hieman hakaamaan Luohuan auringonpuoleista osiota, eli meitin keississä Fat Hippoa. Aamun kelikameran kuva ja säätiedot kumminkin lannistivat mielen, sillä yöllä oli tullut aika raakasti räntää. Eilisen hävitön täpinä vaihtui ranteiden katkaisufiilareihin.

Fat Hippo (kuva on Paha-Paavon ottama ja pöllitty Caven sivuilta. So sue me...). Tuo Saarisen aukaisema äärimmäinen 7C+:n sloupperikauneus on toiminut koko talven motivoivana valona luolan muovihelvetissä. Nyt se saa odottaa kuitenkin pari viikkoa ennenkuin se pääsee mutiloimaan allekirjoittaneen sormia (ehdotin reitille nimeksi myös Luusahaa, koska ekat kaksi moovia ovat potentiaalisesti verisimmät bouldermoovit ikinä).

Pahinta tässä on, että eilen (la 14.3) olisi ollut mitä täydellisin kiikkukeli. +2 astetta varjossa ja kuivaa. Mutta Matts kaikessa heikkoudessaan meni perjantaina hankkimaan kaverin saunan tylsyydessä (kaverit on MtG-nörttejä) ja NGO:n stimuloivassa fiilareissa itselleen vuoristotaudin lauantaiksi.

Elikkäs vielä Oulussa odotellaan kiihkeästi kauden avausta (muualla kuin jääkiikuilla). Mutta tämä helvetin ankea sunnuntaipäivä menee näiden parissa:

Perkele...

Lappicup 2009

2009-02-19T21:12:00.008+02:00

Kohta viikko kisoista mennyt ja paikat alkavat pikku hiljaa palautua.. Kiivettiin täydet neljä tuntia, mutta olisin voinut kiivetä tunnin pari lisääkin, kun muutaman reitin yrkkäily jäi pahasti kesken. Ei musta Roosan voittajaa silti olisi tullut, mutta olispa ollut kiva päästä vielä reitti tai pari lisääkin.

Reitit oli tosi mahtavia! Siis aivan sika siistejä ja makeita! Oli muutamia tosi helppojakin, mutta hyvä niin, että kynnys osallistua kisoihin olisi matala. No, jostain syystä naisten kisaan ei kuitenkaan osallistunut kuin neljä rohkeaa..

Esitelläänpä nyt kuitenkin Rollon mahtavaa kisaluolaa, kas tässä:

Pakko muuten tähän väliin lisätä, että tällä kertaa Oulun delegaatio ei myöhästynyt! Olisimmekohan olleet jopa liian aikaisin perillä?

Sitten reitteihin. Muutamassa reitissä oli kivaa pynkeämistä parin seinän välissä jalkoja reilusti nostellen, knee droppia käyttäen ja käsillä punnertaen. Sitten oli ihastuttava ja kummastuttava sloupperi positiivisella seinällä, jonka vaikeampi versio oli melkoinen pähkinä purtavaksi. Itse sain sitä naama punaisena vääntää ja Vesku, Matti U. ja Erkki väänsivät sitä myös aivan viimeiseen asti. Näytetäänpäs nyt tuo naamanpunotusreitti ja Matin tyylinäytettä pynkeämisestä kahden seinän välillä.

Oulun oma Ozzy oli muuten mahtavassa vedossa Rollossa, harmi, ettei Ozzyn tyylinäytteestä ehditty ottaa kuvaa. Ozzy pesi kaikki oululaiset ja rollolaiset, mutta jäi vielä vähän etelän vääntäjille.

Tässä vielä kisatuloksiin linkki, jos vaikka kiinnostaa tarkemmin kurkata:
http://rvk.yabbers.com/kisat-f8/lappicup-2009-official-t169-15.html

Kiitos Rollo, kiitos reitintekijät, kiitos B-finaaleista ja kiitos Ozzyn mummolle mökin lainasta.

'Miten ihmeessä se ton tekee?'

2009-02-12T20:30:00.002+02:00

Häppi nyy jiör!

Vuosi vaihtu ja apinat on vaan entistä laiskempia kirjoittelussa. Ei me kyllä ihan kokonaan olla reenaustakaan silti lopeteltu. Cavella käydään harva se viikko, joskus useammankin kerran viikossa. Nii ja reissuja Affikseen ja Espanjaan ja ties minnekin suunnitellaan. Jotku on käyny jääkiikullakin mut kele, ei raportoi niistä. Ai niin, ja viime viikonloppuna neljän hengen apinaseurua kävi oikein Kauniaisissa asti mittelemässä voimiaan etelän tytsyjen ja sällien kanssa. Kuinkas siinä kävikään..? Noo, ei mitaleja sadellut. Ihan kivaa oli silti ja tukkakipukaan ei pahaksi yltynyt epävirallisten B-finaalien jälkeen. Annusen Boulderkeskus tuli samalla reissulla myöskin nähtyä, mutta kisojen jälkeen ei oikein napannut vielä kokeilla reittejä. Ensi kerralla sitten..

Ylihuomenna lähdetään tutulla kisa-apinalaumalla Rolloon Lappicuppiin kisaamaan. Saapa nähdä tuleeko siitä mitään jutun tynkää.. (Mul on vissiin tylsää kun pitää tännekin raapustaa kaikenlaista epäolennaista ilman yhtään hienoa kiikkukuvaa. )

Affiksen pääsiäisreissua odotellessa,
Tee

VisitNorway.com

2008-11-26T14:46:00.002+02:00

Päätettiin aloittaa Tuomaksen kanssa talvikiipeilykausi lämpimien säiden takia rakkaissa länsinaapureissa. Ennen reissua oli toiveena päästä korolle ainakin kerran, muuta toisin kävi. Nyt mentiin kohti isoja vuoria ilman kiivettyjä jäämetrejä.

Ensiksi ajettiin Abiskoon. Siellä oli jäätä vähänlaisesti ja otettiin nokka kohti Norjaa. Spansdalen on kaikkien hehkuttama paikka ja kun topossakin on 20-30 putousta pituudeltaan 50-400 m, niin oli pieni yllätys kun kivet paistoivat jään alta ja putoukset odottelivat lihavempia aikoja. Ei muuta kun eteenpäin. Sördalenissa on Skredbekken niminen putous WI5/6, 9kp, maailmanluokan reitti, mutta ei tämän reissun ohjelmistossa. Sumu haittasi etsintöjä ja enemmän kuin useimmin tuli vedettyä vesiperä. Vitun ilmastonlämpeäminen ja G.W.Bush!

Vihdoin viimein löydettiin yhestä laaksosta suht läskissä kunnossa oleva putous Tomasbekken ja päätettiin tykittää sitä. Ei topoja, ei betaa, ei muuta kun vuori ja miehet. 1. yritys, perjantai: 600m lähestymistä, alkusoolo, 30m mixtaränniä ja otan pakit. Puoliksi halkeamassa oleva pitoni, josta laskeudun lähtee vetämällä pois kun pääsen alas. Päätetään tallustalla alas, tankata ja huomenna uudestaan.
2. yritys, lauantai: herätys 4.30, lähtö 7.00, perillä 9.30. eka kp ohutta jäätä, sitten 100m kävelyä ylämäkeen. sitten olisi arviolta 4kp toppiin. 3kp:lla pimeys tulee ja kun ei tiedä jatkosta, parasta ottaa parit. sitten menee touhu hurjaksi. alkaa jatkuva ja hillitön spindrift, näkyvyys putoaa pariin metriin. eka rappeli menee ablakovista, kaikki tavarat hautautuu tuulen tuomaan lumeen. toiseen rappeliin jätetään suosiolla ruuvi, pakko päästä alas kun lumivyöryt alkaa paukkua alas rinnettä. kolmas rappeli on irtokivestä ja Tuomas menee ensin. kun pääsen alemmas, Tuomas huuta, että laukaisi 40cm laattavyöryn lumentäyttämästä maljasta. prkl! viimeinen rappeli on erittäin epäilyttävästä irtokivestä, mutta parempaa ei ole tarjolla. hermot hajalla päästään alas ja vielä pitkä haikki autolle. Epiikki. Mutta selvitään, tuliaisina mulle flunssa ja Tuomakselle paleltuneet varpaat.

Mitä opitaan: liian pitkä lähestyminen, alkukaudesta liian lyhyt päivä, reitti oli lumivyöryränni, nopeutta lisää pitkille reiteille> treeniä..

Kilimanjaro

2008-11-03T12:37:00.013+02:00

Mä sit seurasin Tanzaa Tansaniaan jokusen viikon viiveellä ja löysin tieni samaisen tytön perässä myös Kilimanjarolle. Mä kiikuin vuoren kauneimmaksi reitiksi kutsuttua Machamea pitkin, mikä olikin maisemien kannalta kiva valinta. Tosin ens kerralla jos mä valitsen jotain perustuen estetiikkaan ja ei-kaupallisuuteen, niin saa ravistella ja lujaa. No eipä siinä, reissu oli kuitenkin onnistunut, 6 päivää kiipeilyä. Mun piti alunperin kiivetä neljän espanjalaisen juipin kanssa, mut tulin kipeeksi ja jouduin siirtään kiikuntoja muutamalla päivällä ja päädyin reissuun yksin. Tai no yksin ja yksin, mun mukana oli kolme kantajaa, kokki ja opas. Kyllä mua nauratti, kun näin nämä tyypit eka päivänä. Tarvii viisi tansanialaista saatteleen yksi mzungu eli valkoihoinen tyttö vuorelle. Josephat, Joachim, Harodi, Theo ja Focas olivat lepposta seuraa ja sit oli ne sata muuta ihmistä, jotka kiipesi vuorelle omissa ryhmissään. Eipä ollu yksinäistä. Reissuun valmistautuminen jäi multa kokonaan välistä, kun Dar es Salaamissa ei oo mitenkään liikaa urheilumahdollisuuksia ja toisaalta on niin kuuma, että ajatuskin moisesta on aika paljon. Eli reilu puoltoista kuukautta lepoa ennen kiipeilyä oli mulle ihan toimiva ratkaisu.

First day

Joka päivä oli nousua 4-8 tuntiin, vauhti oli erittäin pole pole eli hitaasti, eipä ollu kiire. Yöt nukuttiin teltassa. Mä nukuin isossa teltassa yksin ja mun viisi matkakaveria oli ahtauteena kaikki samaan telttaan. Ei oo aina reilua. Eka päivänä oli tosi lämmin ilma ja käveltiin kunnon polkua pitkin 3000 metriin, kasvusto näytti lähinnä viidakolta. Siellä oltiin eka yö. Mun makuualusta oli semmonen hylätty puolikas jumppamatto ku oma jäi kotiin ja aamulla oli lonkka ihan rikki.

Kilimanjaro from the first camp site.

Kakkospäivä oli suht jyrkkää nousua ja mä kirosin mun lonkkaa joka askeleella. Aamun auringonpaisteen jälkeen alkoi sataa tihkusadetta, joka kesti koko päivän. Liukkailla kivillä oli ihan kiva kammeta itteensä ylös. No tämä päivä oli ainoastaan 4 tuntia kävelyä ja yö oli about 3900 metrissä.

Porters

Kolmas päivä oli akklimatisaatio päivä, eli noustiin 4700 metriin Lava Towerille ja yöksi palattiin 3900 metriin. Yritettiin totuttautua siihen ohenevaan ilmaan. Tämä päivä alkoi myös auringon paisteella, mut mitä korkeemmalle päästiin, niin ilma muuttui sellaseksi tihkusateeksi jälleen, semmoista kai se on kun kävelee keskellä pilviä. Mulla oli ollu lievästi pää kipee edelliset päivät, mutta nyt sit 4700 metrissä tuntui oikeesti, että pää hajoaa palasiksi. Piti tulla juoksua alas, koko matka oli suht jyrkkää ja liukkaahkoa sora/kivipolkua, mut eipä se paljon hidastanut. Eikä haitannut jatkvuasti yltyvä sade. Gorekamppeet oli repussa, mut oli sen verran kiire, että ihan sama se niillekin. Ehdin sit 3900 metriin Barranco leiriin ihan ekana. Seuraava yö oli varmasti hämärimpiä öitä ikinä, mä en saanu nukuttua kun about tunnin ja muut muistikuvat on suhteellisen sekavia. Muistan tosin käyneeni yöllä ulkona pissalla ja en meinannu enää löytää takasin telttaan, joopa joo. Ennen kun lähdin kiipeileen, tapasin sattumalta Moshissa pari mukavaa suomalaista jamppaa, jotka oli juuri tulleet alas Kililtä. Niiden ansiosta ostin muutaman Diamoxin mukaan, ne auttaa jos tulee korkeenpaikan sairaus ja kyllä ne muakin auttoi kyseisenä yönä. Aamulla oli ihan jees olo, paitsi oksetti. Ja matka jatkui, vaikka yöllä olin varma, että ei tästä tuu mitään.

The way to Lava Tower

Neljäs päivä alkoi sit niin jyrkällä nousulla, etten tienny semmosia olevankaan Kilille noustessa. Mä olin suht kauhuissani, kun sellaselta kinttupolulta oli pudotusta alas ties kuinka monta kymmentä metriä ja kiipeilyyn joutui käyttää käsiäkin. Törmäsin etelä-afrikkalaiseen seurueeseen, josta sattuman kautta löysin varmaan vuoren ainoan suomalaisen mun lisäksi. Höpötin sille jotain suomeksi koko jyrkän nousun ajan, enkä muista puoliakaan. Kiva tyyppi se tosin oli. Loppupäivä oli sit ihan suhteellisen tasaista kävelyä verrattuna tuohon pätkään ja yöksi noustiin 4700 metriin Barafu leiriin. Siellä yö jäi lyhyeksi, kun kello 23 oli herätys ja puolelta öin oli lähtö viimeiselle pätkälle huipulle. Mä en ehtiny nukkua kuin ehkä tunnin taas, tässä vaiheessa olin saanu mun oppaalta kuitenkin lainaan jo paremman retkipatjan, kun ne näki, että nukun sillä onnettomalla jumppapatjalla, josta vesikin tuli kivasti läpi.

Barranco Camp - Barafu Hut

Vikaa nousua varten sai pukea ihan kaikki vaatteet päälle mitä mukana oli. Mulla oli normikerrosten päällä pari fleeceä ja pari kuoritakkia ja pari pipoa. Ja paleli sitten ihan hulluna suurimman osan matkasta ja väsytti niin, että meinasin käytännössä nukahtaa kävellessä. Oli pilkkopimeetä ja otslamppu vain valona, sit oli uneton yö takana ja ilmaakaan ei enää ollut liikaa. Koko matka oli tasaisen jyrkkää nousua sellaista sorarinnettä. Mä olin käsittänyt, että jossain vaiheessa tulee tasainen pätkä ja kattelin sitä huippua ja se näytti olevan ihan kohta siinä. Kolmen tunnin päästä sit annoin olla ja lakkasin vilkuilemasta ylös. Eikä sitä tasaista pätkää sit ollu olemassakaan. Tauot oli aina muutaman minuutin, kauempaa ei tohtinut istua. Nousua Stella Pointille oli yhteensä kuusi tuntia. Siellä oli teetauko ja sit vielä vajaa tunti Uhuru Peakille 5895 metriin. Sieltä sit sai kattoa auringonnousua kuuden aikaan aamulla.

Uhuru Peak 5895 meters

Sitten laskeuduttiin yöksi 3000 metriin nukkumaan vika yö. Mun polvet oli ihan rikki ja mä käytin vajaan neljän tunnin laskeutumiseen yli 6 tuntia. Siinä meni eläkeläisetkin ohi ja olin vikana leirissä. Ihan käsittämätöntä, että sattukin niin paljon. Ilman niitä vuorikeppejä millä kiivetään mut ois saanu varmaan kantaa alas, niillä linkkasin menemään. Mun opas Josephat sanoi, että sen kahdeksan vuotisen opasuran aikana, oli toinen kerta kun se näkee jonkun ontuvan samoin kun minä. No mä olin vannottanut jo aiemmin, että se kantaa mut alas, jos mulla ei jalat kanna. No kyllä mä itse sit alas pääsin. Yksi niistä eteläafrikan tyypeistä sai sen verran pahan keuhkoödeeman, että sen piti tulla alas melko nopeeta ja joku toinen kärrättiin paareilla. Loput voivat ilmeisesti suhteellisen hyvin kaikki.

Sunrise on Mawenzi

Oli ihan mahtava reissu ja mä sain mun sertifikaatin, että oon käyny huipulla. Annoin mun kantajille, oppaalle ja kokille kaikki mun rahat reissun päätteeksi ja ne oli ihan ilosia. Ne oli kyllä ansainnut tippinsä, mielettömiä määriä mitä ne roudaa tuonne ylös, 25kg on nykyään kuitenkin maksimi määrä mitä ne saa kantaa. Ruoka oli todella hyvää joka päivä, aamulla puuroa ja päivälliset alkupalojen kanssa. Jep jep.
Sit mun kamera on ollut aika epäkunnossa viime aikoina, joten kuvat on mitä on. Ja toisaalta huipulla oli niin kylmä tuuli, että piti pakottaa ittensä ottaan ne pari kuvaa, jotka oli ihan mustia sit lopulta. Eipä voi mitään. No tässä mun avautumiset Afrikasta. Asante sana.

Cirsi

Luohua 24.8.

2008-08-24T19:29:00.002+03:00

Tänään halasin kiveä isosti. Isoa kiveä, Luohualla. About kahden vuoden yrkkäilyni tuotti viimein tulosta.

Alku näytti tietysti tyssäävän jo ajomatkaan, kun vettä ripsotteli pitkin matkaa Oulusta Luohualle. Vaan kas kummaa, Luohualla ei tullut vettä kuin korkeintaan pari hassua tippaa. Lämmittelyt jätimme Veskun kanssa kuitenkin korkeintaan ajatustasolle ja siirryimme suoraan kiipeilymoodiin, että ehtisimme varmasti saada vähän yrkkää, ennen kuin ympäröivät pilvet saartaisivat meidät ja kastelisivat kiven. Sadetta ei kuitenkaan kuulunut, kitkakin oli mainio ja Iisakin alku meni kummaltakin!

Mutta sitten itse asiaan. Humpuukitalous. Aikaisemmin olen saanut tehtyä about 5 muuvia putkeen, nyt löytyi pari muuvia lisää (olin jo näistä tosi tyytyväinen), sitten vielä muutama muuvi lisää.. Ja viimein!!! IIIIIIhanaa! Se meni nyt!!!

Kjuge part 2

2008-08-12T00:25:00.022+03:00

Torstai:

Köö... Torstai alkoi samoissa merkeissä kuin kaikki muutkin aamut. About +30C, pojat grillaa, Kerttu tekee kaiken ruuan valmistelun. Teresa taitaa olla aikamoinen diktaattori keittiössä :)... Onneksi Kerttu kumminkin on ns "Benevolent Dictator" ja safka oli herkullista.

Anyway minä ja vesa vedettiin pötsit täyteen elukkaa ja joitan vihreetä. Viiden pihvin ja lisukkeiden jälkeen jatkettiin lämppäämistä jätskillä. Teresa jatkoi sekopäistä treenaamistaan (Se kävi jopa lenkillä harva se aamu... Hullua...) tekemällä aurinkotervehdyksiä vaikka sää oli täydellinen laiskotteluun.

Parin tunnin auringon ja varjon välin sahaamisen jälkeen käännettiin nokka kohti kiviä. Ekaksi päätettiin tyypata kahviota ja käydä hieman eka skouttaamassa aluetta. Törmättiin myös taas Itävaltalaisiin kiikku-hippipariskuntaa jotka oli symppiksiä.

Pian päästiin asiaan ja korkattiin kahvilaa vastapäätä oleva murkula jota ei oltu vielä tyypattu vaikka ohi oltiin talsittu monet kerrat. Sieltä löytyi monenmoista kivaa kiikuttavaa lähinnä släbimuodossa. Keke löysi myös dynon kiven toiselta puolelta joka piti hänet hetken tyytyväisenä.

Anyway ekaksi lämpättiin kaikki 6a släbillä joka oli sekä helpohko että hauska. Tosin toppaus oli julmetun jännittävä, koska toppia ei oltu varsinaisesti siunattu minkäänlaisilla otteilla eikä oikeastaan kitkallakaan. Ja se oli korkee.

Teresa lisäksi tirpaisi melkoisen näytösluonteisesti 6b+ kristalsomethingsomethingin joka todella tiukka släbi. Itellä ei tuntunut olevan menossa, niin lopetin suosiolla about 5 yrkän jälkeen. Keke sen sijaan pisti efforttia ja reitti alkoikin lupailemaan, mutta alkoi jo olla aika siirtyä etiäppäin.

Otteet pitivät sisällään lähinnä yhden herneen kokosen nykyn, parit kynsikrimpit (kirjaimellisesti) sekä tooooodella hintsuja slouppereita jalalle. Ja paskan topin, tottahan toki...

Seuraavaksi käytiin tsekkaat hieman helpompaa settiä ja jotain 7a:ta. Se oli hieno hänkkipätkä jossa oli kahdet otteet joista kykeni lähteen persiksenä. Ilmeisesti eka moovi oli sitten kruksimoovi, koska n 30 cm veto alun 0-kitkaisista slouppaavista crimpyistä ei oikeen sujunut. Ylemmistä otteista muuten hieno reitti meni tokalla ja sisälsi kaikkea mitä kehittyvä boulder-pelle tarvitsee, eli pinchin, siderilistan, muutaman krimpin, dynon ja manttelitoppauksen.

Sitten oli aika siirtyä ja lähdettiin talsiin kohti "Moby-Dick"-sektoria. Itse totesin Moby-Dickin (7b?) ja Ahabin (7a+?) molemmat aivan liian herkiksi suhteessa keliolosuhteisiin ja en viitsinyt edes koskea koko kiveen. Matkaa jatkettiin kohti Yoda-kiveä. Heitin parit kaipaavat katseet Matadorin (7b) suuntaan ja dissasin sen samasta syystä kuin Moby-Dickin.

Anyway samoin tein törmättiin jo edellämainittuihin Itävältalaisiin. Heebio liittyi seuraan ja poppoolla yritettiin keksiä Yodaan järkevää sekvenssiä ei-tyttöihmisille. Ongelmana oli, että pojat meni aivan liian pakettiin ja siderihalkemassa ei voinut vain roikkua yhdelläkädellä.

Anyway pian betan löytymisen jälkeen Itävallan-vahvistus tempaisi reitin heittämällä. Myös teresalla reitti lupaili. Meiti lähinnä itki.

Keke löysi Matadorin viereiseltä kiveltä kivenheiton päästä Yodasta pari hienoa dynaamista probleemaa ja hienon halkeaman. Näitä reittejä häärätessä hämärä pääsi tehokkaasti yllättämään.

Sitten olikin aika poistya nopeasti pimenevästä metsästä verenhimoisten lampaiden ulottuvilta. Annoimme myös (tod näk paskaa) betaa pohjoisruotsin kiikkumestoista Itävaltalaisille jotka olivat siirtymässä pohjoisemmaksi ja kohti Lofootteja.

Sitten olikin vuorossa iltapala (jo teresan mainitsemaa skonen toastia) ja vinkkupullo (Raimat vuosikertaa 1999... Mmm...).

Perjantai:

Aamu oli toisinto edellisistä. Elukkaa, auringonottoa, lukemista ja HELVETIN TYÖVIESTEJÄ JOKA VITUN AAMU. öhöm. Pahoittelut.

Lähdimme liikenteeseen pikkaisen aikaisemmin ja päätimme käydä tyyppaamassa parit kivet ennen safkailua Kristianstadissa. Ko murkulat eivät olleet itse Kjugessa, vaan 10-15 km päässä.

Ekaksi tsekkasimme yksittäisen murkan jossa piti olla ainakin yksi hieno 7a. Tosin pienen kuupoilun, parin harhakäännöksen ja yleisen ninjailun jälkeen. Kiitos minun mainion toponluvun.

Anyway murkula löytyi, mutta ekaksi oli pienoinen ongelma edessä. Helkkarin murkula oli jonkun laitumella. Perusrehellisinä suomalaisina miehinä me Keken kanssa päätimme käydä kysymässä viereisestä talosta voiko laitumelle mennä vaikkei elukoita näkynytkään. Ja emmehän me halunneet tulla ruottalaisen sonnin sodomoimaksi. Ainakaan tässä vaiheessa taistelua.

Laidun ei kumminkaan ollut kyseisen talon. Vo Nabur oli kumminkin sitä mieltä että sekaan vaan. Lepposia nämä Ruåttalaiset...

No me tarvoimme murkulalle ja sieltä löytyi lisää ikäviä ylläreitä. Läjittäin. Koko helkkari kivi oli alustettu hevosenpaskalla. Ja syyllinen oli päättänyt naamioitua hupulla tunnistumisen pelossa.

Totesimme paikan kiikkukelvottomaksi tai pikemminkin maaston pädikelvottomaksi. Päätimme karauttaa seuraavaan paikkaan jossa pitäsi olla jopa useampia kiviä ja ihan sektoreiksi asti.

Alku vaikutti lupaavalta. Paikka oli kivassa metsässä ja eka kivi oli kivan oloinen. Siinä oli kiva lämppärilinja eri eliminaattivariaatioilla joiden vaikeusasteet olivat välillä 5-6a. Kaikki ihan kivoja. Lisäksi toisella kantilla oli tooooooodella hieno 7b joka koostui todella nahkeista krimpeistä, yhden sormen sloupperipoketista ja huonosta underista ja ilmeiseti dynosta toppiin. Jo ensimmäinen korkea jalannosto ja poketti vakuuttivat minut taas ettei Kjugessa kannata stressata hienoista yli 7 reiteistä moisilla keleillä. No ainakin reitistä irtosi hieno urostelukuva.

Päätimme siirtyä skouttaamaan aluetta tarkemmin emmekä jumittua ensimmäiselle kivelle. Valitettavasti loppualue oli aika heikkoa settiä. Reitit kasvaneet umpeen, huonoja ländingejä ja mitäänsanomattomia linjoja. Teresa tosin löysi viitteen maan ulkopuolisesta elämästä.

Keke yritti sitkeästi tikata sammaleen valtaamaan herkkää pystylinjaa, mutta hänkin taipui mahan protestointiin. Päätimme painua safkalle Kristianstadiin.

Kello oli tässä vaiheessa noin 4 ja meitä odotti pelkäämämme tilanne. Ravintolat olivat juuri sulkeneet ovensa lounasvierailta ja valmistautuivat suljettujen ovien takana illan rientoihin. Pötsi vaati murkinaa ja vaikutti että joutuisimme tyytymään perus kepsuun tai lättyyn. Kertun vastustelun vahvistamana päätimme vielä skoutata jos joku olisi auki.

Lopulta löysimme hieman kämäisen aasialaisten pitämän ruokapaikan. Tarjonnasta kertoo jotain, että vaikka paikka mainosti itseään raskalaisella ruokalistalla sai sieltä myös kiinalaista. No piffit maistuivat nälkäisinä mainiosti ja annokset olivat ihan OK runsaat.

Oli finaalikiikkujen aika.

Keke halusi ottaa vielä yrkkää Kertun edellispäivänä tikkaamaan 6b+ släbiin joka vaivasi häntä suuresti. Edistys eteni hieman, mutta noin 1h yrkkäämisen jälkeen reitti ei suostunut vieläkään antautumaan Keken häpäisy-yrkkien edessä.

Päätimme siirtyä Teresan kansa hiplaamaan lisää Yodaa ja Keke jätti naaraansa meitin armoille ja lähti skouttaan uutta kiikuttavaa.

Meiti keksi lisää betaa ja muutin rasittavat hookki-sideri (väärään suuntaan) -combon 3-sormi-jammi-hookki-comboksi. Tämä tuntui toimivan, mutta sormet eivät diganneet jammista ja päätin luovuttaa reitin. Teresa pitäytyi tyttösekvenssissä ja sai kruksimoovin tehtyä alusta pienen yrkkäämisen jälkeen. Voimat alkoivat ehtyä 1h yrittelyn jälkeen ja Kekekin vaati jo uutta settiä vimoselle illalle.

Siirryimme seuraavaksi alueelle X ja sieltä testaan yhtä "Tjugo på Kjuge" -leffassa hotsittanutta fontsukasta palleroa koska siinä leffan perusteella piti olla otteet. Kokeilimme sitä kaikki hetken, mutta vaikka alussa oli hienoa fleikki crimppailua ja siisti gaston, toppi oli jälleen otteetonta saippuaa.

Päätimme suosiolla vaihtaa reittiä ja löysimmekin (samalta kiveltä?) hienon 5:sen miniversion Rollon Turvasanoista. Tämän tikattuamme ja nälkäisenä hienoa Kjugeshittiä päätimme yrkkäillä jälleen yhtä släbiä. Tämä oli myös noin 5:sen kamaa, mutta todella hieno.

Ohessa Keken ja Kertun suoritteet. Ja mun Laatuspotti (tm).

Ilta tummui uhkaavasti ja päätimme siirtyä. Jos taivas näyttää tältä ennen finaalikiikkuja pitäisi olla otsis messissä. Ja kuten joka päivä, me kaikki olimme unohtaneet ne mökille...

Löysimme lopulta muutaman mielenkiintoisen reitin. Keke bongasi helkkarin korkean, mutta kivannäköisen haikkarin feelgood-reitiksi. Hän kumminkin antoi mun yrittää sitä hämärässä ensin kun aloin epäillä reitin feelgood-factoria. Reitissä oli ensin mantteli, huonoja crimppejä ja täysin sileä toppi n 4 metrissä.

Päätin kuitenkin testata reittiä. No sehän sitten loppupeleissä oli kesän housujensotkenta ja nimi paljastui Miehuuskokeeksi (tms) ja grade oli 6b+. Onneksi meni ekalla. Toppauksesta tippuminen pimeässä olisi tutustumisreissun Ruåttin terveydenhuoltoon. Taisi olla reissun typerin veto allekirjoittaneelta ja onnistunein practical joke Kekeltä.

Teresa oli bongannut vierestä släbin (vaikka Keke janoitsi Mieskiikkua) ja poikkarin. Jo pimeästä huolimatta saimme tikattua reitit enemmän tuurilla kuin millään muulla systeemillä.

Säkkipimeässä hiihdimme autolle naureskellen päivän venymistä ja kauhistelimme että joudumme vielä siivoamaan loosimme.

Käytännössä joimme lisää alkoholia ja päätimme herätä vain karvanverran aiemmin aamulla.
La & Su. Eli Pitkä Marssi:

Herätys oli joskus 9 persiissä. Mökin luovutus oltiin sovittu klo 11. Onneksi emme olleet juuri viettäneet aikaa mökissä, joten siivous oli nopeasti handlattu. Suurin operaatio oli hoitaa tyhjät vesi- ja alkoholipullot veke. Ja loput ruoat. Oli muuten karseita ryynimakkaroita Ruottissa...

Saimme mökin pakettiin ennätysajassa ja loppupeleissä jouduimme odottelemaan isäntäväkeä kolmatta varttia. Myös isäntäväki ihmetteli että olimmeko asuneet mökissä ollenkaan kun naapurit eivät olleet huomanneet meitä.

Starttasimme kohti pohjoista noin klo 11:30 miellyttävässä sadesäässä. Kun laskeskelimme matkaa ja masentavaa 1800km matkaa edessä Keke sai kuningasidean. Soitin Silja ja Viking linelle ja tiedustelin lauttoja illaksi. Ikävä kyllä ainoa peruutuspaikka oli klo 16:30 lauttaa ja edessä oli reilu 600km matka ja aikaa lautan lähtöön 5h. Ja meidän olisi kuulemma pitänyt varata liput puhelimessa ja ostaa ne terminaalissa (1h ennen lähtöä). Eli keskinopeus 125km/h.

No päätimme vain pitää ripeää tahtia yllä ja pysähtyä Keken eturauhasen tahdissa. Liikenne veti mainiosti kiitos hurrien mainion tieverkon ja runsaiden motaripätkien. Olimme Tukholmassa n 19:30. Keskinopeus oli ollut 95km/h.

Päätimme pysyä kaapissa ja emme liittyneet Tukholman Pride-paraatiin ja keskityimme keskinopeuden nostamiseen. Keke sitkeästi pysyi ratissa vaikka tarjouduimme ajamaan. Päätimme kokeilla jaksaisimmeko ajaa vielä 400km ja pysähtyä vasta Umeossa (?). Keke ajaisi ensimmäiset 200km ja minä viimeiset 200. Mielessä välkkyi hieman että jos voisimme kiikkua hieman Luleån lähikivillä.

Saimme juuri ennen pysähtymistä keskinopeuden nousemaan 99 kunnes se laski säälittävään 98km/h. Yövyimme paikallisessa Skandikissa kunnon sängyn, suihkun ja tukevan aamiaisen toivossa.

Sunnuntain 800km osoittivat kuitenkin kiikkuhaavemme turhiksi ja olimme kotosuomessa noin klo 11 vaikka lähdimme ajamaan hyvissä ajoin.

Tiivistys reissusta:

-Etelä-Ruåtti on kiva paikka.
-Hurritytöt on nättejä ja ruskettuvat kauniisti.
-Kjugessa on todella laatukiikkua...
-...mutta kannattaa käydä vilposimmilla keleillä.
-Tanska on paska maa ja Köpis kallis.
-Robert's Coffee pelastaa kun kahvilaa ei löydy.
-!900 kilsaa on liian pitkä matka ajaa autolla.

Minulla ei ollut topoa tätä kirjoitettaessa ja muisti on muutenkin sen verran säälittävät, etten muistanut oikestaan yhdenkään reitin tai alueen nimeä :).

Kjugen reissu, osa 1

2008-08-10T08:29:00.023+03:00

Det var mycket fint att vara i Kjugekull och klättra så många fina problem.. Och äta glass i mycket varmt sommar väder..

Nej helvete, nyt saattaa riittää , onneks englannillakin pärjäs!

Tämä on tarina kolmen suomikiikkujan matkasta Kjugekulliiin , Skånen vilja-aittojen sydämeen ..

Matka alkoi joskus heinäkuussa Oulusta ( you know, Porijazz, Carlos Santana..) ja jatkui kolmannen toverimme saapuessa Parkanon juna-asemalle. Sieltä matkasimme yöpymään Poriin ja matkalla tervehdimme yhtä hienoa boulderia, jolla on mm. kunnon hänkkipätkää, dynoa, herkkää hipsuttelua ja outoa vääntöä. Kuvat jäivät valitettavasti ottamatta. Kiitokset Petrille ja Mikalle, jotka olivat aiemmin käyneet näyttämässä paikan meille turisteille!

Lauantaina menimme Helsingistä Tukholmaan lautalla, kun ei oltu älytty ajoissa varata perjantain Turun laivalle autopaikkaa. Tyhmyydelle tuli lisähintaa pari hunttia ja pidentynyt ajomatka, sen lisäksi, että lauantain kiipeilyt jäivät Suomen puolelle. Hienointa mokassa oli Mellunmäen boulderit, jotka käytiin tsiigaamassa Jannusen opastuksella ennen laivamatkaa. (Kiitoset Jannuselle myös hyvästä guidetuksesta satamaan!) Valitettavasti kuvat jäivät uupumaan Mellunmäestäkin.. Kolmella eri kivirykelmällä hiplasimme otteita, joitain reittejä päästiinkin, joitakin ei. Ai niin, muistinko mainita, että lämpöaalto iski Suomeen muutama päivä aiemmin? Matkan kiikut olivat kaikki siis nihkeitä ja hikisiä. Siis se kesä koitti viimeinkin ja rankimman kautta!

Sunnuntaiaamuna ajoimme Tukholmasta Gringelstadin torppaamme (tosi huippu, löytyi barbeque, köökki ja badrummet, vesi haisi sopivasti raudalle ja asukkaiden päät viistivät mukavasti kattoa). Hinta vähän reilut 200 euroa kuudelta yöltä ja tilaa olisi ollut viidellekin.Pihan kukkaloisto mykisti, ei me kiipeilijät yleensä näin mukaviin pihapiireihin olla kiikkureissuilla totuttu..

BTW, Etelä-Ruotsin tiet ovat tosi mainiot, lähinnä ajeltiin140km/h kaksi kaistaista moottoritietä.

Matkalla bongattiin ihku ihana järvenrantakahvila. Teressilta oli huippunäkymät ja jäätelö ei kauaa ehtinyt sulaa ennen kadotustaan ahnaaseen kitaani. Matti otti jonkun hienon katkarapuleivän (vaalea leipä, katkarapuja ISO keko, kananmunaa, sitruunaa ja majoneesia tai smetanaa..), jota nähtiinkin sitten joka Skånen kahvilassa tarjolla. Mielettömän maukasta! Tuosta valaistuneina ostimme kauppareissulta myöhemmin sopivan näköiset vermeet majoneeseineen ja katkarapuineen ja kokosimme katkarapuherkkuja useampaan otteeseen omakustannushintaan. Tätä pitää kokeilla myös koto-Suomessa!

Viimein sunnuntai-illalla pääsimme Kjugekulliin, aloittaen Lithium sektorilta. Se nyt sattui ensimmäisenä kolahtamaan, kun vaelsimme Kjugen maisemia, ja niinpä kiipesimme siinä parit reitit hien virratessa, kunnes hämärä alkoi saapua. Lähdimme kiertotietä kiviä katsellen kohti parkkipaikkaa, mutta tuli hieman ylimääräistä lenkkiä. Ei se mitään, sopivan pimeää ja peljoittavaa autolle saapuessa, jännää tämä kesäinen yöelämä!

Viereissä kuvassa Lithium-kiveä ihastelemassa. Hienoa hänkkiä, tässä taisi olla joku 8a reittikin, joka näkyy Tjugo på Kjuge-leffassa.

Kuvan kivellä kiivettiin lähinnä jotain 6A-6B tasoista settiä, Matti sendasi jopa 6C:n nimeltä I en perfekt värld.

Vääntöä Lithium kivellä. No, tuo oli vasta alun lämppäri.

Niin, sitten yleistä marmatusta: oli kuuma. helleaalto pyyhki Ruotsia ja Skånen lämpötilat olivat päivällä lähemmäs 30 astetta ja illalla laskivat noin 20 asteen tienoille. (Siinä vaiheessa tulikin pimeää ja kiikut piti lopetella.) Kahden päivän boulderointisessio ennen Kjugea oli sentään paksuntanut nahkoja ja teki sormista hieman mureammat, mutta Kjuge muokkasi ne lopulta kuitenkin jauhelihakuntoon. Yllättävän nopeastikin, kun kuitenkin tehokasta kiipeilyaikaa ei ollut kuin jokunen tunti illalla.

Maanantaina skouttasimme Kjugekullin vasemman puoleisen alueen (parkkipaikalta kahvilaan päin katsottaessa). Tuolta alueelta löytyy yyber-korkeat ja hienot high ballit, kuten Caspersens arete 7B, lisäksi muita siistejä reittejä, kuten Monolith ja Mr Mantle.

Vieressä Caspersens areten mittasuhteita..

Tuon järkäleen kantteja ei edes kuvausmielessä kehdannut ruveta hiplaamaan. Jotain kunnioitusta sentään herätteli..

Illalla aloittelimme tosi raastavalla Mr Mantlella 6A+. Reitti on poikkari oikealta vasemmalle, reitin lopussa tehdään nimen paljastama muuvi. Jätte fint, mutta sormien nahat olivat koetuksella! Matti sendasi ekalla, mulla ja Veskulla kesti vähän kauemmin. Reitti aiheutti myös outoja oikean etureiden oireita meillä, jotka emme vielä ekalla yrkällä sendanneet.. Perhana, kivisti tosisaan vielä paria päivää myöhemminkin! Samalla kivellä oli myös lyhyehkö Smack! (6C+, sittstarttina 7A), jota Matti yritteli, mutta jätti hautumaan seuraavaan kertaan.

Kiven heiton päässä oli toinen kivi, jolla Matti testaili hyppykuntoaan, mutta topin hipaisuista huolimatta viimeinen rutistus jäi uupumaan. Vaikuttava dynoreitti kuitenkin. Nimi taisi olla Fajers dyno, greidiä 7A.

Törmäsimme kivillä itävaltalaispariin, jonka miehinen edustaja oli varsin mainio kiipeäjä. Hän yritti kiivetä Monolithia 7A+, joka olikin hänellä melkoisen lähellä mennnä, mutta toppiotteet olivat melko huonoja ja kesän kuumuus ei kitkaa ainakaan parantanut. Matin kanssa otimme joitakin yrkkiä tuolla reitillä, mutta eipä ollut lähelläkään topitusta , varsinkaan mulla ..

Monolith

Vesku yritti sillä aikaa viereisellä kivellä Glasögonorm 6A+ reittiä, mutta kruksi oli siinä lopussa melko korkealla, joten aivan suoritukseen asti Vesku ei yltänyt. En minäkään, kun kävin sitä hetken kuluttua yrkkäämässä. Kjugen greidi ei ole siitä helpoimmasta päästä..

Illan lopuksi kävimme testaamassa Rock Staria 7A (Första Stenen alue topossa), mutta sekin oli aivan liian vaikea (ylläri!) . Istumalähdöllä poikkari oikealle ja sitten ylös. Alku oli jo todella haastava ja beettakin puuttui. Äkkiä toiselle kivelle, että saisi hyvän mielen topituksia. Polun varrella olikin hieno kivi, jolla oli poikkaria, dynoa sun muuta. Vesa ja Matti dynoilivat hienosti 6A:ta (En dyna), minulla jäi suoritukset vain helpommalle poikkarille (Kristallbandet) ja sen topitukselle.

Tiistaina suuntasimme takaisin aukiolle, jonka ympärillä ovat mm. Caspers arete ja Monolith. Sendauksia: Matilla pari 6C reittiä, mulla ja Vesalla paljon yrkkiä ja ehkä joku vitosen lämppäri? Yhyy, yhyy.. Poikkari vasemmalta oikealle tuotti kuitenkin paljon nautintoa, ja olisi ollut mahtavaa saada lisäyrkkiä joku toinen päivä, mutta valitettavasti tiistain yrkät jäivät reissun ainokaisiksi.

Kuva vasemmalla on tuosta 6C poikkarista Glasögonorm.

Teetermari, joka kulkee mukanani joka ikisellä kiipeilyreissullani, jopa näillä helteisillä, on myös päässyt kuvaan. Palkitsee hyvinä päivinä, lohduttaa huonoina..

'ns 6b' reitti (oikeanpuoleinen kuva) oli oma versiomme, jota ei toposta löytynyt, jollei ollut Björntjänst. Taisi olla 6c, näin Matti tuumaili tikattuaan reitin. Kiva oli yrkätä, jonkinlaista polvijammiakin siinä koettelin. Samalla kivellä oli joku seiskan reittikin (Mastercard 7B), pikku otteilta pitkä dynon tapainen tai sitten pitäisi laittaa jalat jotenkin siististi. Se reitti jätettiin pian rauhaan.

Keskiviikko. Takana viisi päivää kiikkua, joista kolme Kjugessa. Koitti lepopäivä, kohteena Köpis, kulkuneuvona auto, valuuttana kruunut ja tavoitteena chillailu. Vähän imi mehuja ja kruunuja tuo reissu ja Malmökin taisi saada meiltä enemmän kiitosta kuin Köpis, kiitos uuden upean Juutinrauman sillan tietullien (mennen tullen), kalliiden kahviloiden ja parkkeerauksen. Onneksi edes yritimme minimoida turhan kävelyn! Matkasta jäi käteen mankkaa (jota ei Kristianstadin urkkaliikkeistä tai apteekista löytynyt), Tjuge på Kjuge-leffa, Kjugekullin topo ja muutama poikien Prana ja Arcteryx-paita. Uskokaa tai älkää, minä en ostanut tuliaisia! Tyttöilyt jäi lähinnä jätskin syöntiin ja siiderin siemailuun.

Köpiksen suihkulähdetyylittelyä!

Köpiksen jälkeen päädyimme Malmöön safkailemaan. Malmö oli pienempi, vähäväkisempi, halvempi ja kaikin puolin soppeli Köpiksen turistiruuhkien jälkeen. Monen eri ravintelin pällistelyn jälkeen päädyimme jonnekin piffille. Viimein elukkaa kaikkein Copenhagenin makeiden jäätelöiden, kakkujen ja siidereiden jälkeen! Takaisin matalaan majapaikkaan päästyämme nautiskelimme Tjugo på Kjuge leffaa punkun kera.

Matka about puolivälissä, raportointivuoro siirtyy seuraavalle.

Annot

2008-08-09T10:56:00.007+03:00

43°59'29.60"P 6°39'34.55"I

Annot lienee Etelä-Ranskan parhaimpana pidetty boulderointipaikka. Piipahdimme siellä parina päivänä ranskanreissullamme. Kaikki kivet sijoittuvat Argentonin kukkulan rinteille. Ylös ajettiin melko mutkasta soratietä, joka oli varsin jyrkkä. Pikku-Fiat sai jälleen kenkää. Paikasta on hieno topo verkossa:http://abloc.org/a/
Eka päivä: tunnin verran kiipeemistä lämpimähkössä +30 asteen helteessä. Kiipeilyn jälkeen istuttiin yli tunti autossa, pidettiin sadetta ja toivottiin, että ukkonen ja salamointi lakkaa. Ei lakannut. Sen pituinen se päivä.

Toka päivä: Madness. Säiden puolesta päivä oli parempi, tosin kuuma oli edelleen. Off-seasonista kieli osaltaan myös se, ettemme nähneet kahden päivän aikana kuin yhden alkuasukkaan kivillä. Pikaisen haastattelun jälkeen hän neuvoi meidät Madness-sektorille, joka oli kuulemma paikan parhaita. Tähän mennessä näkemämme kivet olivat paikoitellen todella tympeästi jyrkillä rinteilllä ja pusikoissa. Madness oli tästä poiketen mukava sektori, koska se oli kokonaisuudessan tasaisella hiekkäläntäreellä ja alastulot tasaisia. Alue muistutti fontsun L'Elephanttia. Kivi oli samanlaista rapautuvaa hiekkakiveä ja kiipeily varsin fontsukasta runstailla poketeilla maustettuna.

Reitit on greidattu jonkinlaisella B-asteikolla. Zeblocin sivuilta löytyy vertailutaulukko perinteiseen greidiin.

Le Gymnasium

Jolly Jumper

Jos Etelä-Ranskassa päin liikkuu, paikka kannattaa ehdottomati käydä katsastamassa. Lisäksi Annotin kylän Cafe du Commercessa on ihan perkeleellisen hyvät Croc Monsieurit. Suosittelen.

Stetind 5.-6.7.

2008-07-09T21:05:00.026+03:00

Kiitettiin Hartikaisen Antin kanssa Stetind south pillar 14kp, 6. Aika jees settiä:) fotokollaasi ohessa, enjoy!

Cabris

2008-06-26T22:16:00.007+03:00

N 43° 39' 33.5" E 006° 51' 14.2"

Pikku-Fordin dieselmoottori karjahteli, kun kapusimme pitkin Cabriksen ympäristön kukkuloita liuta kärsimättömiä ranskalaisia perässämme. Oli kuuma, oli järkyttävän kuuma. Olisi luullut, että yli 600 metrin korkeudella olevat kivet olisi paikallistanut jo kotipihalta, mutta eihän niitä sitten löytynyt karttojen ja topojenkaan kanssa. Oli se vaikeeta. Ja oli kuuma, oli tuskastuttavan kuuma. Lopulta, melkein yhden kolarin ja google maps mobilen jälkeen olimme melko varmoja, mihin topon ehdottama parkkeerauspaikka paikallistui. Piti vielä pädi selässä vetää parcouria ennekuin löytyi ne muutamat murikat.

Cabris sijaitsee Cannesista luoteeseen, Grassen liepeillä, kukkuloiden keskellä. Olimme saapuneet alueelle päivää aiemmin Italian kautta. Tarkoitus olisi lomailla reilu viikko ja käydä katsastamassa paikallisia boulderointimestoja.

Cabriksen topo lupaili ainakin reittien lukumäärän ja greidien perusteella hyvää. Aika pian kivien löytymisen jälkeen paikka paljastui kohtuullisen epäkiinnostavaksi. Boulderit olivat noin 7 metrisiä highballeja, "tapa itsesi tai katkaise vähintään raaja" -alastuloilla. Reitit melkein kaikki peruspystyä. Ja muistinko mainita, että oli kuuma, oli nihkeän kuuma.

Kaiken suunistuksen jälkeen sitten kiivettiinkin muka-ihan-vähän jotakin. Enemmän kyllä meni suunistusurheiluksi koko reissu, mutta paremmalla onnella Annotiin, Etelä-Ranskan parhaaseen boulderpaikkaan. Sitä odotellessa pari kuvaa:

-Trolle ja Cirsi

Falkberget, Kalix 28.5.

2008-06-02T22:18:00.005+03:00

Tehtiin päivän köysittelyreissu Falkkareille Uurtamon kanssa. Hyvä paikka voin suositella kaikille! Lisää reittejä saisi muutaman jos haluaa pultata. Pari fotoa alla. Jos tää ja Keken artikkeli lisäisi vähän aktiivisuutta:)

BOULDER REISSU Rolloon

2008-05-26T11:20:00.002+03:00

Minä ja muut tytöt säntäs 24.pvä Toukokuuta Rolloon Kirnuille hiplaan kiviä...
....arvatkaas vaan mitä ittelläni oli mielessä!

Nooh, tulihan sitä pyramidiä taas tahkottua sen verran monesti, että vielä kirjoitus hetkelläkin sormet hellänä köö osasta puuttuu nahkat!

Mutta TÄLLÄ KERTAA SE MENI!!!!

NYT JOKU VOI KÄYDÄ RÄjäyttämässä sen perhanan kiven atomeiksi!

REissusta ei sitten olekkaan oikein muuta raportoitavaa, Niko toki vetäs myös Pyramidin varsin näytös tyliin, hänen EKA seiskan reitti (CONGRATS!) ja Ozzy teki lämppäriksi siitä sen extented version (törkee kaveri! :)

Mutta nyt voip hyvillä mielin ruveta ettiin uutta pakkomielle reitti Kirnujen mettistä.

Turvasanat vois olla potentiaalinen selllainen.

Over and out
KeKe

9.-11.2 sissien täsmäisku korolle

2008-02-13T20:27:00.002+02:00

Lauantai 9.2.
18.00 työkaverin läksijäiset Aitalla
20.00 sauna
21.00 syömistä ja juomapelejä

Sunnuntai 10.2.
02.00 siirrymme Kaarleen
03.10 kotiin känkyn kautta
04.00 nukkumaan
04.45 herätys
05.10 Matti tulee hakemaan autolla
08.20 Korouoman parkkiksella
10 Matti kiipeää Revontuliputouksen
12 Matti kiipeää Jaska Jokusen
14 kiipeän Mammuttiputouksen
16 laavussa
20 nukkumaan

Maanantai 11.2.
07.00 herätys
09.00 Ruskealla
09.30 kiipeän Uutiskynnyksen
12.00 kiivetään pääuoma kahdessa kp:ssa
15 lopetellaan
16.15 parkkiksella
19.30 Oulussa

:)

Lyngen ja Kvalöya 17.-21.1.

2008-01-26T18:20:00.000+02:00

Prologi:
Mieli vie vuorille ja nyt se oli viemässä meitä kohti talvikiipeilyn ihanuuksia Kvalöyan suuntaan. Aki ja Tapsa olivat kiivenneet Hårek nimisen reitin ja siitä lähtien reissukoneisto pyrki samaan suuntaan, etunenässä Ulla ja Johan. Kun saatiin vielä OP mukaan, niin auto täyteen kamaa ja kohti talven woderlandia. Tavoite: kiivetä ja laskea.

TORSTAI
Matkapäivä, saatiin mökki Lyngenistä Lakselbuktista kun Tromsan leirintäalue oli täynnä. Neljän ihmisen kiipeilytavarat ja kahdet laskukamat, mukaan lukien neljän päivän ruuat saadaan mahtumaan Volvoon kunhan on suksiboxi. Perillä joskus ilta ysin aikaan. Tankkausta ja kamat kuntoon seuraavan päivän suoritusta varten.

PERJANTAI, KIIPEILY

The Day. Nyt pärähtää. Ja kyllä pärähtikin, ainakin minun ja OP:n köysistöllä. Herätys 5.00, pekonia ja munia naamaan(alpinistin perusravintoa). Lähtö venyy 6.30 ja kun ajoa Grotfjordiin on melkein pari tuntia, niin eilisestä väsyneitä ihmisiä koetellaan taas. Ilma on kirkas ja kuu valaisee maisemaa. Vuonojen ja vuorien muodot heijastuvat merenpinnasta. Lunta on vuodenaikaan nähden vähän, majapaikan lähellä n.10cm ja Kvalöyalla 20-30cm. Grotfjord on Tromsan takana ja pitää sisällään monia hyviä talvireittejä, joille on helppo lähestyminen. Matkalla Blåmannen ja Baugen tervehtivät matkalaisia. Ulla ja Johan luonnollisesti valitsevat paikan klassikon, Hårekin mitä haluavat työstää, mutta kun reitille ei mahdu kahta köysistöä rinnakkain, niin meidän on tyytyminen johonkin muuhun. Sinänsä se ei haittaa, kun Aki ja Tapsa joutuivat ottamaan reitiltä pakit kaksi kertaa. Samalla massiivilla kulkee muita linjoja, otamme OP:n kanssa Gyda nimisen reitin, joka on greidattu 2 Norjan alppiskaalalla, Hårek on 3. Päivän tavoite

Alussa meitä hellivät erikoiset valoilmiöt, lumessa kahlaaminen ja valostuva päivä. Reiteille pitää nousta n.200 metriä ennen kuin varsinainen kiipeily alkaa. Tässä tapauksessa se on pakollista könyämistä lumihangessa hien tippuessa. Se ei latista huipussaan olevaa tunnelmaa. Ensimmäinen talvikiipeilyreissu ja näin hienolla paikalla, tuntuman ottamista. Rinne jyrkkenee ja päätämme perustaa köysistöt. Sooloan vielä lyhyen kalliopätkän lumihyllylle ja varmistan OP:n paikalla. Ulla ja Johan kiroilevat säätämistä, mutta tulevat kohta perässä. Tästä eteenpäin reitit erkaantuvat. Heitämme köydet kiinni ja alamme alkuosuuden selvittelyn. Siihen kuuluu lumikiipeilyä, pari mixtapätkää ja thin-ice meisinkiä. Helppoja boulderongelmia, joita varmistettiin running belay hengessä. Pääsemme nopeasti loppujyrkän alkuun. Aikaa on kulunut ehkä jo liikaa ja yllätyn kun kuulen OP:n tullessa tasanteelle Ullan ja Johanin seuraavan meitä. He eivät pääseet reitin alkuun vaan päättivät seurata, kun alun säätäminen vei liikaa aikaa. Lähden liidaamaan viimeistä pätkää, jonka arvioin kahdeksi kp:ksi tietoisena siitä, että pimeä on tulossa. Se kyllä veisi meidät huipulle, mutta näyttää astetta pahemmalta. Vertailupohjaa ei ole, niin antaa mennä vaan. Lunta, jyrkkiä kalliobouldereita hakuilla ja raudoilla raapien. Paikoitellen SF5 greidiä kovilla kengillä ja tietoisuus, että edellinen varmistus on viiden metrin päässä. Väännän taistelufiiliksellä ja oman taidon rajamailla. Sitten siirrytään varsinaiseen hupiin, alpine ice(thin-ice) pätkään, joka ei ole vielä kunnossa. Jäätä on max 7cm ja hakut lyövät kipunaa. Varmistelen camuja, kiiloja ja pitoneita kallioon, ruuveja on hyödytöntä käyttää. Johan huutaa alhaalta, että "jos kiipeän reitin vapaasti, niin hän ostaa korin kaljaa", selvä! Selvitän vielä yhden boulderongelman ja teen ständin. OP kakkostelee ei niin hyvissä fiiliksissä. Lähes täydelle 60m kp:lle sain kuusi varmistusta. Pimeä on tullut ja selvitämme kamat otsalamppujen valossa. Kuu valaisee jo harjanteen alkua ja tiedän, että loppu häämöttää. Vielä pitää olla tarkkana, koska thin-ice jatkuu edelleen herkän kutsuvana. Hakut jäävät hyvin kiinni, mutta niitä voi lyödä korkeintaan kaksi kertaa, sen jälkeen jää murtuu isolta alueelta jättäen vain kalliota jäljelle. Sama koskee jalkoja. Jatko kulkee chimnymäisessä dihedraalissa ja on herkkä. Jos tipun, OP saa maistaa jäärautojen puruvoimaa reisilihaksissaan. Hitaasti, mutta varmasti. Lunta lopussa ja pari henkistä ruuvia. Kuu tervehtii harjanteella. Johan on kanssa siellä kiertoreitin topanneena. Nyt saa huutaa! Tälle kp:lle sai viisi varmistusta, joista kaksi huonoja, onneksi pätkä oli helppo. Tervetuloa alppikiipeilyn pariin. Muut onnittelevat ja ihmettelevät suoritusta, todellista tuntuman ottamista. Päätämme, että reitti ei ollut kunnossa ja lopun greidi olisi M5. Hehheh, ihan natinkia natinkia. Laskeutuminen vie meidät jalkapatikalle ja viisi tuntia myöhemmin autolle erinäisten seikkailujen jälkeen. Revontulet hyppivät taivaalla kuun kera, kovan tuulen säestäessä tunnelmaa. Autoon, mökille ja syömään.

LAUANTAI, LEPOA
Häröilyä, ruokaa, lepoa ja säätöä. Ulla ja Johan päättävät yrittää uudelleen sunnuntaina Hårekia, OP:n kanssa päätetään lähteä laskemaan kun on raahattu tellut tänne asti. Hombukttinden kutsuu.

SUNNUNTAI, KIIPEILYÄ JA LASKUA
Herätys vielä aikaisemmin ja otamme kyydin vuoren juurelle. Pariskunta jatkaa Kvalöyalle, me alamme hitaan etemisen ylämäkeen sukset selässä. Ensimmäiset 500 korkkaria menee rakkakivikossa tasapainoiluksi ja suunnistamiseksi otsalampun valossa. Vittu! Keli on puolipilvinen ja ennuste lupaa pilvistä ja ehkä lumisadetta. Tavoitamme lumilaikut ylempänä ja sukset jalkaan. Olin elätellyt toivoa pehmestä lumesta ylempänä jäätiköllä, mutta vituix meni! Tuulenpakkaamaa ja korppua, todella siistiä. Keli puskee päälle ja pidämme ruokailuleiriä 1300 metrissä, ennen laskun alkua. Toppi jäi saavuttamatta, mutta olen käynyt siellä pari vuotta aikaisemmin. Laskeminen oli yhtä tuskaa, pannuja ja huonoa näkyvyyttä. Kerran luulin olevani pysähtyneenä ja käänsin sukset poikittain, tuloksena näyttävä ilmalento tangentin suuntaan. OP oli samaa mieltä. Sukset vaan reppuun ja takas tielle. Pimeä tulee ja aloitamme 8km haikin kohti mökkiä. Loppu oli yhtä tuskaa ja arvoisa lopetus paskalle päivälle.
Ulla&Johan palaavat illalla hiljaisina, taas tuli pummi. Reitti näytti olevansa vaativa. Tarvitaan enemmän aikaa. Keväällä uudestaan paremmilla olosuhteilla. Mukava päivä kaikille:)

MAANANTAI, MATKAPÄIVÄ
Samaa paskaa pikakelauksena toiseen suuntaan. Oloksen Kammarissa on hyvä ruuat ja Ylläksellä paremmat laskut.(ainakin joskus)

Epilogi: talvikiipeily on kivaa, 2000km viidessä päivässä, koska uudestaan?

Juna vie ja Volvo tuo

2008-01-05T18:09:00.000+02:00

Ketkä oli paikalla tietää mitä yllä oleva tarkoittaa. Kysykää Matti U:lta :D Tunnelmia ja kuvia, ei jaksa kirjoittaa. Edellinen teksti meni vituix copy/paste tekniikalla. Samaa settiä, ei hirveesti uutta. Ugh!Poikien pikku projekti.. asialla Rollon Tapsa ja Aki

Meitä on moneen junaan...

Päiväkeikka Korolle 16.12

2007-12-20T23:00:00.000+02:00

Yksi päivä, kaksi kiipeilijää, auto, 525 km, kaksi nousua ja älkää nyt vaan kysykö, että mitä järkeä. Koska eihän siinä ole. Missä sitten on? Juha ja Tanza raportoivat:

Sunnuntai alkoi juuri sopivan aikaisin. On se jännää kuinka muuten
ei saa millään ylös, mutta kiipeily toimii taikasanan lailla. Matkaan
lähettiin siinä 5.30 pintaan. Koillisportissa oli super-scarya, mestan
ulkopuolella soi joulu-tilulilu musiikit totuttua suuremmalla
volyymilla. On ainakin ympäristön taloilla 24h musiikkia halusivatpa
tai eivät.

Saimme kuin saimmekin kiipeilypäivän! Homma näytti jo huolestuttavalta
kun kukaan ei ollut mukana menossa. Tanza oli lievässä lentussa ja
kirveet heitetty syvälle kaivoon. Valonpilkahduksen ja lievän
aivopierun seuraksena päätimme lähteä puskemaan kohti syvää Pohjoista.
Kaikki mitä tapahtui sen jälkeen on legendaa.

Koron parkkiksella oltiin joskus ennen ysiä. Paikalla oli yksi auto
Kouvolan auto-tarralla varustettuna. Löin vetoa tai jotain, ettei
kukaan voi oikeesti olla Kouvolasta täällä.

Kolmas kerta tälle talvelle, aika hyvin! Tanzalle eka ja menohalut on
kovat. Päätettiin mennä Ruskeelle jos ei ole huonossa kunnossa.
Päiväkeikalla kaikki tapahtuu nopeutettuna, matka, paikat, eteneminen.
Kiipeilyn kohdalla sentään tietää hidastaa tahtia, muuten voi tulla
ruumiita.

Ruskealla virralla oltiin varmaan joskus ysin jäljestä. Paikalle tuli
3 heppua, Kouvolasta. Dau. Kouvola on kiva paikka, siellä on Tykkimäki.
Näytti Ruskeavirta kovin erilaiselta mitä olen nähnyt sen vuosi sitten
keskitalvella olevan.

Ruskea oli vedenpaisumuksesta muuttunut kukkakaalihelvetiksi. Lorina
oli enää pientä viime viikkoon verrattuna. Vain muutama kiivettävä linja.
Lähdin yrittämään keskeltä isoa pilaria pitkin, mutta pakithan siitä
tuli alkumetreillä ja syystä. Paksuus alhaalta puolimetriä puikkoista
kukkakaalia. Lähdin viimein aivan vasemmasta reunasta ohuen jään alueelta.
Paikka vaikutti kutsuvalta kuin kummitustalo. Hiivin läpi kuivien ja
helisevien puikkojen etsien ruuvin paikkaa. Muutama löytyi sieltä täältä
ja pari henkistä varmistusta. Lopussa jää oheni alle 10cm ja varmistukset
erittäin herkiksi. Hengähdin kun sain slingattua kiilakiven lähes topissa.
Vielä yksi ruuvi puoliksi törröttämään ulos ja toppi rautahärvelille. Johan
oli kiivennyt reitin kuukausi aikaisemmin ja käytti lopussa neljä camua,
minulla niitä ei ollut..

2.linja mitä vedettiin oli siisti. Alko tosin lopussa olemaan vähän
pimeetä, niin että kaksi viimeistä ruuvin väliä sai kiivetä valon kanssa.
Alaspäin laskeutuessa ei ollut enää mitään tietoa mistä oli kiivennyt,
näytti pimeässä ihan eri putoukselta kuin päivällä.

Toinen yrkkä oli taistelua aikaa vastaan. Kouvolan pojat oli jo lähteny
ja kello tikitti. Keskeltä salamana ylös ja hyllyltä ylös oikealle
Uutiskynnyksen lopetus. Loppu kaartui pystyyn ja samoin ruuvit, mutta
pelastus tuli. Vielä kiva 4- boulderlopetus mixtaa pitkin kahdella kiilalla.
Kivaa! Sporttireitti. Laskeutumisepiikki Tanzalla.

Tämän jälkeen kaikki realiteetit alkoivat pettämään. Taivaalla näkyi muka
revontulia, vaikkei oikeasti näkynytkään. Joulusuklaata laavulla.
Kohti kotia. Koillisportin Iso-H ravitsi taas matkalaisia. On yhteiskunta
mätä, joutuu tekemään valinnan välillä: salaatti alk. 6.50 ja ranskalaiset
1.90. Raha voitti. Tieliikkenne reportterin mukaan ohi meni ambulanssi,
rekka, Kiitolinja, Volvo peräkärryllä. Skitsoa. Kaiken tietämyksen mukaan
kotimatka meni maailmaa parantaessa.

Mun kohdalta tuli jo kaikki kauden tavoitteet saavutettua.
1. Halusin päästä kiipeämään Ruskealla virralla, kun aikaisemmin ollaan
vaan aina kävelty sen ohi.
2.Oik. hakku napsahti useimmiten ensimmäisellä kiinni ja vas.
2-3 iskulla. Isku koordinaatio oli selkeästi parantunut, enää ei
tarvinnut ympyrässä iskeä 8-10 krtaa sen paikan viereen mihin oli aikonut
iskeä;)
3. Mun ei tarvinnut kertaakaan levätä köydessä- huom. Tro ei kertaakaan.
Joko lihasta on kehittynyt, tai sitten ole oppinut käyttämään olemassa
olevia.
4. Mulla ei ollut kylmä. Oli untsikka ja oli inhimillinen lämpötila eli
+15astetta ainakin enemmän kuin aikaisemmin. Mitäköhän tavoitteita sitä
nyt keksisi?"

Päiväkeikka Korolle on mahdollista jos lähtee tarpeeksi ajoissa
(huom. Matti!) Energiajuomaa matkaa niin avot! seuraava päivä menee
pöllyissä, mutta on se sen arvoista!!

Funky night.

2007-12-20T15:08:00.000+02:00

Lähdettiin eilen kiipeilytytsyjen ja -poikien kanssa funkya kuuntelemaan ja illasta kehittyi suksee. Kaikille uusi tuttavuus Mikko-the-Boss perehdytti meitä maallikkoja kiipeilyn saloihin. Oli jätkä kiivennyt joskus 2vkoa, mutta oli vähintäänkin gurun elkeet. Matti U paljasti itsestään aivan uusia elitistisiä puolia. Mene ja kysy Matilta vaikka Mulberryn Roxanne-laukusta, niin tiedät mistä puhutaan. Uskomatonta.

Funk sessioiden jälkeen tonttutyttö Jämät Kaalin ja tonttupojat Päälinja Hauls, Amour Mitattu ja Kino suuntasivat kohti kotia. Laanilan ojan kohdalla se taas iski. Tuo kyltti, jota eräskin Keke on myöntänyt usein himoitsevansa. Loppu on jo historiaa.

Wet, Wet, Wet! eli Itsenäisyyspäivä Korolla

2007-12-13T20:45:00.000+02:00

Vettä, vettä, vettä, räntää, lunta, vettä, loskaa, jäätä, vettä. Siinä lyhykäisyydessään kolmen päivän saldo. Mukavien kelien lisäksi pääsimme jopa vähän nakuttelemaan jäätä joka erehdyttävästi rupesi muistuttamaan vettä. Tämä on siis tarina vesikiipeilyn ihanuudesta.

Seuran reissupoppoo oli jo startannut torstaiaamuna ja ottanut esituntumaa ilmastonmuutokseen. Itse tulin paikalle vasta perjantaiaamuna suoraan Pyhältä vesihiihtämästä. Torstaina oli tullut koko päivä vettä lähes koko Lapin läänissä ja lumet olivat muuttumassa uhanalaisiksi. Sama trendi jatkui kun liukastelin aamutuimaan yksin Koron parkkipaikalla. Huhut etelän vierailijoista pitivät osaltaan paikkansa, vaikka nyt muita autoja oli vain kolme. Yleensä pitkinä viikonloppuina kannattaa pysyä poissa jos ei halua jonottaa reiteille. Kohta muut Oulun jantterit pöllähtävät paikalle ja päivä voi alkaa toden teolla. Meillä oli mökki Posiolla kaikilla herkuilla, eli ikuinen laavussa kärvistely saa riittää. Jälkeenpäin ajatellen ainoa oikea ratkaisu. Menossa mukana: Jarkko, Antti, Janne, Jukka, Petri, Marcus, Aki ja Heidi. Juho oli kurssilla, mutta osaksi meidän mukana.
Mammutti
DAY1
Laavussa ei ollut ketään, vain pari taistelijaa teltassa yötä. Toinen paljastui alppikanuunaksi nimeltä Samuli Mansikka. Muutenkin pohjoinen oli vetänyt puoleensa kovemmanluokan tykittäjiä, kuten allekirjoittanut(just joo!), Rollo-possen loistaessa poissa olollaan. Olivat kuulemma lähteneet Ruottiin pyssyttelemään jää-mixta-bigwall-multipitch-hässäkkää. Cool! No oli valinta mikä tahansa, kyllä Korolla värjöttely voittaa lähes kaiken arjen oravanpyörässä taistelun. Takaisin asiaan, eli kiipeilyyn. Lyötiin hyttyyt yhteen Hujasen Jarkon kanssa ja suunnattiin Ruskealle muun porukan hajotessa ympäri läänejä. Ruskea oli muuttunut lehmänhenkäyksestä kolmosluokan koskeksi ja olisi tarjonnut todella kosteat kyydit. Päätettin jättää suosiolla myöhempiin aikoihin ja jatkettiin matkaa. Mammutti oli yhtä märkä, takkuinen ja täynnä toimintaa. Jatketaan. Pysäytettiin karavaani Jaskalla ja nöyrästi muiden immeisten joukkoon. Onneksi Jaska on niin leveä putous, että kaikille riitti kiivettävää pienen odottelun jälkeen. Pojat oli ollu eilen samassa paikassa, mutta nyt vain minä ja Jarkko helsinkiläisten seassa. Pitkiä ja helppoja linjoja olisi tarjolla muutama, tiukkoja ja lyhyempiä saman verran. Valintaa ei tarvinnut miettiä kovin kauan kun sain vetovuoron. Alkukantaisen rimpuiluvimman valloilleenpäästämiseksi tarvitaan vain kuumottavan näköinen puikko ja adrenaliini alkaa jo virtaamaan. Vasemman laidan puikko tarjosi kovan aloituksen, henkisen flash-pumpin, mutta helpon ja nautittavan lopun. Kannattaisiko aloittaa kevyesti? Ei tietenkään! Välillä pääsi lepuuttamaan toista jalkaa hyllyllä ja halaamaan kahdella kädellä puikkoa. Ihanaa! Jarkko pyssytteli oikeasta laidasta pitkän hyllyltä hyllylle reitin ja fiilis nouseen. Edes jatkuvan tuntuinen vesisade ei jaksa pilata karpaasien menoa. Kamat alkaa olla märkiä ja toinen yrkkä kastelee ne viimeistään. Olin katsonut linjaa kahta vierekkäistä puikkoa pitkin, mutta sitä kannattaa miettiä hetken. Toinen puikko on lähes vapaasti roikkuva ja todella ohut ja toinen nopeasti jäätynyttä kukkakaalia. Välissä pystyisi menemään ja varmistuspaikkoja näyttäisi olevan muutama. Eikaisiinä. Antaa mennä vaan.. Alkuun pääsee, sitten alkaa taistelu. Lyön hakun pari kertaa ohuesta puikosta läpi. Vesi juoksee takista sisään. Jääruuvit menevät läpi. Kädet pumppaa. Sählään ruuvin kanssa ennen kuin huomaan, että edellinen on jalkojen korkeudella. Kruxi on siirtyminen kokonaan toiseen puikkoon ja sitten helpottaa. Talven tiukin linja ja siltä se tuntuu. Oujee! Euforinen kontemplaatio voi alkaa alhaalla. Riittää tälle päivälle. SAUNAAN!DAY2
Päivä alkaa samalla kaavalla. Herätys 0700, ruoka, kamat valmiiksi, parkkiksella 0830. Taas epätoivoinen yritys Ruskealle, ei tule mitään, jatketaan matkaa. Jatkuva vesisade ja lämpö on saanut aikaan villejä asioita. Korojoki tulvii, putoukset sulaa käsiin ja kaikkia vituttaa. Välillä yksinäinen lumihiutale iskee märän läiskän kasvoihin. Lumen päälle on syntynyt sentin jääkerros sulamisesta ja jäätymisestä. Osa pitkänmatkalaisista jätti leikin kesken, keli alkaa nakertaa meininkiä. Mammutti märkä, Jaskalla oltiin jo(tänään RCI-kurssi), kohti Revontulta. Lasittuneen vitutuskatseen läpi piirtyy verkkokalvolle kuva parista puikosta. Pling! olen hereillä. Tuulentie! Keväällä putous on leveä verho puikkoja, nyt pari leveää erillistä puikkoa erotettuna hyllyllä ja poikkarille. Erkaannumme Jarkon kanssa muusta porukasta ja tallaamme jäljen putoukselle. Kaikki näyttää hyvältä, mutta epäilyttää. En ole kiivennyt tätä aikaisemmin ja loppu on epämääräinen mixta pätkä. Aloitetaan! Alkupuikko menee hyvin, vaikka lyön hakut taas läpi puikosta. Herkkää, mutta tähän on jo tottunut. Teen poikkarihyllyn jälkeen ständin toiseen puikkoon ja Jarkko tulee perässä. Jarkko jatkaa lopetuksen todella tyylikkäästi. Mixtaosuuden kakkostelu on hurjaa thin-ice meininkiä. Welcome to the dark side! Kun homma on pulkassa käymme vielä Jaskalla hakemassa uuden vitutuksen multihuipentuman. Jarkko liidaa reissun märimmän reitin ja se saa nimekseen "Fuck the System". Ja taas saunaan.

DAY3
Lupaus kylmemmästä kelistä saa koko mökin kohisemaan. Voiko olla mahdollista? Ehkä ei sada vettä ja vaatteet eivät olisi täysin litimärät koko päivää? Antti palauttaa todellisuuden -Nyt sataa taas. Optiot ovat vähissä ja mennään Revontulelle koko porukka. Veto on poissa. Jukka starttaa päivän ekan yrkän ja jatkan kohta perään. Suht kuivaa mummojäätä ja mukava putous. Kiva linja jossa on pystyä ja pituutta. Kaikki kiipeävät kerran yläköydellä ja sitten tämä reissu saa riittää. Renkaat sutivat kohti sivistystä ja kuivempia olosuhteita. Tänään oli kuivin päivä vaikka muutama pisara eksyi matkaan. Koillisportin Hese on alkusoitto todellisuuteen, täälläkin pitää jonottaa. Reissun saldo: vitun märkää, hyviä linjoja vaikka märkää, mökki on luxus kun on märkää, lisää treeniä.

Se on Nassukka, Sotanassukka...

2007-12-06T17:47:00.000+02:00

"..Huono kuntomme on, selitys voittamaton;
Ei Elefanttia, ei kotimaassa..."

-Matin marssi

Olis se ryssäkin paennu Suomipoikaa (tm) vielä äkäsemmin jos meillois ollu tollasia bouldereita rajalla. Kannaksen Marskiboulderit... Kuulostaa buenolta.

No nyt kun on Itsenäisyyspäivän vaatimat isänmaalliset huplaukset takana, voi keskittyä asiaan. Viidentenä päivänä oli aiheena leplantti eli oikeemmin Elefantti (joku jolla on topo ja jaksaa nähä vaivaa tyrkätköön oikeen nimen). Koska keke & terppa oli tän viidennen päivän suoristussankareita sendattuaan ton Elefantin kyljessä viime reissusta saakka kuumottaneet pari 6a:ta, heidän olisi ollut hyvä tehdä raporttia tästä päivästä. Mutta koska kärsimättömänä ja töykeenä heebiona yritän saada tän perhanan reissun jo dokumentoitua ja pois huolesta tyrkkään jotain mitä nyt enää tuolta muistaa. Ja sorkke, mutta kuvia on vähän tältä päivää.

Aela ja Ergi oli vielä tässä vaiheessa Pariisissa vietämässä rattoisaa aikaa katsellen titsoreita Moulan Rougessa -> missasivat tän päivän actionin kiipeilyn osalta. Kuulemma hienoa oli ollu :).

Elikkäs aamu koostui taas mun ja Tanzan torsottaessa pitkään ja muiden herätessä ennen sianpieremää kattelemaan meetwursteja ja muita bambisilmäisiä otuksia. No anyway joskus ennen puoltapäivää ja paria lisäkiloa (samperin suklaa croissantit... eeevil) myöhemin päästiin elefantti-alueelle.

Tai ainakin melkeen koska lähes paniikinomainen hässäkkä syntyi kahvihampailijoiden jäätyä ilman aamukahvia -> toinen autokunta lähti sitten metsästämään auki olevaa huoltsikkaa.

Minä, keke, terppa ja tanza pysähdyttiin ite kivelle lämppäämään ja KT:n tapauksessa suorittaan kaivelemaan jääneitä 6a:ita. Täytyy sanoa ettei ne mitään helppoja ollu ainakaan tollasessa lämppäröintihengessä. Sekä tekniikka-, että haukkaversiota sai hinkata useamman yrkän ennenkuin ne meni. Valitettavasti tästä ei oo kuvia tältä vuotta, mutta saatan jossain välissä saada aikaseksi ja uploadata näiden suoritusten videoklipit youtubeen ja linkata tänne.

No anyway kahvi-delegaatio saapui paikalle ja me muut paitti K&T lähdettiin tsekaileen hieman muita osia alueesta. Kivenheiton päässä olikin pari mielenkiintoista murkulaa joista toisessa oli ylisiisti 4, tjsp, persis (kuva vasemmalla). Aivan hillittömän hieno pingerrys.

Sen vieressä oli kivi joka ainakin allekirjoittaneelle aiheutti päänvaivaa myöhemmin. Ko kivi sisälsi about 5b-6a manttelin, 6a normireitin ja "la lepraux" reitit. No anyway meiti ja muut tytöt tako tuota manttelia ja 6a:ta ihan hyvillä mielin. molemmat oli aika teknisiä ja kohtuu hienoja. Schimanski myös taisi tirpaista ton 6a:n.

Eli kuvan vasemmassa laidassa on toi mantteli, sen vieressä toi "le lepraux" ja sitten tossa Cirsin päästä pikkasen vasemmalle on toi 6a ja ihan kulmassa oli joku pikkasen tuota helpompi pingerrys. Eli huippu murikka.

Köö, eli sitten alko meitillä hävitön pingerrys. Kysäsin tolta kuvassakin näkyvältä alkuasukkaalta pikkasen betaa tohon linjaan kun se niin helposti sekoittui tohon 6a:han ja sen pariin kahvaan jotka tekivät siitä luvattoman helpon. No sehän olikin varsinainen otenatsi. Toi reitti oli originellisti ollut 7a ja vaikka molemmat aloitusotteen käsille ja kriittinen jalkaote olivat lohjenneet veke se SILTI oli 7a. Mutta kuulemma vaikea (se ei ite ollu päässy vielä sitä vaikka muuten kiipeää 7c:tä tuolla).

Tossa on toi alotussekvenssi. Moon just astunu ton vasurin ristiin tonne kauemmas tosi hintsulle kiteelle, sitten siirretään vasen käsi tolle klo 10:ssä mun naamasta olevalle mankkaläntille, oikeen jalka irti seinästä ja munat seinää. Sitten mätsätään noille kahdelle mankkajäljelle suoraan mun pään päällä. Siten vasen jalka tolle pikkaselle pisteelle tossa mun vasemman kyynärpään vieressä (siis kuvan asennos suhteen kaikki mitat) ja päng toppiin oikee käsi. Reitti oli totaalisen Tatti Otassa -luokan kamaa. Varmaan oikeesti ainakin 7b tai 7b+ noilla alotuksilla.

Vieressä kahvat joiden käyttö oli ehdottomasti kielletty ja tossa mun käden viedessä chipattu ote (lohjenneen tilalle) joka oli myös pannassa.

No seuraavat 3h meiti hakkas tuota kuin eläin. Pian paikalle tuli n 10 ranskista ja kaikki yrittivät löytää reittiin voittajasekvenssiä. Itse sain patsastella mentaalisti kun sain sen melkeen sendattua, mutta lipesin hyvästä toppiotteesta. Vi**u. No lopulta yks midgetti sen sitten sendas ja ite sain luovuttaa miniatyyriselkälihasteni sanoessa sopparin irti.

K&T:kin saapuivat ERITTÄIN tyytyväisenä paikalle ja terppa siirtyikin ottamaan aurinkoa vaikka oli pilvistä. Kertoo jotain kuinka tyytyväinen likka oli :). Rusketuttiin varmaan muutkin :D...

No sekalaisen pingerryksen ja pungerruksen jälkeen siirryttiin taas syvemmälle murkuloiden sekaan ja hieman siinä safkailtiinkin varmaan. Schimanski löysikin tosi hienon manttelivimpulan, jonka se sendas aika raivotyylillä paljon ennen meitiä :D. Meiti keskittyi lähinnä itkemään paskana olevaa ruppia.

Tän jälkeen moodi muuttu aika chillailuksi ja keke tais ainoana yrkätä jotain hieman enemmän tosissaa. Reitti taisi olla joku 5jotain elefantin takaosassa. Aika hienonnäköstä hänkkikahvailua.

Tässä vielä noi parit videokilkkeet V&T:n suoritteista. Tässä vimpulassa kun näyttää olevan nippeli sillekkin eikä tartte tyrkkiä kamaa youtubeen :).

Illemmalla taittiin taas tuhota pari kolme viatonta punkkupulloparkaa. Ja tais olla just tuota pouissequinia joista saatiin edellisenä iltaa betaa Pariisilaisessa ravintelissa...

Paris, Paris...

2007-12-04T21:12:00.000+02:00

Neljäntenä aamuna oli aamu-unisen Tanzankin pakko nousta ensimmäistä kertaa kukonlaulun aikaan eli varmaan siinä yhdeksän maissa. Vaikka oltiin melko hyvä kuntoisen ja sormisen oloisia, päätettiin pitää kuitenkin välipäivä ja suunnata kohti Pariisia.

Toisia nukuttaa, toisia ei.

Autokunta Hanna, Mats, Aela, Erkki& Tanza voitti autopaikan metsästyksen Fontsusta. Mitään ei tuosta kyllä hyötynyt, sillä junia ei tullut vielä seuraavaan tuntiin. Cafè au lait ja thè au lait mukavassa brasseriessa paikkasi loistavasti odottelua.

Pariisi.

Pariisi, niin uuvuttava, niin ihana.

Juna-asemalta metrolla Notre Dameen. Notre Damesta Vieux campeurin kiipeilykauppoihin. Hassu idea perustaa yhden mega ison putiikin sijasta monta samassa korttelissa olevaa pienempää putiikkia. Tuntui kuin olisi käynyt monessakin kaupassa. Niin kai se hämäännytti, että se ainut suunniteltu ostot unohtui kaiken keskellä...

Cirsi katoaa ystäviään tapaamaan.

Tämän jälkeen rue Rivolille shoppailemaan, ei mitään. Jossain vaiheessa Teresa&Vesku ja Mats käänsivät kelkkansa kohti Louvrea ja muita Pariisin nähtävyyksiä- tätä vaihtoehtoa olisi muidenkin kannattanut harkita. Hanna ja Tanza kiersivät pinna kireällä Galeries de Lafayettesia ja tuhansia muita paikkoja etsien iltapukua- tuloksetta. Tro kiersi, toivottavasti, hieman leppoisammalla mielellä samoja mestoja-tuloksena kengät ja pientä kivaa Cirsille.

Louvre- mikä ei kuulu joukkoon?

Loppu ilta meni syöden ja juoden ravinteli Hausmannissa, jonka ikkunasta näkyy apteekin vilkkuva vihreä risti- tämän perusteellahan kyseinen ravinteli on helppo löytää Pariisista huom.

Koska tänään ollaan oltu todella laiskoja päätimme vielä lähteä kevyelle iltahölkälle. Juna lähtee 13minuutin kuluttua- hep! Chausseè d'Antin La Fayetten metrolla Châteletiin, jossa toisen linja pikaetsintä. Gare de Lyonin metrossa, aikaa jäljellä vielä 7minuuttia ja metromatka kestää 3-4minuuttia. Gare de Lyonissa, Vesku kadottaa biljettinsä reppunsa uumeniin. Piinaista kaivelua. Juoksua, juoksua, missä asema, missä laituri, mikä juna missä. Korkokengilläkä ei voi muka juosta... Saavumme laituriin ja juna lähtee juuri liikkeelle. Viereinen juna. Vihdoin oikeassa junassa matkalla kohti Fontsua, onnellisena, uupuneena. Vain 2minuuttia myöhässä.

Aela&Erkki: katosivat heti aamulla Pariisiin saapuessamme omille teilleen ja ilmestyivät takaisin vasta 2 päivän päästä. Huhujen mukaan kävivät nykytaiteen museossa Pompidoussa, Sacre Coeurissa ja Moulin Rougessa kabaree-show:ssa.

Erkki matkalla nykytaiteen ihmeelliseen maailmaan.

Hippo.

Fontsu Day3

2007-11-26T18:29:00.000+02:00

Do diin, uusi päivä patonkimaassa (taisipas olla maanantai), tällä kertaa se tosin alkoi osalla hieman tukka kipeänä mutta eihän sellainen nyt menoa haittaa reissussa.

Aamuvirkkujen piti tietty taas päästä aamulenkille moikkaamaan paikallista väestöä (joka tuntui olevan varsin perso porkkanalle) ja nauttimaan paikallisesta vehreästä luonnosta.

BäääÄÄä (porkkana varas)

On se Ranskan luonto niin nättiä...

Mutta asiaan, kolmannen päivän kohteeksi valittiin jälleen (ainakin suurimmalle osalle) uusi tuttavuus Franchard Isatis. Paikka löytyi suht helposti ja päästiin vääntämään taas hyvissä ajoin. Tosin rupesi jo heti alkuunsa kädet omalta osaltani huuteleen lepopäivää, mutta 'jos nyt kuitenkin jotain yrittäs' asenteella lähdin liikkeelle.

Ensimmäisenä hypättiin leikkikentäksi nimeämällemme kivelle, jossa olikin muutama mukava positiivinen lämppärireitti ja sitä pysty muutenkin pyörimään ympäri ja jos miten päin...

Niin ja olihan siinä kyllä tosin muutakin kuin lämppäriä. Tuo Matin vääntämä nurkka, Dyyni (El Poussif tai Poussah tai jotain sinnepäin ), oli 7a vai oliko peräti vielä plussa perään. Oli joka tapauksessa kyllä suht hienon näköinen linja.
...ja kun oli seiskalla alkavasta reitistä kyse, niin eihän se Mats poika sitä saanut kräkättyä ilman apuja. Piti mennä paikallisen alkuasukkaan tykö tippa linssissä tirauttaan, jotta tuus näyttään / kertoon vähän beettaa :)
Tokihan sitten kun kuningasbeettaa oli kuullut, Matti poika tempaisi sen näytös tyyliin parilla yrkällä.

Mutta sitten päästäänkin paikan ehdottomasti mielenkiintoisimpaan reittiin ja päivän koho kohtaan. Taisipas olla jopa ennen tuota Matin seiska suoritusta kun joku löysi tuon hienon mutta perhanan tuulisen ja kylmän paikan jossa tuo meidän 'makuulepo' reitti oli. Persis alku ja jonnin verran hänkki pätkä josta pyörähdettiin (kuka mitenkin) reitin keskellä olevaan koloon lepäileen....
...TÖRKEEN HIENO!

Kattokaa ny kuinka hauska se o Matsinki mielestä!

ISO hali

...lepäilyn jälkeen pyngerrettiin pois kolosta ja taispas senkin jälkeen olla pikkasen hänkkiä ja ISO hali ja suht pientä listaa joista väännettin oikean kautta päälle.
Siinä sitten muutaman ihmisen toppauksen jälkeen arvottiin reitin greidiä, jossain villeimmissä fantasioissa sille saatiin arvottua 6c tasoinen lätkä, mutta tarkemman topo tutkiskelun jälkeen 6a:han päädyttiin. Jos lepäilyn jälkeen ois tehnyt elämää pidemmän dynon suoraan toppiin ilman halailuja jakiertelyjä, niin ois saanut 6c sulan hattuun...
.
.
.

...tässä tuleekin sitten muisti katkos kun on liian pitkä aika kirjoituksen ja kipeilyn välillä, mutta jotain käytiin tuuskaamassa jossain ja siellä oli jotain seuraavaa:

APUA! joku kuvaa!

Haamukäsi :)

No siinäpäs sitten jossain välissä silmiin pisti taas mainitsemisen arvoinen kivi.
Ja reitit Angle facial 6b ja Angle Ben's 7a+ ( todennäköisesti tuonnimiset,saattoivat olla taas jonkun toisenkin nimisetkin kun tuo topo näytti välillä vähän mitä sattuu)
Mats Angle Ben's puolella kanttia.

Tuo kivi oli uskomattoman hienon näkönen ja huuteli jo kaukaa että tulukaa ny perhana kokeileen. Kuin veitsellä leikattu terävä kantti.
Vaikeampi puoli jäi kaikilta kiipeämättä ja eipässe tuo toinenkaan puoli tainnut muilta muin Matsilta taipua.

Mutta mitä jäi vässykkäpäivältä käteen;
muutaman tosi hieno reitti ja maailman lutusin koira, ihan jees päivä.

Tällä kertaa tällanen tynkä tarinaa, pistäkee toki kommenteilla omat muistelot tai jotain...

Varustepornoa ja herkkiä hetkiä Korouomassa

2007-11-26T14:18:00.000+02:00

Jääkausi on avattu Korouomassa kahden miehen voimin! Ei mikään uutiskynnystä ylittävä skooppi, mutta kun polttelee päästä kiipeemään jäätä, niin silloin pitää mennä. Hommaa auttoi rollon skauttaajat, kuvadokumentit ja puhelinhäiriköinti. Ja kas kummaa, tieto piti paikkansa, Korolla voi jo kiivetä. Tästä alkoi hillitön spämmiterrorismi ja rekrytointi kanssakärsijöiden saamiseksi reissua piristämään ja tottakai lähettämään jotain tiukkaa settiä. Uuden karheat Spantikit huuteli komeron perukoilta vaatien nälkäisinä uhria jään jumalille.

Lauantai aamuna lähettiin Uurtamon Matin kanssa päkittelemään kohti Perä-Posion unelmaa, Suomi jääkiipeilyn mekkaa. Matkasta muistikuvia tasan nolla, no ei kai, mutta tärkeintä on päästä perille. Perinteisesti Pernun kylän tienoilla on alkanut kuumottamaan ja kihelmöimään, eikä se johdu matkaseurasta tai seksuaalisesta kiihottumisesta, vaan siitä tietoisuudesta, että kohta pääsee pelkäämään henkensä edestä kuumottavien varmistusten yläpuolella käsien ollessa pumpussa. Ja silti sitä kaipaa lisää. Sick! Olimme ainoa auto Koron parkkipaikalla rauhallisessa talvisessa maisemassa, pakkasta -11. Yöpymiskamat laavuun ja pikamarssia putouksia kohti, pakkasta -14. Ajatus oli ottaa tuntumaa ensin Mammutilla ja seuraavana päivänä mennä Ruskealle jos siltä tuntuisi. Mammutti on aina alkukaudesta vaikeammassa kunnossa kuin keväällä, eikä se yhtään helpottanut asiaa.
Siinä se on. Valosaa aikaa on 9-14.30 eikä siinä ehdi mitään ihmeitä tekemään. Lauantain saldo oli kaksi linjaa, toinen vasemmassa laidassa ja toinen keskellä putousta oleva pysty linja. Kauden eka yrkkä on aina paskaa mistä tahansa huolimatta, kuten nytkin. Viiden metrin pysty saa kädet pumppaamaan tuskastumiseen asti ja luulot karisemaan. Matti kakkostelee ja kokee saman kohtalon. Itsetunnon reikaleet tippuvat kolisten putousta alas. Pieni ruokatauko on paikallaan. Putous on yllättän hyvässä kunnossa vuodenaikaan nähden, silti puikkoista ja ohutta jäätä on paljon. Ruuvit löytävät ilmataskuja liiankin usein. Toinen linja näyttää alhaalta hyvältä ja suht kuivalta. Alku on helppoa, mutta muuttuu puikkohelvetiksi josta kuultaa kallio lävitse. Keskity. Loppu on yllättävän hyvää kiipeilyä ja pari hyvää muuvia. Turvemixta loppuun ja hoplaa! Matillakin fiilis nousee ja äijä haluais mennä linjan äärimmäiseltä vasemmalta. Valo vähenee ja päätetään jättää homma huomiselle.

Iltäsäätäminen ja välppäys jätetään tästä pois lukijoiden säästämiseksi, mutta sanottakoon, että läppä oli huonoa, ruokaa paljon ja miehet haisivat pahalta. Onneksi ketään muita ei ollut paikalla. Uudet kamat korkattiin ja todettiin hyviksi. Varustepornoa koko touhu. Herkkää.

Aamu valkenee lauhtuneena, yöllä on satanut lunta kovan tuulen kanssa. Talviretkeilyn yksi paras ja rakastettavin puoli on herätä ja laittaa kylmät ja jäätyneet kamat päälle. Siinä olotilassa olemisen sietämätön keveys valkenee kristallin kirkkaana. Ihanaa. Päivän agenda: Ruskea. Rollosta oli tulossa porukkaa päiväkeikalle. Kohta paikalle pöllähtää Ulla, Johan ja Rami. Haa! Ihmisiä! He suuntaavat Ruskealle ja me lähdemme taas Mammutille, Matilla on jäätä hampaan kolossa eiliseltä. Tarpeellisen psyykkays-hypetyksen jälkeen, näkee päivänvalon suoritus, jossa on rentoutta ja meininkiä. Matin ensimmäinen jääliidi on totta! Hjyvä, hjyvä, aaltoja, aploodeja! Ja sitten Ruskeelle:
Vielä enemmän puikkoja kuin Mammutilla ja kukkakaalia. Nice. Johan ehti kiivetä linjan keskeltä ja Ulla ja Rami kakkosteli, meidän tullessa paikalle. Kommetti: "No joo, vähän herkkää se oli". Valkkaan linjan mitä Ulla on kattonu, mutta ei viitsi lähteä vielä kuntoutuvalla nilkalla. Se noudattelee pääuomaa kiertäen märimmät ja puikkoisimmat paikat. Alku on ihan törkeetä kukkakaalia vesisuihkun vieressä, tuntee itsensä metsuriksi karsintahakkuissa, sen verran puikot helähtelee alas tippuessaan. Teknisesti ei vaikeata, mutta varmistus on eri asia. Isolle hyllylle pääsen hyvin pienen kikkailun jälkeen. Loppu on pakollista könyämistä ylös höystettynä hyvällä dihedraalilla. Ja saadaanhan se epiikki aikaan. Jäärauta lähtee irti oikeasta jalasta juuri kun pitäisi nousta bulgen päälle. Sweet! Lisää kikkailu, mutta matka jatkuu. Matti tulee perässä ja on tyytyväinen. Johan paukuttelee tyylikkäästi toisen nousun vasemmalta kahta puikkoa pitkin. Näin ruskealla.
Jotain alkuasukkaita. Ja tunnelmia viikonlopulta.

Hyvä viikonloppu ja varmaan itsepäisyyspäivän tienoilla uudestaan. Juha ja Matti kuittaa!

Fontsureissu, day 2

2007-11-21T13:19:00.000+02:00

Sori, en jaksanut enää odottaa Trollen päivitystä reissutarinaamme, vaan rupesin tyrkyttämään omaa juttuani tänne. Ja nopein päivittäköön sitten jatkoa..

Aloitetaanpas. Tokana Fontsu-reissun päivänä olin ylhäällä kukon laulun aikaan (kirjaimellisesti) ja olin innokkaana lähdössä katsastamaan giten naapurustoa, kun ei unikaan enää maistunut ja muutamat muut vielä koisivat. Sain sentään jokusen aamuvirkun houkuteltua mukaani. Yöllä oli pakastanut ja maa oli kuurassa, pipoja ja hanskoja siis tarvittiin. Maaseudulla kun oltiin, niin luvassa olisi lannantuoksuinen agrikulttuurin maustama kierros. Naapurista löytyikin kaikenlaista määkijää, kotkottajaa, kaakattajaa ja hirnujaa. Katsokaa vaikka!

Bää-ä-ä!
Ii-ha-haa!Ja tässä sitten meitsi ja muut ihmisääniä päästelevät toverini aamukävelyllä..
Aamukävelyn jälkeen loputkin meistä yhdeksästä reissaajasta alkoivat aukoa silmiään ja kun patongit, suklaat, croissantit ja kahvit oli nautittu, oli aurinkokin jo sulattanut jään autojen tuulilaseista ja pääsimme viimein matkaan. Suuntasimme kohti pikkumetsiä eli Petit Boisia. Paikka löytyi helposti ja kivetkin olivat lähellä autojen parkkeerausaluetta. Alue ei selvästikään nauttinut suuresta kansainvaelluksesta kuten Bas Cuvier, mutta sepä ei meitä haitannut. Kivet olivat ripoteltuina sinne tänne metsäiseen maisemaan ja pari loistoyksilöä bongattiin, kärjessä tietenkin Valas eli La Baleine. Toinen mainitsemisen arvoinen reitti kivellä lähellä Valasta nimettiin Hookkihookiksi, kun ei toposta tuntunut löytyvän. Arvata sopii, miten siinä reitillä jalkoja aseteltiin. Kahteen otteeseen. Jep.

Ihan ekana aloiteltiin kuitenkin vähän helpommilta reiteiltä ja olihan siellä yks 'vaikea' nelosen reittikin, joka melkein jäi Veskulta menemättä. Vaan MENI. Ja löytyi myös yksi jännä reitti, joka alkoi kantilla ja vaati kunnon manttelitoppauksen. Mantteli oli itselleni kyllä hyvinkin vaativa ja syytin armotta onnettomia ojentajiani.. Kenties selittelyä.. Ailalta tuo mantteli näytti sujuvan paremmin. Harmi, ettei kuvaa tuntunut reitistä löytyvän. Se oli kuitenkin tuon alla olevan kuvan hipsuttelureitin vasemmalla puolella. Joo, toi hipsuttelureittikin oli yks per..leen säätö, kun väänsin sitä ties miten monta kertaa ihan väärällä tyylillä (kun en osannut itse miettiä, mikä jalka tai käsi ekana liikkuis, kun vähän ylemmäs pääsee..). No sitten Mats sattui kiipeämään sen uudestaan niin, että mäkin tajusin jujun. Voi herttileijaa, menihän se sittenkin, ja lopulta ihan helpon oloisesti. (Ja topitti sen moni muukin)
Jatketaan. Seuraavaksi oli Valaan vuoro, niillä ketkä sitä nyt edes viitsivät yrittää.. Oli nimittäin hurjan näköinen reitti ja toppaus vaati (ilmeisesti?) ulottuvuutta. Greidiäkin mahtavat 7a. Aloituspaikassa oli alla hieman alas viettävä rinne, joten pädiä ja spottia tarvittiin. Mats ja Vesku pääsivät ihan mukavasti kanttia ylös, mutta eipä ollut tällä kertaa toppiote aivan ulottuvilla. Mutta olipa silti hienon näköinen reitti. Tarkoitus oli tulla uudestaan yrkkäämään tätä muutaman päivän päästä, mutta jäipä sitten seuraavaan kertaan.
Tyttäret yrkkäsivät ja kiipeilivät lähellä Huukkihuukki-reittiä, tässä eräs taidonnäyte (ihania nämä Fontsun toppaukset!):

Ja viimein se legendaarinen Huukkihuukkireitti. Lähtö melko alhaalta, parilla vedolla ylös, sitten oikean jalan huukki, jostain kiinni, sitten oikean käden pinch, jalkoja paremmin, sitten vasemman jalan huukki, ylhäältä vasemmalla kädellä kiinni ja niin edelleen.. Menihän jakeluun? Valitettavasti en päässyt topittamaan, mutta Matsilta ja Erkiltä sujui mainiosti. Tämäkin piti vetää sitten seuraavalla kerralla, jota ei sitten tullutkaan..
Loppukevennykseksi mankkapussiin eksynyt hämyhäiskä. Ei tipu verkoiltaan, ei.

Kyyneliä Legendojen Varjossa (tm) osa 2 päivä 1

2007-10-30T21:36:00.000+02:00

Jeppajee... Eli uusio keikka Fontsuun ja jonninmoista selittelyä pitäisi kait väkertää. Ajatuksena olisi että jokainen kävijä vääntäsi ainakin yhdestä päivästä vuorollaan juttua, niin tulee kamaa hieman jokaisen osalta.

Ekalta päivältä on hieman vähemmän kuvia -> kaikki kiipeäjät ei oikeen ole edustettuna eikä mitään hienoja sekvenssikuvia oikeen ole.

Elikkäs la aamuna (20.11) ohjelma oli seuraava:

04:15 "herätys"
04:45 taksi pihalla
05:15 kaikki kyydissä ja melkeen asemalla
05:20 check in -täti kertoo että Matts-poika ei pääse maahan ilman passia.
05:21 taksissa kiroilemassa matkalla takasin kohti kämppä. samperin alkuasukkaat...
05:45 takasin kentällä ja nousemassa lämmin paska vielä housussa koneeseen passi kourassa
07:30 vaihto helsingissä ja kohti Patonkimaata
10:50 vuokra-autot saatu ja startti kohti fontsua (paikallista aikaa)
13:00 Action!

"The sun is high up in the sky and I'm in my car;
Drifting down into the abattoir..."

Nick Cave - Abattoir Blues

Paitti että l'abattoirille saakka ei tullu tälle päivää koskaan päästyä...

Eli ekaksi me hujahdettiin tuttuun ja turvalliseen Bas Cuvieriin. Meillä oli tarkoitus törmätä jo aiemmin jonnekkinpäin fontsua eksyneisiin Erggiin ja Ailaan, mutta ne olivatkin jo paikalla ja "La Marie Rose":n läheisyydessä(eka fontsun 6a jos joku on vielä niin sivistymätön barbaari ettei moista tiedä *köh*). Sekalainen poppoomme (allekirjoittanut, Trolle, Cirsi, Keke, Terppa, Tanza ja Hanna) heivautimme uljaat Dropzonemme levälleen ja aloimme lämppäämään ja adottelemaan Rosen vapautumista. Helvetti se on suosittu reitti.

Nätti rivistö, eikös...

Pienen lämppäyksen jälkeen oli vuorossa Rosa, koska erityisesti Kekeä ja Terppaa oli ko reitti viimereissulla jäänyt hieman kaivelemaan. Alla pari tyylinäytettä (sori Keke, en voinyt vastustaa kiusausta :D).

Ite lähinnä keskityin Kekelle polvitaktiikasta vittuiluun ja venaileen että pääsen yrkkään kiven takana ollutta La Jokeria (7a). No ainakin keli oli mitä mainioin vittuiluun (n 10C ja auringon paistetta). Ilmeisesti vittuilu auttoi koska Teresa tikkasi lopulta reitin helposti ja Vesa seurasi (taas) seuraavalla yrkällä perässä. Ailallakin oli lähellä, mutta seuraavalla kerralla sitten. Erkki olikin tainnut kiivetä tän jo aiemmin.

Trolle & muut tytöt skippasivat tän ja takoivat hienon näköisiä linjoja syrjempänä. Tosin koska Trolle on niin rontti ja meillei ole asiasta heidän sanansa lisäksi mitään todistusaineistoa, niin todennäköisimmin koko poppoo oli leipomassa pulla. Tai Pipareita. Ja varmaan kaikki tulkinnat ovat ihan yhtä todennäköisiä. Rontti. Kattokaa ny tollasta paparazzin renttua. Luovuttaisitko SINÄ tyttölapsesi tollasen hampuusin haltuun :D.

Anyway. Sitten olikin vuorossa pitkällinen prosessi "La Joker":in kimpussa. Että oli hieno, mutta vittumainen linja. About 5 astetta nega, yks underipoketti, huono siderilista ja sitten helvetin korkealla vimonen lista.

Hakkasin tuloksetta kruksimoovia about tunnin ja olin jo luovuttamassa ennenkuin paikalla eksyi alkuasukas joka puhui hieman englantia ja sain hieman kallisarvoista betaa. No tietysti tajusin kriittisen jalkasekvenssin päin persettä ja taas tuli hakattua n 10 tuloksetonta yrkkää. Paikallinen pygmi tuli kumminkin pian takaisin ja tempaisi sen itse ja näin vihdoin jalat ite. Ei helvetti. Oikean sekvenssin nähtyä reitti meni kolmannella yrkällä...

Vieressä asento oikealla (kruksimoovin)aloitusjalkasekvenssillä. Vasen jalka nostetaan vittumaisessa asennossa pieneen poketiin, jonka päälle pingerretään (staattinen liike kö oikea käsi on paskalla sikacrimpillä) ja vasen käsi menee ristiin oikean yli oikeelle pieneen listaan. Sitä kun on niin legenda paska reitinlukija, ettei tajunnut moista ite. Huoh...

Loppu iltapäivä menikin sitten helpompia reittejä tikkaillessa ja nahkaa (turhaan) varjellessa. Keke löysi vierestä jonkin semihienon reitin jota hän työsti jonnin aikaa. Ja Terppa sitten nöyryytti oikeen urakalla flashaamalla koko paskan :). Veiressä oli myös hienon oloinen underivimpula jota koko poppoo (-minä) hakkasivat.

Sama reitti heiman eri kuvakulmasta ja maestrona Terppa.

Kovasta yrityksestä huolimatta emme onnistuneet tuhomaan kuin about 4 viinipulloa koko iltana. aika heikkoa.

Trolle, sun vuoro...

Keken videopätkää Rollosta....

2007-09-21T00:48:00.000+03:00

Tosta Rollon reissusta alkaa olla jo aikaa, mutta tyrkätään noi linkit tänne kö keke ite ei itkultaan saanu aikaseksi. Ja kaippa tässä Evetyksen ohessa joutaa linkkaan pari klippiä :).

Rollon kuvasatoa

2007-09-07T17:41:00.001+03:00

Kamera on räpsynyt parina viimeisenä viikonloppuna rollon tienoolla, ja koska kaikki oululaiset kiipeilijät ovat hirveän nättejä luonnostaan, niin mikäpä näitä on näytille laittaa. Olkaatten hyvät.

Kuva: Juha Sillanpää

Kuva: Cirsi

Gay-actionia rollossa

2007-09-05T21:39:00.000+03:00

Säätö. HÄVYTÖN säätö tais kuvata perjantain meininkiä vlopun rollon reissua suunniteltaessa. Ensin oli yksi autokunta. Sitten lisättiin threadiin toinen ja pian messissä oli ennätykselliset 5 (?!) autokuntaa. Sitten säädettiin päivistä, paikasta (meiti itki boulder vlopun puolesta, mutta aina ei voi voittaa). Allekirjoittanut laski, että loppupeleissä paikalla oli yhteensä 16 kiipeilijää. Se on paljon se. Vaikka yksi autokunta päättikin jäädä Cavelle tissiposkeileen :). Ei ole tainnut Sonka nähdä moista populamäärää ikinä.

No anyway asiaan. La aamu näytti medium perseeltä kiipeilyä ajatellen. Vettä satoi Oulussa, käytännössä koko matkan ja ite Rollossa. Silti urhea autokuntamme jatkoi lannistumatta kohti sonkaa (osittain jo perillä olevien rohkaisemana) ja päättäväisyys palkittiin: ilma oli mitä buenoin kiipeilyyn. About 10 astetta ja pilvistä. Mikä autuus kesän helvetillisten pätsien ja sen aiheuttaman liman pilaaman kitkan jälkeen.

Pienessä paniikissa urhea Kekemme ryntäsi heti paikalle päästyämme suoraan seinälle ja parin haparoivan duraselkeke-yrkän jälkeen saikin sendattua "lapset ensin" (7-) -reitin joka jäi viime reissulla kaivelemaan. Myös Keken parempi puolisko sendasi tän reitin ja todellisen paukun pisti Pekka flashaamalla koko paskan. Ikävä ihminen :). Keken sendistä ei tullu videota, mutta pekan ja teresan suorituksista tuli. Behold the Excellence:

Seuraavat muutamat tunnit menivätkin lähinnä allekirjoittaneen syödessä vitusti karkkia, whinettäessä menetettyä boulderpäivää ja varmistellessa muita. Jossain välissä meitikin kumminkin kävi hetken lamettamassa seinällä ja parin kyyneleen seurauksena seinä heltisi ja soi "Hemmo":n tulla sendatuksi. Hieno mutta paskamainen reitti. Hänkkiä perkele, ei mitään tällasia neitisipsutteluja. Ärr.

Trolle myös tempaisi ja meni sitten tuhertelemaa Pimeän Puolen kanssa ja oli menny poppaamaan Trädi -cherrynsä. Sika mieheksi. Mutta iso käsi silti Trollelle.

Loppu la meni hyvin pitkälti hinatessa ylös ja alas Songan seiniä. Illasta innostuttiin grillaan hieman makkaraa notskilla. Meiti teki parhaani nuotion kasvattamiseksi kokko-moodiin, mutta valitettavasti paikalla oli liikaa tolkuissaan olevia ihmisiä jotka estivät tämän :(.

La aamu nousi perus masentavana songassa. Eli vitutti ihan helvetisti. Aamut ovat pahoja. Eeevil. No anyway kun piti raahautua teltasta ennen sianpieremää (about klo 10) ehdittiin suht ajoissa matkaan. Oltiin pienen huoltamostopin jälkeen about klo 1 kivillä.

Kirnuilla allekirjoittanut todisti taas idioottimaisuutensa. Meiti hakkasi kuin pieni eläin "Marie Sola":a (7b) vaikka se oli jo aiemmin sendattu. Miten tyhmä sitä ihminen voi olla. Onneksi sentään Tolkkisen Liian Pitkä Mikko ja Pekka sendasivat ko reitin ekaa kertaa. Mutta ei se Teresallakaan kaukana ollut. Tolkkinen myös tempaisi ko reitin vierestä 7c dynon ihan liian helpon oloisesti. Keke oli tän erän paitsiossa kun meni telomaan kätensä.

Seuraavaksi siirryttiin hinkkaan Pyramidia (7a) ja sen persistä (7b). Pekka ja tolkkinen kiskaisivat seisomalähdön aika näytösluonteisesti ja meiti taas keskittyi itkemään menetettyä nahkaa persis moodiin. Ei ollut menossa. Prkl. Jälleen yksi hieno mutta vittumainen reitti. Miksi niitä on niin paljon. Keke myös sai vatkattua kätensä kondikseen ja yrkkäsivät teresan kans tunteella Pyramidin normilähtöä. Vielä se menee.

Kaiken tän itkun keskellä onneksi löyty pari jotain vitosen reittiä jotka olivat hienoja. Ei tosin voi muistaa niiden nimeä. Mutta oli ne silti hienoja :).

Tästä lopusta hieman uupuu loppudelegaation happeninkejä, mutta totuus oli ettei mulla ollut paskaakaan hajua mitäs siellä mun karkkitaskun ja juuri hinkatun reitin ulkopuolella tapahtui. Varmaan Jännittäviä asioita...

Lisäkuvia tarjoavat Trollen ja Pekan paparazzi ryhmä jahka saavat laiskuuttaan aikaiseksi.

Luppioberget

2007-08-20T17:50:00.000+03:00

Sunnuntaiaamuna suuntasimme kulkumme kohti Luppiota neljän hengen voimin. Vetsku ja minä olimme matkalla jo viidettä kertaa, mutta kisälli ja lekuri olivat ensimmäistä kertaa tutustumassa paikkaan. Pääsimme siis perehdyttämään heitä leegolandian saloihin: isoja palikkamaisia kiviä pinottuna päällekkäin, hyvä kitka, korkeita nousuja, mainiot toppaukset.

Päivä oli mitä mainioin, välillä jopa kuuma, kun aurinko oikein intoutui paistamaan. Pikku öttiäiset kiusoittelivat hieman, mutta melko helpolla selvisimme verrattuna vaikka taannoiseen Kiimingin Kerran kesässä -kivillä käyntiin.. Alkuun kiipesimme ensimmäisen tiellemme osuneen helpohkon reitin, mutta sitten suuntasimmekin katsomaan reittiä, jonka nimenkin tiesimme: Kolmas kerros. Korkeutta sillä on niin paljon, että jätimme sen rauhaan ja suuntasimme katseemme viereiseen kattoreittiin. Vetsku sai kunnian näyttää reitin kulun ja toppauksen, olihan hän kiivennyt reitin jo aikaisemminkin. Alussa otetaan katon alta oikealla kädellä pinch ja vasen aloittaa vaakahalkeamasta. Jalat nostetaan katon alle ja lähdetään viemään käsiä ylemmäs, vasen ensimmäisenä. Vetsku suoritti reitin nätisti heittämällä oikean käden melko ylös ja nostamalla oikean jalan pikku otteelle katon sivustalle jne.. Sitten olikin meidän tyttärien vuoro. Noh, eihän meidän mitat oikein riittäneet samanlaiseen kurotukseen kuin mallisuorittajallamme, joten yritimme muita tapoja. Pinchin käyttö alussa tuotti seurueellemme sekä tuskaa että riemua ja katon alta kurottelu kohti toppia huusi lisäsenttejä. Jalathan siinä roikkuivat välillä tyhjän päällä, kun jostain ylhäältä viimein sain kiinni, mutta riemukseni reitin viimein pääsin melkoisella pingerryksellä.

Seuraavaksi palasimme pitkän seinämän viereen toppaamaan isoja leegopalikoita. Seinämällä on vieri vieressä erilaisia reittejä, joiden kiipeäminen perustuu vaakahalkeamin käyttöön. Siis perus Luppio-kamaa. Ja topitus siisti ja tasainen, kunhan vain pituutta riittää. Siinäpä olisikin toivottu toisille apuja, mutta kaiken pituisille löytyi onneksi topitettavaa. Aikamme uurastettuamme oli ravitsemuksen huolto: leipää, hedelmiä, suklaata ja teetä. Hetken kruunasivat kauniit maisemat.

Kuvun täytyttyä päätimme lähteä pienelle seikkailulle etsimään uusia ennennäkemättämiä ongelmia, kenties sellaisia, joita hurjan hienolla Ridni-videollakin on näytetty. Jätimme pädit ja reput oman onnensa nojaan evästyspaikalle ja lähdimme etenemään kohti Luppiobergetin toppia ja vasenta sivustaa. Tähyilimme alas ja etäämmälle nähdäksemme yksinäisiä boulderhelmiä, mutta onni ei tuntunut olevan myötä. Viimein aivan toisella puolella vuorta tuli yksi boulder vastaan, josta löytyi selvää kiipeilyreittitodistusaineistoa: valkean hohtavaa mankkaa. Jatkoimme vielä matkaa ja lähdimme kiertämään vuorta vastapäivään noukkien mehukkaimmat mustikat matkalta. Ja lopultakin: kiilan mallinen kivi, jossa näkyi monta potentiaalisen hienoa reittiä. Aivan varmasti videolta tuttu. Kivi oli melko lähellä Luppiobergetin tähystystornia ja matka pädeille oli enää lyhyt, joten kiireen vilkkaa kipaisimme hakemaan kamppeemme. Vetskun ja minun intoni oli sellainen, että onsaittaamaan oli päästävä, ja niinpä teimmekin. Lähdimme istumalähtönä hieman kiilan kärjen vierestä, kiipesimme kohti kiilan kärkeä ja kärjestä ylös. Toppaus oli hiemen hankala ja tyylittely oli kummaltakin kaukana. Kisällimmekin topitti reitin ja vahvisti käsityksemme toppauksen hankaluudesta. Mutta mutta, samoilta lähtöotteilta löytyi myös nousu suoraan ylös ja sehän olisi myös topitettava! Valitettavasti ei nyt aivan ekalla yrkällä noussut, mutta reitti oli jätte kul, siis sikasiisti, sillä kuten oheinen kuva kertoo, reitillä pystyi tekemään vasemman jalan polvijammin, jolloin toisen käden irroittaminen kapealta ja pieneltä listalta ylhäällä olevaan listaan muuttui staattiseksi ja hienoksi. Wow! Aivan topista löytyi kuitenkin levää ja pyöreitä muotoja ja koin jo melkoisia kauhunhetkiä, että vieläkö tästä voisi pudota. Ei nyt sentään, mutta vaadin kiivaasti harjaa ennen seuraavan nousijan tuloa.

'Kiilakiveltä' löytyi myös poikkaria (kenties ensi kerralla extended reitti aiemmille toppauksille) sekä suoraa nousua. Lisätopituksia tehtiin, mutta sitten olikin aika vierailla päivän viimeisellä kohteella. Valitettavasti en tiedä paikalle nimeä, mutta Vetsku kertoi ensikertalaisillemme paikan hienoimman reitin löytyvän sieltä. Hienoin reitti on katon alta lähtevä nousu pystyhalkeamaa ylös. Vasen jalka täytyy alussa nostaa todella ylös kitkalle ja vetää lay backina oikea jalka ylemmäs. No, se oli ainakin meidän näkemyksemme, mutta muitakin lienee. Kiipesimme Vetskun kanssa reitin, mutta kello vaati seuruettamme jättämään paikan ja vieressä olevat monet muutkin kimurantit ongelmat. Niinpä lopulta patikoimme lähellä olevalle parkkipaikalle ja sen yhteydessä olevaan kahvilaan. Omistaja oli ennestään tuttu ja kelpuutti eurot, kuten viime käynnilläkin. Vaihdoimme kuulumisia perkolaattorikahvin ja jäätelön helliessä makuhermojamme ja tyytyväisinä totesimme kiipeilyreissumme olleen erittäin onnistunut.

Geta 07/2007

2007-08-02T12:46:00.000+03:00

Käväistiinpä kääntymässä Ahvenanmaalla Oulun porukoiden kanssa. Aluksi vietettiin muutama päivä Turun lähellä Mynämäessä. Tuolla sitten törmättiin varmaankin vaikeinpaan 6b+:n ikinä. Area 71:n 'Mjölk' tarjosi kyllä melkoisia haasteita poppoollemme. Lieneekö ollut laktoosi-intoleranssia vai mitä? Mynämäessa ei kai meidän porukastamme kukaan ollutkaan ennen kiivennyt. Paikka vaikutti alkuihmettelyjen jälkeen aika hienolta. Valtavia kiven järkäleitä. Varsinkin Area 71 A. Onkohan Turun seudulla enemmänkin tuon kaltaista tavaraa? Tuolla olisi viihtynyt pidempäänkin.

No, reissun pääkohde oli kuitenkin Ahvenanmaa. Minulle paikka oli jokseenkin tuttu, vaikka itse kivet eivät aivan kitkatta löytyneetkään. Tulipa kerrankin kunnon alkulämmittelyt ;) Hammas oli tick-listalla aika korkealla puolella porukalla ja hampaan vieressä oleva pysty- krimppailu-hässäkkä oli sitten toisen puolen nemesis. Eipä mennyt Hammas kenelläkään. Kovin kaukana se ei Matilla kyllä ollut. Ehkä yksi päivä lisää ja olisi voinut mennäkin. Myöskään ryhmän toinen puoli ei nyt sitten onnistunut oikein suorittamaan. Syiksi mainittiin ainakin hajotettu jalka ;). Itse vetoan siihen, että olen vain luonnostani liian ruma ja tyhmä. Käytiinpä vilkaisemassa myös Super-Martikaista. Minun kohdallani se jäikin lähinnä vilkaisuksi ja kuvaamiseksi. Fågelbergettiin kierrettiin oikein kunnolla näköalareittiä. Paikan vihdoin löydyttyä sitten tickkailtiin nopeasti helpommat hienot reiti pois ja kiivettiinpä sitten yksi vanha verivihollinenkin lopulta pois kummittelemasta. (sellainen mantteli sieltä missä alastulot ovat niitä pyöreitä 'hajoita tässä nilkkasi' kiviä. Lähellä sitä suurta rantakiveä, jossa muistaakseni on mm. Puerto Rico). Hulluimmat kävivät jopa uimassa. Itse tyydyin (kuten tavallista) lähinnä uhoamaan.

Bouldereita Cairnsin ympäristössä

2007-07-25T16:28:00.001+03:00

Yhdistetyn työ- ja lomareissuni ainoat kiipeilysuoritukset olivat kiipeäminen yläpunkkaan hostellissa (arviolta 3-) sekä muutama suljettu näköalatorni sademetsissä ( 4-) ja muutama isohko släbiboulderi sandaalit jalassa Fitzroyn saarella (max. 4+), eli ei siis kovin paljon aihetta vouhkaamiseen sen puolesta.

Lähimmät kiipeilykäytössä olevat paikat olisivat olleet autoilumatkan päässä eli noin 50-200 kilometrin säteellä, mikäli oikein ymmärsin paikallista kiipeilyvälinemyyjää. Kiviä oli kuitenkin myös ihan lähimaastossa tosin kansallispuiston alueella. Australian lakia tuntemattomana en voi sanoa oliko kansallispuistoissa kiipeily ja boulderointi kielletty, vai eiko aussit oikein olleet hoksanneet boulderien tarjoamia mahdollisuuksia. Parhaimmalta boulder-alueelta, jonne vahingossa eksyin löytyi ensimmäisenä bouldereista varoittava varoituskyltti joita harvemmin näkee.

Ja bouldereitahan alueella olisi riittänyt. Osa oli mukavasti ripoteltu avoimelle paikalle pitkin tuulisen ja vilpoisan kukkulan rinteitä ja osa taas oli keskellä tukahduttavaa viidakkoa vaatien aikalailla raivaushommia ennen käyttöönottoa kiipeilyyn. Sitä ei ehkä heti huomaa, mutta alhaalla vasemmalla olevassa kuvassa on n. 6-7 metrinen järkäle kuvattuna noin viiden metrin päästä, viidakko oli siis kohtalaisen tiheää. Kaiken lisäksi osa kasveista oli viheliään piikikkäitä.

Muuri - vähäyli nihkeää.

2007-07-04T21:20:00.000+03:00

Tuli tuon edellisen Luohuan tilityksen yhteydessä käytettyä sanaa nihkeää. Nyt täytyi sitten ottaa ylisanat käyttöön. Ei sillä että tällaisessa tasapainoilukiipeilyssä olisi jotain vikaa. Nihkeää se kuitenkin on. Varsinkin jos otteet ovat niin liukkaita kun tuolla olivat.

Maanantaina tuli sitten tosiaan testatattua Merikosken voimalaitoksen muuri. Vaikka köyttä onkin kartettu huolella ja tarkkaan muutama viimeinen vuosi niin ei vitosen reittien nyt silti pitäisi useampia yrityksiä vaatia. (Eipä joo..) No kyllä ne nyt kuitenkin vaativat. Ja kutonen ei tuolla kertaa mennyt edes yläköydellä. Seiskoja ei edes koitettu. Oma osuuteensa asiaan saattoi olla sillä, että paikalla oltiin vähän väärään aikaan. Muurille ei kyllä kaikkein aurinkoisimpana päivänä kannata ennen illan viilenemistä sunnata.

Tehokasta koordinaatio ja tasapainotreeniä yhtäkaikki. Veikkaisinpa, että noita muutamaa reittiä tulee tänäkin kesänä vielä hinkkailtua useampaan otteeseen.

Asiasta toiseen: Onpa hienoa, että oululaisilla on ihan ikioma kiipeilykauppakin. Nimittäin Shelby. Uudet valjaat oli tarkoitus käydä hakemassa ennen todennäköisiä räpsyjä, kun vanhat alkavat olla jo elinkaarensa loppupäässä. Pienemmät koot vaan olivat loppuneet. Käteen jäi sitten vain BD:n 'brändättyä' mankkaa. Ajattelin, että sitä kun vähän tupruttelee ni ei voi tippua. No toisin kävi. Vielä valjaat kesti kuitenkin.

FAnttiAntti oli tällä kertaa ainoa, joka oli muurilla ennenkin kiivennyt. Se kyllä näkyikin suht päättäväisistä otteista. Aivan ulkomuistista rimpuilu sujunut kuitenkaan Fantillakaan. Jäivät vaikeampien reittien liidiyritykset vielä toiseen kertaan. Parempaa kitkaa odotellessa...

Oman eksotiikkansa muurin kiipeilyyn tuovat myös ohikulkijat. Tuntuvat olevan aika ihmeellinen näky kiipeilijät näillä pohjoisilla lakeuksilla. Siinäpä saa sitten vahtia ettei ohi säntäilevä rekku nappaa mukaansa esim. maassa lojuvia jatkoja aivan muuhun kuin kiipeilykäyttöön.

Nihkeää roikuntaa Luohualla

2007-06-30T20:06:00.001+03:00

Tarkoitus oli päästä Hiidenkirnuille, Sonkaan tai vaikka Vaasaan. Säistä johtuen tänä(kin) viikonloppuna hinkattiin sitten kuitenkin Luohuan ikuisuusprojekteja. On se ihme miten kauan muutamaa poikkaria jaksaa hinkata jos ei muuta ole tarjolla.

No, hyvä uutinen on se, että Merikosken muuri saatiin Oulussa jälleen pitkän taun jälkeen kiipeilykäyttöön. Muurilla en olekaan ehtinyt vielä kiivetä. Kyseinen paikka siis oli kiipeilykiellossa muurin yläosassa olleen irtonaisen kiven vuoksi. Tuo kivi kuitenkin kiinnitettiin vapaaehtoisten voimin ja nytpä pääsee ulkoliidailuakin puuhailemaan ihan Oulussa. Suuret kiitokset tämän asian eteen vaivaa nähneille. :)

Tämän päivän sessiot Luohualla osoittivat ainakin sen, että ei kannattaisi yrittää reittejä omilla ylärajoillaan, jos ei ole kunnolla palautunut edellisestä treenistä. Seurauksena on entistä kipeämmät paikat... Suorittaminen jäi aika vähälle tänään. No teinpä kuitenkin kaksi sellaista muuvia, jotka eivät ole ennen menneet. Onhan sekin jo paljon bulderoinnissa.

Iisak on lyhyt poikkari ja toppaus tapahtuu helpohkon, mutta korkean släbin kautta. Alun poikkari-roikunta tapahtuu todella karkeilla otteilla. Roikunnan jälkeen on vielä tehtävä mantteli ennen toppausta. Hienoja muuveja, mutta kuten sanottu karkeat ja nahkaa syövät otteet...

Paikkojen vähäisyydestä kertoo kai jotain, että suurin osa Luohuan reiteistä on poikkareita ja/tai useamman linjan yhteenlinkityksiä. No yksittäiseksi kiveksi Luohuan kivi on kuitenkin varsin mainio. Jos vain haettaisiin muutama samanlainen vielä Vaasasta lisää..

Yritettävänä olivat poikkarit 'Python' ja 'Hirven metsästys' Molemmat kai jossain 7B:n tuntumassa. Kumpikaan ei mennyt. Ei lähellekään tällä kertaa. Ei kummallakaan. Toinen on kuitenkin ollut jo menossa. No tehtiinpä siten samalla vielä muutama yritys jäljellä olevilla voimilla Iisakkiin. Se meni pidemmälle, mutta eipä tullut suoritusta siitäkään. No sepä on jo kiivetty ennen, eli ei pakkomielteitä siitä..

Oulun apinoiden porinapuu..

2007-06-27T22:56:00.000+03:00

Jaa-a. Tämmöisen tein.

Vieressä kiipeä eräs erään schimanskin alter-ego. Vai mitenkähän se nyt meni? Kuvassahan on tietty itse Hank Uber. Jollakin melko korkealla boulderilla.

Komialtahan tuo näyttää..

Tästä on hyvä jatkaa. Tänne vaan kuvia ja lätinaa niin notta tila loppuu interneetistä.